maanantai 15. syyskuuta 2014

MARKETTOJEN UUSI TULEMINEN

 Vaikka syksy etenee, lämmin ja aurinkoinen sää innostaa tarttumaan kesän rippeisiin. Terassin ikkunalla marketat elävät uutta tulemista. Elokuussa ne näyttivät kaikkensa antaneilta, mutta reilulla leikkelyllä ja teholannoituksella sain herätettyä kukinnan uudelleen. Olen laiska kastelija ja lannoittaja, joten kesäkukat pakkaavat jäädä huonolle hoidolle. Lisäksi sesonkikukkien hankinta kirpaisee ja tuntuu tuhlaukselta, joten ruukuissa kasvaa pääasiassa vuodesta toiseen talvettamiani mehikasveja, muratteja, hortensioita ja muutamia pikkupuita. Mutta jos lämmintä riittää, saattavat nämä marketat ilakoida vielä tovin.

7 kommenttia:

  1. Mua harmitti, kun heitin jo petuniat kompostiin ja luin sitten, että olisi voinut koettaa talvettaa. Oli ruotsinkielisessä lehdessä lukijalta oikein upea kuvakin talvettamastaan surfiniasta.

    VastaaPoista
  2. Saksia kyllä kannattaa kuljettaa mukana ja käyttää niitä. Kesäkukat jaksavat pitkään kun muistaa leikata. Lannoittamisen minäkin unohdan liian helposti, kun perennoita ei tarvitse niin paljon lannoittaa.

    VastaaPoista
  3. Minä lannoitan kesäkukkia melkeinpä liiankin usein;) vaaleanpunaista lannoitetta menee jokaisella kastelukerralla. Kasvatan itse kesäkukat, niin tulee edulliseksi.

    VastaaPoista
  4. Minä olen kans huono kesäkukkien kanssa, kastelu on satunnaista ja lannoittaminen vielä harvinaisempaa... Onneksi pelargonit viihtyvät silti;)
    Syyskukkasia ostin kasvihuoneen piristykseksi, täytyyhän kasvarissa kasveja olla:)

    VastaaPoista
  5. Minulle on muodostunut perinteeksi hankkia kesäksi liuta yksivuotisia kukkijoita. Ne kestävät pitkälle syksyyn enkä sitten enää yritäkään saada niitä selviämään talven yli. Osasyynä varmasti se, että minulta puuttuu hyvä talvehtimispaikka kasveille.
    Useimmat kesäkukat saa tosiaan kukkimaan pitkään, kun niitä leikkaa kukinnan harvettua. Toki syksyllä on vielä hyvä jatkaa niukkaa kastelua. Lannoittaminen minulla jää jo syksyisin vähemmälle.

    VastaaPoista
  6. Olen huomannut, että toiset ovat kesäkukkaihmisiä ja toiset eivät :)
    Markettojakin voisi ilmeisesti talvettaa, mutta johonkin täytyy raja vetää, kun talvetuspaikka on enemmän miesten valtakuntaa ja rönsyistä tulee helposti sanomista!

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.