maanantai 6. huhtikuuta 2015

KYLVÖJÄ JA KOULINTAA

Tänään taas vaihteeksi sadetta eikä flunssakaan sallinut pihapuuhia. Oikein sopiva päivä siemenkylvöille sekä tomaattien ja chilien koulinnalle. Ostin alkuvuodesta kuvan minikasvihuoneen ja ilokseni se mahtui juuri sopivasti tuon pikkupöydän päälle. Ei nyt mikään olkkarin komistus, mutta tilaa säästävä ja kätevä. Kesällä tämän voi siirtää sitten ulos ja jatkaa vaikka monivuotisten perennojen kylvojä siellä. Ja mitä tänään kylvin... palmukaalta, punaista ja vihreää lehtikaalta, maissia, venäläistä rakuunaa, sinisievikkiä, kahta lajia zinniaa, koreatörmäkukkaa, punahattua, sinipallo-ohdaketta ja tummansinistä ritarinkannusta. Seuraavat kylvöt sitten lähempänä toukokuuta.

19 kommenttia:

  1. Tuopa onkin kätevä kasvatus paikka! Onnea kasvatuksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit, nämä ovat aina enemmän ja vähemmän kokeiluja, mutta kaikista itäneistä saakin sitten moninkertaisen ilon!

      Poista
  2. Tällaiset ratkaisut on käteviä. Ei tarvitse valloittaa kaikkea vapaata pöytätilaa taimille;) Kerroppas kuinka onnistutaan zinnian taimikasvatuksessa? Olen monena vuonna yrittänyt ja aina yhtä huonolla menestyksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, aloin tuskastua juuri tuohon ja lulen että tämä kasvari lunastaa paikkansa rumuudesta huolimatta. Tiedätkö, kokeilen zinniaa ekaa kertaa ja siemenetkin olivat tosi vanhoja, että saapas nähdä itääkö yksikään, kerron sitten!

      Poista
  3. Mahtava kylvölaitos! Todella tarpeellinen, joskaan ei kaunistus. Kasvit sitten kaunistavat puutarhaa myöhemmin. Ai niin, palmukaali ja lehtikaali ovat seuraavaksi siemenhankintalistalla, niitä täytyy nyt kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen laitos tosiaan, kolho kuin mikä! Näistä helpoista kaaleista on tullut jokavuotinen juttu, mahtava kasvi!

      Poista
  4. Nyt kaikki pääsivät ikkunapaikalle. Se on se tärkein juttu. Kaalit itävät aika viileässä. Palmukaalini on jo itänyt. Lehtikaali odottelee vielä kylvöä. Itsekin kylvän muutaman viikon välein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ikkunoita täällä riittää, mutta pöytätilaa ei. Saapas nähdä kuinka kaalit tänä vuonna itävät, olen aika holtiton näissä hommissa ja laitan vain siemenet multaan ja alan odottamaan :)

      Poista
  5. On kyllä hieno häkkyrä ja käytännöllinen. Ihan kuin tehty tuohon pöydälle ja ikkunalle. Olipa jänniä kasveja mitä kylvit, hienoja. Osasta en ole kuullutkaan, uups. Tummansininen ritarinkannus kuulostaa aika makealta. Nyt peukut kylvöksille täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosta en tiedä mutta tuntuu oikein toimivalta! Ja hei, unohdin listasta sen ihanan 'Jet Black'-salkoruusun, jonka siemeniä lähetit! Ne olisi ollut syytä kylvää jo ohjeen mukaan helmikuussa, mutta laitoin nyt. Osan siemenistä säästin, voin kylvää lisää syksyllä suoraan maahan. Toivon että edes muutama ihanuus itää...

      Poista
  6. Näyttääpäs tosi tehokkaalta. Koulintaa olisi minunkin ohjelmassani. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli, nämä multahommat ovat kivoja, oikein mieli lepäsi eilen kylvöjä tehdessäni, vielä kun sain yksin olla kotona ja sotkea keittiötä mielin määrin mullalla!

      Poista
  7. Ai sielläkin ollan flunssan kourissa. :( Pikaista paranemista. Mullakin on huhtikuun kylvöt edessä, kunhan saan vähän voimia taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta viikkoa teetellyt flunssaa ja sitten pääsiäisen pyhinä se iski. Nyt alkaa olla taas parempi, toivottavasti sielläkin.

      Poista
  8. Näppärän näköinen, eikä pääse kisukaan kaapimaan kylvöksiä! Lehtikaalia pitää itsekin vielä kylvää ja monta muuta ;)

    VastaaPoista
  9. Ihmeellistä.. Olenkohan todella unohtanut kertoa tänne, että blogissni olisi sulle haaste. :) En pahastu jos et välitä nyt ottaa sitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut, olihan se haastiviesti tuolla aiemmassa postauksessa. :)

      Poista
    2. Kiitos, joo huomasin vasta! Katsotaan ehdinkö ja jaksanko vastata kaikkiin kolmeen haasteeseen, joita on 'luukusta' putoillut!

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.