Keväällä siirtämäni Mustilan hortensia ei ottanut nokkiinsa vaan kukkii kauniimmin kuin koskaan. Kiva niin, sillä muuten puutarhassa vallitsee jokseenkin käsistä riistäytynyt, holtiton ja niukasti kukkiva tunnelma. Viimeisimmässä Kodin Kuvalehdessä on juttu puutarhastamme ja siellä vinkkaan 'satsaa kevääseen'. Mitenkähän satsaus loppukesään on niin paljon vaikeampaa?
Toisaalta elokuussa marjasesonki pitää kiireisenä ja lista kesän aikana ehdittävistä asioista on edelleen puolessa välissä. Siinä on jo ainakin kaksi syytä. Tänään olenkin asustellut marjapuskissa, päivystänyt Mehumaijaa ja pullottanut perin tyytyväisenä 15 litraa sekamehua karviaisista, punaisista ja mustista viinimarjoista. Autokatoksessa odottelee muinoin hankittu keinutuoli maalaajaa ja kivikasa kummittelee edelleen etupihalla. Mutta äsken kävin hierojalla ja hän käski ottaa loppupäivän lunkisti. Onnistuuhan multa sekin.
Toisaalta elokuussa marjasesonki pitää kiireisenä ja lista kesän aikana ehdittävistä asioista on edelleen puolessa välissä. Siinä on jo ainakin kaksi syytä. Tänään olenkin asustellut marjapuskissa, päivystänyt Mehumaijaa ja pullottanut perin tyytyväisenä 15 litraa sekamehua karviaisista, punaisista ja mustista viinimarjoista. Autokatoksessa odottelee muinoin hankittu keinutuoli maalaajaa ja kivikasa kummittelee edelleen etupihalla. Mutta äsken kävin hierojalla ja hän käski ottaa loppupäivän lunkisti. Onnistuuhan multa sekin.
Meilläkin näkyy satsaus kevääseen. Ja pian satsataan siihen lisää, kukkasipulien muodossa:)
VastaaPoistaSilti kaipaan pihalleni syyskukkijoitakin lisää, jotenkin vaisulta tuntuu nyt. Onneksi muutama on vielä kukkimatta, on jotain mitä odottaa.
Hienoa jos rennosti ottaminen sujuu, se on erityinen lahja. Marjaurakka täälläkin on menossa ja sienestyskausikin on alkanut. Muukin sato pitää kohtapuoleen korjata. Syksy on puuhakasta aikaa, puutarhan kunnostus ei oikein innosta.
VastaaPoistaOstin lehden ja kun asetuin sitä mukavasti sänkyyn lukemaan, tuli Ransu pitämään seuraa lehden päälle. Niin että se on vielä lukematta, ehdin kuvia vähän vilkaista, ihanan näköinen juttu!
VastaaPoistaSuperkaunis keinutuoli. Otahan lunkisti, se sängyllä lojuminen voisi olla paikallaan, vaikkapa kissa kainalossa :-)
Tuo lehti täytyykin sitten metsästää käsiin! Ihana tuo hortensia.
VastaaPoistaIhana hortensia, minulla kukkii melkein samannäköinen kuutamohortensia. Sama "vika" täällä, elokuussa alkaa kukkaloisto hiipua (krasseja ja daalioita lukuunottamatta). Pitääpä käydä heti lehtiostoksilla! :)
VastaaPoistaTekemistä tosiaan piisaa mutta välillä täytyy lepäilläkin:) Itse kans kaiholla muistelin yks päivä kevään sipulikukkien loistoa mutta on tämä vihreä rehevyyskin ihanaa, ainakin kasvimaa rehottaa! T.Minna
VastaaPoistaKiva juttu Maria sinusta ja puutarhsta Kodin kuvalehdessä. Ihana on pihasi, vaikka olisin kyllä halunnut (tietysti) enemmän kuvia..:D
VastaaPoistaOn sinullakin sitä puuhaa ollut yllinkyllin, jos lie aikanan minullakin. Ja taisi jäädä ne lepohetket vähiin kun alkoi ison pihan laitto vähän tökkimään.
Mukavaa elokuun jatkoa sinulle Maria.
Ostin Kodin Kuvalehden. Hieno juttu sinusta ja puutarhastasi.
VastaaPoistaMinulla kävi Mustialan kanssa aivan samoin eli nyt uudessa paikassa on vallan röyhyävän valkoisenaan kukista.
Mun täytyy muistaa tänä syksynä istuttaa kukkasipuleita myös ruukkuihin ja laittaa ne kellariin odottamaan kevättä...
Kiitokset teille jokaiselle ja anteeksi laiskuuteni kommenttien saralla. Kiva kuulla, että muillakin pihapuuhat hiipuvat syksyn tullen.
VastaaPoistaVoi harmi, että minulta on mennyt ohi tuo KK:n juttu! Olisi ollut niin kiva lukea. Ihananihana hortensia Sinulla!!
VastaaPoista