lauantai 17. joulukuuta 2011

LIIDELLEN TOUKOKUUHUN

Jokaisen puutarhaihmisen kalenteri vuodelle 2012.
Keväiset puutarhaunelmat täyttävät mielen vaikka tuntuisi asiaan kuuluvalta virittäytyä joulun tunnelmaan. Ei sillä, kyllä me tänään haetaan kuusi ja leivotaan pipareita, mutta aina sopivan hetken tullen istun sohvalle puutarhakirjojen pariin ja liidän ajatuksissani toukokuuhun.

4 kommenttia:

  1. Mulla tuntuu olevan vähän sama tauti, välillä kyllä selailen joululehtiä, mutta sitten huomaan lukevani taas puutarhakirjaa. Ja asiaa ei yhtään auta se, että järjestelin koneen valokuvia viime vuodelta, suurin osa tietenkin on kesän kukkakuvia;)

    VastaaPoista
  2. Hih, kiva kuulla Pioni! Itse vietin justiinsa ainakin tunnin selaillen vanhoja kesäpostauksia niin omasta kuin muidenkin blogeista.

    VastaaPoista
  3. Kurkkaapa munkin blogiin, niin varsin kesäiset tunnelmat siellä on, etten sanoisi jopa helteiset!
    Ja salaattiakin kylvin vielä marraskuussa!
    No, kotona on jo aika jouluista ja piparin ja mausteiden tuoksua, etten nyt ihan sekoa näissä vuodenajoissa.
    Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Olipas siellä tosiaan kesäistä Eeviregina! Hieno projekti!

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.