perjantai 20. maaliskuuta 2009

TOLUN TUOKSUA

Ei auta, pölypalloja vastaan on pakko taistella, joka viikko. Lopputulos tosin palkitsee, vaikkakin vain hetkellisesti, mutta on se puhtaan kodin tuoksu ja olo vain ihana. Siivoaminen on parasta fengshuita, sanovat ja siihen uskon, vaikka fengshuihin en ole kovin syvällisesti perehtynytkään. Viikolla keräilin kokoon tavaraa, jota ilman uskon perheemme pärjäävän ja näin yhtäkkiseltään sain kokoon yhden jätesäkillisen ja pahvilaatikollisen. Karmeaa! Tavarat päätyivät lahjoituksena lähetyskirpputorille. Oikeasti nykyään yritän miettiä jo ostotilanteessa, mitä todella tarvitsen ja kannan enenevässä määrin huolta ympäristömme tilasta. Onneksi kotikunnassamme on loistava jätehuolto; jokaisen kotitalouden jätteet lajitellaan bio-, energia- ja kaatopaikkajätteisiin ja lisäksi kierrätyspisteitä lasille, metallille ja kartongeille löytyy reilusti. Meillä pestään nykyään maitopurkitkin ja kiikutan niitä sitten työmatkallani kierrätykseen. Ekologinen omatuntoni on herkistynyt ja hyvä niin. Pieniä tekoja, ei niillä maailmaa pelasteta, tiedän sen. Yksilötasolla tämä on vain ainut tapa vaikuttaa ympäristöasioihin edes jollain tavalla. Hmm, tarkoitukseni oli siis kirjoittaa lyhyt postaus Tolun tuoksuisesta kodista, mutta aloin paasaamaan ympäristöasioista... olen pahoillani! :D

3 kommenttia:

  1. Hei, postauksesi ei tuntunut ollenkaan saarnaavalta! Minulla on sama mentaliteetti tässä kierrätyksessä. Pienistä puroista kasvaa iso joki =0)

    ..ja tulen tänne noukkimaan pihaideoita toistekin!

    Maija

    ps. Täydensin suosikkilistaani blogillasi, ok?

    VastaaPoista
  2. Meidän kaksi koiraa tekee pölypallot kaksinkertaisiksi...Kuvista päätellen teillä on niin ihanan selkeä, kaunis ja rauhallinen tunnelma kodissa. Sellainen josta minä havittelen ja sitten kuitenkin päädyn kaiken tavaran keskelle;) Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Hei Maija! Kyllä, kierrätys kunniaan! Sopii vallan mainiosti blogini linkitys :)

    Ja hei sinullekin Dahlia! Kyllä meilläkin taisi taas olla ennemminkin pölyvyyhtejä kuin palleroisia. Lemmikkikullat tuovat siivottavaa ihmiskultien lisäksi! Selkeyttä joo havittelen, mutta jatkuvaa raivausta ja karsimista se vaatii, eikä kaikesta toki voi luopua! Kuulumisiin!

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.