keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

PUUTARHAMAINEN TUNNUSTUS

Saaripalstalta putkahti tunnustus, jonka äärelle piti oikein syventyä. Kiitos Saila! Tunnustus piti sisällään kolme seuraavaa kysymystä:
miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät,
mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi ja
mikä on puutarhafilosofiasi.

Puutarhainnostus, olisiko se jotenkin sisäsyntyinen juttu? Lapsuuden pihamaa oli postimerkin kokoinen, mutta muistan istuttaneeni sinne naapurin pihasta kaivamani vaahteranalun, jonka huolellisesti peittelin leipäpussilla talven tultua. Hengissä säilyi. Lisäksi muistan rakentaneeni minikasvihuoneen kyljelleen käänettyyn puulaatikkoon, jonka etureunan peittelin, yllätys yllätys, yhteenteipatuilla leipäpusseilla. Siemenet keräsin tietenkin ojanvarsien kukinnoista ja uskokaa tai älkää, kasvihuoneessa alkoi vihertää.
Muutettuamme uuteen kotiin pihamaa kasvoi ja aloin viljellä kuivakukkia ja usein haravointi ja nurmikon leikkuu lankesi minulle. Aikuiselämäni ensimmäinen oma piha oli rivitalossa, jossa jatkoin erinäisiä kokeiluja ja nykyisen kotimme myötä koko homma on riistäytynyt käsistä. Oikeasti haluaisin omistaa koko elämäni puutarhalle, mutta  koska se ei ole mahdollista, antaudun asialle lähestulkoon joka hetki, kun minua ei tarvita muualla. Blogi on suora jatkumo harrastuksen käsistä riistäytymiseen.

Puutarhastani ei luullakseni löydy mitään järisyttävän erikoista tai harvinaista kasvia, mutta tunnearvoltaan rakkain lienee kuolanpioni, jonka alun siirsin puutarhaani vanhempieni pihasta muutama vuosi sitten. Vanhempieni pihaan pionivanhus oli päätynyt jo kauan sitten edesmenneen naapuri-mummon puutarhasta. Mummo on lapsuuteni rakas henkilö, jonka kanssa vietin paljon aikaa vanhempieni ollessa töissä. Hän olikin todellinen viherpeukalo ja luulen, että kannan sisälläni jotain, mitä sain häneltä. Kasvien kauneuskilpailussa ei ole voittajaa, koska missikandidaatteja on niin paljon ja jokainen on omalla tavalla upea omassa sarjassaan.

Puutarhafilosofia onkin aihe, jota pyörittelen usein mielessäni. Puutarhassa työskennellessä ajatukset selkiytyvät, elimistö rauhoittuu ja elämän mittasuhteet asettuvat kohdilleen. Ollessaan oikeanlaista puutarhanhoito innoittaa, rauhoittaa ja tekee onnelliseksi. Kiire ei kuulu puutarhaan, koska siellä kaikki tapahtuu luonnon ehdoilla. Puutarhat, joissa viihdyn, on tehty luontoa mukaillen. Ne eivät ole täydellisiä, liian rakennettuja eivätkä liian somistettuja. Niissä näkyy ihmisen kädenjälki juuri sopivassa määrin. Oma puutarhani on muovautumassa vähitellen tätä ajatusta kohti; alkuhuumassa tuli tehtyä asioita hieman toisin. Olen kovasti kiinnostunut puutarhan terapeuttisesta vaikutuksesta ja saatan palata aiheeseen lähiaikoina.

Tunnustus pitäisi jakaa eteenpäin viidelle puutarha-blogille. Tässä omia suosikkejani monien muiden lisäksi:
Anun puutarha
Vaahteramäki
Piiperrystä pihamaalla
Romppala 
Pikkuinen puutarhani

9 kommenttia:

  1. Tuhannet kiitokset Maria ♥ Olipa ihana yllätys! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti ihanasta tunnustuksesta!

    VastaaPoista
  3. Jee, lähetit tämän Romppalaan! Olisin halunnut laittaa sinnekin, mutta numerot loppuivat kesken :-D
    (Ei voi huijata ja laittaa yhtä ylimääräistä blogia, ei!)
    Nuo leipäpussijutut ovat ihan mahdottoman hauskoja! Kiitos niiden jakamisesta. Sieltä se lähti...

    VastaaPoista
  4. Melenkiintoista lukea miten rakkaus puutarhaan on syntynyt... ja millaisia puutarha filosofioita meillä eri puutarhureilla on =)

    Olipas mukavaa luettavaa, kiitos!

    VastaaPoista
  5. leipäpusseista on moneksi =)! Kiitos tunnustuksesta, laittanen piakkoin jakoon.

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos kultainen Maria! Olen otettu! Ihana tuo leipäpussijuttu :) Olet ollut kekseliäs jo pienenä! Kuulostaa hyvältä, että haluaisit omistaa elämäsi puutarhalle, niin minäkin. Tykkään juuri kun Sinulla on kaunis ote puutarhanhoitoon, puutarha todellakin terapoi meitä kaikkia. Odotan innolla kun kirjoittelet lisää aiheesta...

    VastaaPoista
  7. kahlasin innosta puhisten koko blogisi ja se on IHANA:) ajatuksesi ja aiheesi koskettivat ja olivat niin samanlaisia omieni kanssa. Itselläni on niin pienet lapset etten voi vielä ihan täysillä antautua puutarhan viemäksi mutta kunhan vaan vähän kasvavat niin sitten minua tuskin enää pidättelee mikään! Sitä odotellessa voin haaveilla puutarhan hoidosta blogisi välityksellä,kiitos! T. Minna R.

    VastaaPoista
  8. Puutarhanhoito on tosiaan terapeuttista.

    VastaaPoista
  9. Kiitos, olen lukenut kaikki ihanat kommenttinne vaikka annan kuulua itsestäni näin viiveellä! Olen joka kerta nöyrän otettu, kun joku kertoo löytäneensä tiensä tänne ja viihtyy!

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.