sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

THE FENCE

 Metsäpuutarhan reunalle on viikonlopun aikana rakentunut jo pitkä pätkä lauta-aitaa. Mallissa on kahden levyistä lautaa ja aidalla on korkeutta noin 140 cm. Leveissä laudoissa on viistetyt kärjet.
Olen haaveillut aidasta jo muutaman vuoden ja näyttää siltä, että näillä puutarhahaaveilla on taipumus toteutua. Aidan myötä pihapiirin suojaisa tunnelma lisääntyy ja kasvitkin korostuvat eri tavalla aitaa vasten. Kun kelit kuivuvat, aloitan maalausurakan. 
 Nyt kosteutta on riittänyt ja rikkaruohojen kitkeminen on ollut helppoa. Muutoinkin puutarhatyöt tuntuvat kevyessä kesäsateessa verrattoman mukavilta.
Tummakurjenpolvi on yksi metsäpuutarhan kaunokaisista ja saa minun puolesta levittäytyä runsaamminkin. Kitkennän lomassa olen silmäillyt kasvien paikkoja kriittisesti ja muutamat perennat ovat siirtyneet toiseen paikkaan. Tämän kesän ajatuksena on muutoinkin selkeyttää istutusalueita ja viimeistellä puutarhan keskeneräisiä kohtia. Moneen aukkopaikkaan löytyy kasvi jakamalla jo olemassa olevia perennoja. Toisto luo minusta kivaa rytmiä puutarhaan ja kukoistavimmat lajit luonnollisesti saavat lisätilaa. 

14 kommenttia:

  1. Oi kuinka ihana aita! Itselläni on haaveissa portti tuohon pellon reunaan, näin jossain kuvan rautasängyn päädystä porttina<3 Tummakurjenpolvi on upea kasvi, istutin sen myöskin tuohon metsän puolelle, ihan luonnon kasvien sekaan. Sillä on lupa levitä ;D

    VastaaPoista
  2. On kyllä nätti aita. Itsekin kuumeilen aidasta. Ulkonäkösyistä ja ennenkaikkea siksi, että sitten koirat saisivat olla täysin rauhassa vapaana ulkona, ei olisi pelkoa karkailuista. Toivottavasti tämäkin haave vielä toteutuisi :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis aita! Ihailin myös edellisen kirjoituksen köynnöskaarta. Jotakin tuommoista minunkin pitäisi suunnitella, sillä tekemäni pajuseinämän toinen pää päättyy sähkötolppaan. Kohta meillä menee johdot maan alle ja tolppa kaatuu. Jokin tuki tarvitaan tai kaatuu pajuseinämäkin.

    VastaaPoista
  4. Kiva tuo aitamalli. Ja aivan ihastuttava tummakurjenpolvi :)

    VastaaPoista
  5. Kaunista! Vaalea aita on kaunis tausta kasville kuin kasville. Jonkinlaista selkeyttämisoperaatiota mäkin voisin harjoittaa tulevan parin viikon loman aikana...

    VastaaPoista
  6. Komea aita. Hieno tuo löytämäsi rautahyllykkökin, sekin näkyy hienosti aitaa vasten. Sarin blogista luin, että tiistaina on kuukalenterin mukaan suuri kitkemispäivä, eli silloin kitketyt kasvit häviävät varmimmin.

    VastaaPoista
  7. Hyvältä näyttää! Vaalea aita on tosiaan kaunis tausta vehreille kasveille. Kannatan myös toistoa ja selkeyttä pihalla. Kurjenpolvi on muuten aika hyvä kasvi toiston lisäämiseen - eri lajikkeilla saa sopivasti samalla lisättyä toistoa ja vaihtelua. Tuo tummakurjenpolvi minulta vielä puuttuu, se on kaunis.
    Nautiskelin viikonloppuna itsekin rikkaruohojen kitkemisestä pienessä kesäsateessa - miten se voi ollakin niin mukavaa ja koukuttavaa? :)

    VastaaPoista
  8. JOO! Aitaa vasten kasvit näyttää todellakin aivan erilaisilta! Korostuvat oikein, varsinkin jos aita on vähän vastavärinen (jotenka odotellaanpa minkä väriseksi se tulee, veikkaisin silti valkoista:)
    Ja tuo alempana mainitsemasi vauhdissa pysymisen vaikeus on tänä kesänä ollut totisinta totta. Me ei olla edes yritetty :)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
  9. Kasvit tosiaan korostuvat kivasti lauta-aitaa vasten, ja miten kaunista aitaa!

    VastaaPoista

  10. Aah, ihanaa, upean näköinen aita. Itse olen ollut ahdistunut kun naapuri kertoi kaatavansa risukuuset ja laittavansa tilalle valkoisen aidan. Mutta tuohan näyttää kivalle :) Tuo ruosteinen teline on muuten mun lemppari <3

    VastaaPoista
  11. Aita antaa hyvän taustan kasveillesi.
    Minusta tuo kasvien toisto tuo kivaa rytmiä puutarhaan. Itsekin istuttelen mielelläni samaa lajia vähän useampaan kohtaan. Ja nyt vanhassa puutarhassa se on helpompaa, kun on, mistä jakaa.

    VastaaPoista
  12. Itsekin tykkään,että samaa kasvia on useammassakin kohtaa pihassa kasvamassa. Tilaa vaan pitäisi olla hurjasti enemmän lisää,ainakin täällä minun pihassani :)

    Hieno aita!

    VastaaPoista
  13. Ihana! Blogisi on suosikkini puutarhapuolella, vielä kun päivittelisit hiukan useammin...

    VastaaPoista
  14. Minna sängynpääty porttina kuulostaa hienolta ja tummakurjenpolvi on todellakin kaunis!

    Saga - totta, aita on sekä kaunis että käytännöllinen pihan rakennelma.

    MINNA - köynnöskaarilla saa kivasti korkeutta ja särmää pihaan.

    Pirkko - kiitos, malleja olisi ollut vaikka kuinka,kun oikein lähti niitä miettimään. Tykkään kyllä tästä.

    Tiina - selkeytysoperaatio on jo tuottanut täällä tulosta ja kun paikkoja saa kuntoon, tulee jotenkin seesteinen olo!

    Cheri - mustakin tuo romu näyttää kauniilta selkeää aitaa vasten! Mulla meni kitkentäpäivä ohi, mutta aion kitkeä tänän, juhannusaattona!

    Matleena - totta, kurjenpolvet ovat oivia kasveja toiston lissämisessä, helppoja ja kauniita!

    Helena - veikkasit oikein! Haaveilin kyllä talon sävyisestä, mutta otimme napurin värityksen huomioon ja päädyimme valkoiseen.

    Pioni - joo, tajusin itsekin vasta aidan valmistuttua, että se tuo kasvit eri tavalla esiin!

    Sametti Hortensia - no hyvä, jos tämä helpotti ahdistustasi! Minäkin tykkään tuosta romusta :)

    Irene - sanos muuta. Omassa pihassa on joutunut haalimaan kasveja muualta, muttavähitelen pääsee jakamaan jo olemassaolevia ja se on hyvä se!

    Katja - joo, jossain vaiheessa tilanahtaus varmasti iskee, mutta mikä sen ihanampaa kuin runsas puutarha!

    Anonyymi - voi kiitos sanoistasi, kiva kuulla. Pahoittelut, tämä päivittely on välillä tällaista, tuntuu ettei aikaa aina löydy vaikka halua olisikin. Ehkä tässä loman aikana taas ehtii paremmin :)

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.