sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

IHANA KUNINKAANLAMPI

 Teimme kesäkuussa kolmen naisen puutarhatourneen Loviisan avoimiin puutarhoihin yhdessä Saaripalstan Sailan ja Pikkuisen puutarhani Sametti Hortensian kanssa. Lupasin teille tunnelmapaloja reissumme helmestä, ihanasta Kuninkaanlammen puutarhasta. Sain ystävälliseltä isäntäväeltä luvan julkaista kuvia blogissani ja laittaa linkin heidän kotisivuilleen. Tästä pääset tutustumaan tarkemmin Kuninkaanlammen tarinaan ja saat tietoa aukioloajoista. 
 Olin nähnyt kuvia puutarhasta muutamissa lehtijutuissa ja niistä parhaiten oli mieleeni jäänyt tämä ihastuttava itse rakennettu kasvihuone. Rungon väri on minusta täydellinen ja malli niin kaunis, etten oikeastaan osaa kuvitella suloisempaa kasvihuonetta. 
 Asuinrakennus oli yhtä suloinen ja vanhat omenapuut loivat suojaisan katoksen pihakahvilan istuinryhmien ylle.
 Kuninkaanlampi, joka on vedellä täyttynyt kesken jäänyt linnoitustyömaa 1700-luvulta, loi aivan erityislaatuisen tunnelman koko puutarhaan ja miljööseen. 
 Mitkä upeat puitteet unelmien puutarhalle, tummavetinen lampi ja lehtometsä, olin aivan myyty.
 Pihapiirissä oli vanha viileä tiilirakennus, jonka seinustalle oli rakennettu kaunis ja käytännöllinen puutarhurin työskentelypiste. Minuun vetoaa aina tämmöiset käytännölliset yksityiskohdat, jotka silti sulautuvat kauniisti puutarharhaan. On kivaa, kun työkaluja ja ruukkuja ei ole piilotettu minnekään, vaan ne ovat esillä osana kokonaisuutta.
 Kasvihuone oli valjastettu hyötyviljelyyn ja edustalla näytti olevan monenlaisia taimivauvoja kasvamassa.
Villiviini ja köynnöshortensia peittivät ulkorakennusta vahvoilla versoillaan, ihana villi ja salainen tunnelma, joka oli läsnä koko puutarhassa. Toisessa piharakennuksessa oli kahvila/myymälä, josta löytyi kauniita esineitä kotiin ja puutarhaan sekä talon rouvan maalaamia postikortteja. Aivan mykistävän kaunis paikka, toivottavasti pääsen tänne joskus uudelleen.

12 kommenttia:

  1. Apua, miten ihanan näköistä! Tuo kasvihuone on todella kaunis!

    VastaaPoista
  2. Aiva ku kattoos kuvia englantilaasesta puutarhasta.

    VastaaPoista
  3. Todella kaunista ja jotenkin niin kutsuvan näköistä!
    Kiitos, kun pääsimme retkelle mukaan. :)

    VastaaPoista
  4. Ihana reissu oli ja paikka myös. Kiitos tuhannesti seurasta! Olit ottanut upeita kuvia, oli kiva katsoa vaikka näin paikan. Mennään ensi kesänä uudestaan :)

    VastaaPoista
  5. Onpa helmi. Kasvihuonekin todella soma, ja hyvän mallinen, kuten sanoit.

    VastaaPoista
  6. On kyllä kaunis paikka tai oikeastaan kokonaisuus.

    VastaaPoista
  7. Kaunista, jotenkin niin rauhallinen tunnelma. Näitä ihania paikkoja tupsahtaa koko ajan lisää, missä olis ihana päästä käymään. Täytyy alkaa suunnitteleen kesälomareissuja;)

    VastaaPoista
  8. Onpa ihanan näköinen paikka, laitan muistiini :) Kiva, että toit julki.

    VastaaPoista
  9. Olen itsekin vieraillut tuolla samaisessa puutarhassa useita kertoja, aina yhtä lumoutuneena paikan tunnelmasta ja kauneudesta<3

    VastaaPoista
  10. Arvasin että tämä paikka herättää fiboja!

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.