lauantai 21. huhtikuuta 2012

SILPPURI

Pyrkimys kierrättää kaikki orgaaninen aines omalla pihamaalla otti harppauksen eteenpäin, kun sijoitin oksasilppuriin. Pääsiäisenä vietin kokonaisen maanantain syöttäen risua ja oksaa sinisen hain hampaisiin ja nyt ylpeilen komeaa muurahaiskekoakin komeammalla silppukasalla keittiökompostien kupeessa. Silpun höysteenä on hienoista sahanjauhoa miehen puusavotan jäljiltä. Nyt on ilo ylimmillään ja kompostikuiviketta ainakin kahdeksi vuodeksi eteenpäin.
Sisällä pelargonit kukkivat jo, tässä ihanainen Rasberry Rippel, blogiystävä Tiinalta saatu.
Ulkona on taas kamalaa valkoista mömmöä, mutta tomaatit, chilit ovat ja paprikat ovat varmoja kesän tulosta. Kurkut ovat edelleen kylvämättä, se onkin homma, joka täytyy hoitaa viikonlopun aikana. Kevät on tullut viivytellen, mutta puutarhaa tutkiessaan huomaa, miten kaikki on valmiina kasvuun heti lämmön saapuessa. 

9 kommenttia:

  1. Kyllä siellä mullan alla kovaa vauhtia valmistaudutaan! Joku sanoo, että tämä on tuskallista aikaa, mutta minusta ei niinkään. Todella toiveikasta tämä on, kohta kaikki on kukassa ja lehdessä! Ja illat ovat niin valoisia ♥
    Hieno sijoitus, teillä on niin hyvin puutarha-asioista huolehdittu: on hyvä kompostori, kasvihuone ja nyt silppuri. Hienoa!

    VastaaPoista
  2. Totta, en minäkään koe tätä aikaa tuskalliseksi, kun tietää, miten nopeasti luonto lähtee kasvuun. Valoisuus tuo itsessään niin paljon hyvää mieltä ja pienet piipot kurkistelevat lumisohjon läpi ihan valmiina.

    En ole kyllä katunut kompostien hankkimista, enkä liioin kasvihuoneen hankkimista ja vaikutti silppurikin laitteelta, jota ilman ei enää halua olla :)
    Uuden takin tai kenkien osto saattaa kirpaista, mutta hyödyllisiä puutarhahankintoja teen silmiä räpäyttämättä!

    VastaaPoista
  3. Pelargoni ihanan värinen! Tuo ois todella hyödyllinen tuo silppuri kyllä!

    VastaaPoista
  4. Pelargonia näyttää melkein valkoiselta, valehteleeko kuva? Se tuntuu olevan aikamoinen kameleontti vaihtamaan väriään. Mulla omat vasta nupussa, saas nähdä minkä värisiä kukkia tulee :P Silppuri on varmasti hyvä ostos :) Mukavia keävtpäiviä!

    VastaaPoista
  5. Minustakin tuo pelargoni on kaunis ja tykkään sen rennosta kasvutavasta. Kukinnot ovat tosiaan lähes valkopohjaisia ja muutama terälehti on hauskasti kokonaan punainen. Ehkä sisätilan heikompi valaistus vaikuttaa, katsotaan muuttuuko sävy kun vien pelakuut kasvihuoneeseen. Minusta Mårbackakin on valjumpi sisällä kukkiessaan. Nautinnollisia kevätpäiviä, joskos lämpö saapuu tulevalla viikolla...

    VastaaPoista
  6. Mulla on ollut jo muutaman vuoden silppuri, vanhemmiltani lainassa, hih. Ja kyllä sen tuotosta kelpaa kompostiin laittaa kuivikkeeksi.

    VastaaPoista
  7. Ihana silppuri, tuollaisesta olen itsekin haaveillut. Hitto kun ovat niin kalliita. Hyvä kuulla, että se on kannattava ostos kuitenkin. Ja iloitsen kanssasi kuivikkeesta! Se on mahtavaa saada sitä omasta takaa. Minä juuri bussilla kuskasin sellaisen kuivikepussin ja kiroilin.... Upeita taimia Sinulla Maria :) Pelaquusi on todella suloinen<3

    VastaaPoista
  8. Hei Pioni ja Hortensia, kiva kuulla, että toimii hyvin kuivikkeena. Eihän kuivikesäkki paljon maksa, mutta periaatteessa sen ostaminen on harmittanut ja on tosiaan tylsä raahata kaiken maailman säkkejä :D

    Silppurin hintaa minäkin olen harmitellut enkä nytkään sijoittanut läheskään kalleimpaan. Mutta hyvin tuntuu toimivan, toivottavasti jatkossakin. Kaikki on nykyään niin kallista, olisin tarvinnut kunnon voimasaksetkin, mutta taidan jättää niiden oston ensi kevääseen :D

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.