Samaisella kenkienostoreisulla pyörähdin Suomalaisen kirja-alessa ja nappasin mukaani (toki kassan kautta) kuvan keittokirjan. Minulla on ikuisuusprojekti nimeltään reseptit järjestykseen, enkä tiedä, minä vuonna tartun siihen. Toivon tämän hankinnan antavan sysäyksen itsessään melko epämieluisaan hommaan. Tässä keittokirjassa on ideana koota omat reseptit yksiin kansiin joko kirjoittamalla ne tai kokoamalla irtolaput taskuihin. Kirja on jäsennelty ruoka-aineiden/-lajien mukaan ja sisältää hauskoja ruoanlaittoon liittyvä lainauksia. Kuvitus on tunnelmaltaan nostalgista 50-lukua, joka sinänsä on viehättävää, mutta herättää minussa myös lievää ahdistusta. Katsokaa nyt tuotakin alla olevaa kuvaa. Eihän kukaan meistä pyri tuohon, eihän! Hmm... kuvien tunnelma tuo muuten mieleeni elokuvan Tunnit ja loistavan Julianne Mooren.
Vau, ihana keittokirja, vaikka nuo kuvat kyllä kieltämättä antavat hieman, hmmm... ei niin nykyaikaisen kuvan tän päivän arkielämästä!
VastaaPoistaHarmi, ettei itselle sattunut tuollaista kirjaa silmään :( Kävin nimittäin ihan vartavasten viime viikonloppuna vastaavaa suomalaisesta etsimässä. Tyydyin sitten normaaliin päiväkirjaan, jota ois tarkoitus hieman tuunailla kunhan inspiraatiota löytyy.
Hieno löytö siis sulla. Varmasti tulee puhtia järjestämiseen :)
Hyvää Yötä!
Noita viiskytluvun asetelmia kai pitäisi katsoa siltä kannalta, ettei ala vaan ottaa niistä paineita. Kaikesta ei pidä etsiä sukupuoliroolikangistuksia tai uhkakuvia. Se oli oman aikansa tuote, ja etenkin amerikkalainen tuote siltä ajalta, kun äitien työ kodin hengettärinä ja sulostuttajina oli tärkeä, kun keskiluokka yleistyi eikä sillä ollut palvelijoiden arsenaalia. Sen voisi tavallaan nähdä vaimon työn arvostuksena, jollain kieroutuneella tavalla.
VastaaPoistaMut mut, kuviin ei pidä kangistua ja mielestäni kova ärtymys on aina merkki jostain - silloin pitää miettiä, kokeeko arvottomuutta työssään, kotonaan tai eikö muuten tunne voivana olla rauhassa oma minänsä. En nyt tarkoita, että sinä Maria vaikuttaisit niin ärtsyltä, vaan puhun omista kokemuksistani.
Toisaalta. Ehkäpä sitä voisikin joku päivä vetäistä nailonit ja korkkarit jalkaan kun siippa tulee töistä. Sekin voisi, samalla kaavalla, vaihtaa lantaiset/koneöljyiset vetimensä kravattiin ja vetäistä hiuksiin hieman brylkreemiä.
Nämä nostalgiakuvat on tosiaan mielenkiintoisia analyysikohteita. Kuvilla on vahva vaikutus meihin ihmisiin ja varsinkin nykypäivänä visuaalisia ärsykkeitä riittää. Blogeihinkin on kiva laittaa ihanan tuunattuja kuvia kodista ja puutarhasta ja jättää rajauksen ulkopuolelle rompekasat. Sliipatut jutut vain jättää helposti ihmisen kylmäksi eivätkä herätä tunteita. Joku vinksahdus kiinnittää aina huomion ja saa asiat näyttämään sympaattisilta ja mielenkiintoisilta.
VastaaPoistaKieltämättä kutkuttava ajatus vetäistä joku perjantai ne nailonit ja korkkarit jalkaan ja odotella mekko päällä keittoa hämmennellen isäntää kotiin. Mutta miten sais lattian vielä noin kiiltäväksi!?!
Hei, huhuu, mitäs tänne kuuluu? Lienet arkistoimassa noita reseptejäsi. No, määrä ei suinkaan ole blogissakaan mikään hyve, vaan laatu.
VastaaPoistaJa se suomalainen loppukaneetti: jos ei ole sanottavaa, on paras pysytellä hiljaa.
Etkä sinä nyt niin hiljaa ole kauaa ollutkaan... Kunhan kiusaan ;-)
Kiitos kyläilystä!
Jaahas, pitääskös kiristää plokkaustahtia, vai!?! ;D
VastaaPoistaReseptiistä sen verran, jotta kepapin ohojes on rustattu kirjahan ja iskenterikastike kans! Muut retajaa viälä laatikon pohojas...
Kääk, mikä murrepläjäys, nyt meen kyllä nukkumaan!
Heh:) Just samanlaisen reseptikirjasen hankin! Ihana kirja:))
VastaaPoista