maanantai 26. joulukuuta 2011

TÄNÄ VUONNA TAPANINA...

taivas on sininen ja tuuli riepottaa, mutta minä nautin auringonpaisteesta sekä 10 asteen lämmöstä kasvihuoneessa ja ihailen joulukukkiani. Hyasintit pitävät piukeasti kukintonsa vihreiden umpujensa suojissa ja tasettikin on raottanut terälehtiään vain aavistuksen. Jouluruusun kukat antavat myös odotuttaa itseään. 
Todellinen ihme löytyi eilen taskulampun valossa. Metsäpuutarhassa jouluruusu on myös nupuillaan. Hortensian blogissa jo hämmästelin hänen lähes kukkivaa jouluruusua, mutta ei käynyt mielessäkään, että saman ihmeen voi löytää omastakin puutarhasta. 
Eilisilta kului siemenluetteloita selaten ja kevään kylvöjä suunnitellen. Odotan innolla, minkälaisia mahdollisuuksia kasvihuone tuo puuhaan. Etelänruusuruoho ja rohtovirmajuuri ovat jo tilauslistalla. Erilaisiin tomaattilajikkeisiin täytyy perehtyä vielä hartaudella. Vanhoja siemenvarastojakin on yllinkyllin.
Kevään odotus on alkanut luullakseni myös Samurain kohdalla. Tosin saalistussäät ovat suosineet hyvinkin tähän asti, mutta loppuviikolle on lupailtu talvista säätä. Päivät alkavat joka tapauksessa vähitellen pidentyä näkyvästi ja se on jotain se.

13 kommenttia:

  1. Samurailla on ihanan tuuhea turkki!
    Ja kasvarissa näyttää olevan aivan ihana valo, joulukukatkin pysyvät pidempään nupussa ja kukassa eivätkä venähdä liian pimeässä ja lämpimässä rumiksi hujokkeiksi. Mahtavaa!
    Ihana yllätys tuo jouluruusu! Eläköön lauha joulu ja metsäpuutarha ♥

    VastaaPoista
  2. Meilläkin jouluruusuissa on nuput, siis niillä pihalla kasvavilla!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia. Mikä auringonvalo! Pitääpä tarkistaa omakin jouluruusu...

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania kuvia, ja toden totta jouluruusu minullakin kukkii puutarhassa tai on jo kukkinut pidemmän aikaa...
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  5. Olipas niin ihanan aurinkoisen valoisa ja vihreä tuo ensimmäinen kuva, että piti jäädä oikein toviksi fiilistelemään!!! Sieltä se KEVÄT taas saapuu :D

    VastaaPoista
  6. On nämä meidän talvet näköjään ihmeitä ja yllätyksiä täynnä! Tänään olikin upea ilma (myrskyä lukuunottamatta), aurinko paistoi ja lämmin oli. Minulle sopisi ihan hyvin tämmöinen lopputalvi ;)

    VastaaPoista
  7. Saila - tuo turkki on tosiaan muhkea ja arvaa, upotanko siihen naamani monta kertaa päivässä! En ole malttanut tuoda joulukukkia sisälle, koska ne ovat niin lyhytikäisiä tällaisessa lämpötaloudessa.

    Pioni - tosiaan, jouluruusut kukkivat näillä keleillä lähes kaikissa puutarhoissa, mihin niitä on istutettu.

    Tiina - kiitos! Valo oli tosiaan upea tänään. Matalalla paistava aurinko luo hienon tunnelman. Mitäs se sun jouluruusu sanoi?

    Tuija - sillä lailla, jouluruusun kukkia löytyy sieltäkin, hienoa! Mukavaa viikkoa.

    Intianminttu - totta, viisasta varmaan. Minä teen samoin loppuviikosta, kun lupailivat pakastavaa.

    Sara - sanos muuta, kevään tuloa ei estä mikään eikä oikeastaan haittaa, vaikka muutama talvikuukausi tässä vielä edessä onkin. Ollaan jo voiton puolella, kun joulun yli päästään!

    Voikukkapelto - en pane pahakseni minäkään tämmöistä talvea ja olen muutenkin sitä mieltä, että asioista, joihin ei itse voi vaikuttaa, on turha marista. Sää on tänä vuonna tällainen, otetaan tästä kaikki kiva irti!

    VastaaPoista
  8. Päivät todellakin pitenevät, ja se tuntuu ihanalta. Kiva blogi!

    VastaaPoista
  9. Dahlia - kiitos ja kiva kuulla susta! Saas nähdä, tuleeko vielä kunnon talvikelit vai luisuttelemmeko tästä kevääseen;D

    ano - kiitos! Nyt tosiaan on voittajafiilis, syksystä selvittiin ja kevättä kohti mennään:)

    VastaaPoista
  10. Uskomattomia kuvia...Tulimpa kevätmielelle :)

    VastaaPoista
  11. Lovviisa - kevätmieli onkin hieno juttu, kiva jos sain sen aikaan :)

    VastaaPoista
  12. En löytänyt koko jouluruusua! Liekö kuollut raukka vallan pois...

    VastaaPoista
  13. No voi, mullakin on kadonnut yksi, mutta tuo nyt melkein kukkiva on viime kesäinen ostos Multasormesta. Olikin tosi kookas ja komea yksilö. Nyt kävin peittelemässä sen havuilla, kun alkaa pakastaa.

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.