keskiviikko 13. elokuuta 2014

LAISKAN PUUTARHURIN PALUU

En tiedä onko kukaan kaivannut, mutta näemmä blogistakin on tarpeen ottaa välillä lomaa. Olen kyllä säännöllisesti käynyt lukemassa teidän kuulumisia, mutta en ole jaksanut edes kommentteja jättää saatikka päivittää omaani. Helteinen keskikesä loi puutarhalle aivan omanlaisensa olosuhteet ja tarhurikin vaipui laiskotteluun ja elämän pikku nautintoihin. Puutarha on ollut siis aivan oman onnensa nojassa pakollisia kasteluita lukuun ottamatta. Nyt kun arki on alkanut, olen taas innostunut työpäivien jälkeen kitkemään ja siistimään ränsistynyttä puutarhaa. Samalla tuulettuu työpäivän aikana kangistunut kroppa ja mieli. Yläkuvan pioniunikot kukkivat tänäkin vuonna upeasti ja nyt siemenkodat pullistelevat jo uudesta kasvukaudesta haaveillen. Eilen tein kaksi kukkasipulitilausta, Kauppilaan ja Korpikankaalle. Suureksi harmikseni Villiniityn verkkokauppa lopetti, mutta löysin minä muutamia narsissi-ihanuuksia näistä kahdestakin. Uusi kasvukausi on siis itsellänikin jo mielessä. Syksyn tullen löydän aina puutarhan ihanuuden uudelleen, joten blogikin varmasti taas päivittyy. Jotain istutettavaa olisi odottamassa ja ehkä taimialestakin löytyy vielä mukavia yllätyksiä. Yksi toistasataakiloinen romuaarreyllätys on myös odottamassa hakemista, kuulette pian!

24 kommenttia:

  1. On kaivattu! :) Huomaan saman laiskuuden iskeneen itseenikin, blogi päivittyy verkkaisesti ja kommenttien kirjoittaminen tuntuu lähes ylitsepääsemättömän vaikealta. Liekö helle pehmittänyt pään :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kuulla :)
      Kesä on spesiaaliaikaa, joten rutiineista on hyvä irrottautua. Mutta tuttuihin kuvioihin on aina yhtä kiva palata!

      Poista
  2. Juuri iltapäivällä kaipasin sua ja kävin tarkistamassa blogissa, olisinko ehkä missannut päivityksesi. Mikähän aarre nyt on löytynyt, jännää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva palata tänne 'ytimeen'! Tiedossa on ainakin ruosteista rautaa, kuinkas muuten :D

      Poista
  3. Musiikissakin tauot ovat yhtä tärkeitä kuin sävelet, mutta kiva että tulit takaisin =) Pioniunikkosi ovat mahtavia, muistatko lajikkeen nimen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tauot ovat olennaisia lähes hommassa kuin hommassa. Voi että, en tiedä lajiketta, kun olen saanut siemenet alunperin ystävän puutarhasta.

      Poista
  4. Welcome back!
    Ollaan täällä vähän sua kaivattu, mutta itsekin olen ollut blogivapaalla, tosin en noin radikaalisti ;-) Hyvä, että olet rentoutunut! On tärkeää, että osaa ottaa vapaata. Puutarha on tosiaan aikamoisen ränsistynyt, täällä ei näytä kukkivan lähes mikään nyt, kaikki on vain kuivunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Huomasin Saaripalstallakin pientä hiljaiseloa. Taisin olla taas lomalle jäädessäni aika raato, oli pakko irtautua ja 'antaa hanskojen pudota'! Kuivuus on ollut melkoista, nyt viileys ja pieni kosteus tuntuu virkistävältä.

      Poista
  5. Minäkin olen kaivannut kovasti! Ihanaa kun palasit! Syksy on parasta aikaa, ei helteellä ja kuivalla jaksanut eikä pystynyt mitään tekemään. Kiva, että teit jo tilaukset, mulla vieläkin harkinnassa. Herkulliset unikot!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hortensia! Syksy on puutarhan parasta aikaa heti kevään jälkeen ja onneksi se yleensä kestää pitkään. Nyt odottelen, että kaupat lataavat sipulipussukat hyllyihinsä, että pääsen tekemään lisää hankintoja!

      Poista
  6. Tämä kesä on ollut oivallinen laiskotteluun, sitä on täälläkin harrastettu kiihkeästi :)
    Upeat pioniunikot, mahtava kukinta. Minkähän jännän romuaarteen olet tällä kertaa löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me suomalaiset tarvitaankin tämmöisiä aikoja, lämpöä ja laiskuutta! Tänään noudamme ison kasan painavaa rautaa ;)

      Poista
  7. Blogivapaatakin on välillä hyvä pitää. Kiva kuitenkin kun palasit. Upeat pioniunikot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti jos siltä tuntuu. Tauon jälkeen olo on taas virkeä ja innostunut!

      Poista
  8. Hyvä se on välillä pudottaa hanskat nurmikolle ja vaan nauttia kesästä. Itellä oli kans laiskottelu-heinäkuu puutarhahommista, mutta nyt kiinnostus taas alkaa palaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se menee, syksy sytyttää puutarhakipinän aina uudelleen!

      Poista
  9. Kyllä jo ehdin ihmetellä mihin olet kadonnut;)
    Mun kuvastot vein töihin muidenkin ihailtavaksi, tavataan tehdä kimppatilaus. Mutta malttamattomana odotan että saan tilauksen näpyteltyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D en suunnitellut katoamistemppua, tauko vain venähti kummasti! Kimppatilaus onkin fiksu veto. Minäkin näppäilin tilaukset melkein paniikissa, ihan kuin tuotteet loppuisivat samantien!

      Poista
  10. Minäkin olen käynyt täällä säännöllisesti ja ootellut sinua !
    Hienoa, että osaat ottaa vapaata ja höllätä. Se on tärkeätä .
    Aah, unikot on ihania ja pioniunikot etenkin suloisen ihania ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kiva kuulla! Pyöreät neljäkymmentä mittarissa vissiin alkavat näkyä; paukut loppuu jos ei välillä vaihda vapaalle. Mutta huilin jälkeen taas jaksaa innostua. Nämä ovat kyllä ihania.

      Poista
  11. Good day! I could havee sworn I've been to this site
    before but after browsing through some of the post I realized it's new to me.
    Nonetheless, I'm definitely happy I found it and I'll bbe bookmarking and checking back frequently!


    Stop by my page: empire flooring greenville sc

    VastaaPoista
  12. Kiva taas tavata! Minäkin olen ollut ihan lomalla koko heinäkuun, eikä entinen tahti ole vielä palannut. Varmaan bloginkirjoituksestakin on hyvä pitää vapaata. Ei se runosuoni aina kuki. Kissatkin on olleet niin laiskoja, että on vaikea saada kuvia. Ihanalta näyttää sinun puutarhassasi, oleln oikein kade noista sormustinkukista. Minulla näyttää olevan niillä välivuosi.

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.