Päivän sää tarjoilee hehkuvaa auringonpaistetta ja ajoittaista sateen ropinaa. Ukkonen jyrähtelee, mutta ei ainakaan vielä ole yltänyt meille asti. Perennat hehkuvat kilpaa auringon kanssa. Tällaistä jaloakileijaa en muistanut istuttaneeni, mutta mukava yllätyshän tuo oli.
Keltapäivänliljat ovat ehkä kiitollisimpia perennoja puutarhassani. Kasvusto on kaunis läpi kasvukauden ja kukinnot ojentautuvat kauniisti valoa kohti. Olen oppinut rakastamaan keltaisia kukkia enkä voisi enää kuvitella puutarhaani ilman niiden tuomaa iloisuutta.
Pionien voittokulku jatkuu. Karl Rosenfield joutui siirtymään viime syksynä ja malttoi sen vuoksi poksauttaa ainoastaan yhden kukan.
Todella kaunis tuo akileija! Omalle pihalle ottaisin ihan heti! :D
VastaaPoistaOn kaunis akileija kyllä ja kelpais yllärinä mullekin. Mikähän siinä on kun kukaan ei tunnu pitävän keltaisista kukista mutta suurin osa on jo sopeutunut niihin vähitellen. Itse kuulun ihan samaan jengiin enkä kauheesti rakasta väriä mutta kuten sanoit keltapäiväliljat ovat hyvin kiitollisia. Tässä olis taas jollekkin yliopistoihmiselle väitöskirjan paikka tutkia mistä johtuu:)
VastaaPoistaAnnu - kaunotar isolla k:lla. Kuinka minun sydämeni sykkii kuitenkin niille ihan tavallisen vaatimattomille ;)
VastaaPoistaHenrietta - samaa fraasia ihmettelen aina itsekin. Luullakseni olin iskostanut luulon itseeni juuri muiden kommenteista, mutta kun aloin tarkemmin tutkailla asiaa ja itseäni, tajusin että kyllä pihaani keltainen sopii ja sitä tarvitaan ehdottomasti!
Upeita kukkia! Keltainen on aika vaativa väri yhdistelyyn, jännitettäisiinkö me sitä, monikin?
VastaaPoistaHortensia - tuo on totta. Helpompaa on pitäytyä esimerkiksi hillityissä pastelleissa ja sitä minäkin aluksi yritin. Totesin jossain vaiheessa, että jotain puuttuu ja tässä tapauksessa se oli keltainen! Täytyy myöntää, että orannsi ja kirkkaanpunainen on minulle vielä liikaa :)
VastaaPoista