tiistai 21. joulukuuta 2010

OLJESTA

Kuvan valo ei tee oikeutta tälle yksinkertaisen kauniille olkikoristeelle, jonka mieheni  työkaveri on tehnyt.Takan luukusta hohkaava lämpö saa köynnöksen värisemään ja hämärässä kynttilän loistaessa olkien pinta hohtaa himmeää kultaa. Tämä köynnös on kaunis pari Tuomaanristin kanssa, josta taisinkin kertoa viime joulun alla.

Ja ai niin, tänään on ihan pakko katsoa YLE Teemalta klo 21.50 ohjelmat Asia on pihvi: Perinteelliset jouluruoat vuodelta 1971 ja klo 22.20 Se on sitten joulu vuodelta 1977, joissa iki-ihana lapsuuteni ruokasankari Jaakko Kolmonen häärii Veijo Vanamon kanssa keittiössä mitä ilmeisimmin jouluruokia valmistaen. Oikeasti, Jaakon Patakakkonen oli yksi lapsuuteni lempiohjelmista ja muistanette kaikki tunnussävelen, joka Wikipedian mukaan on nimeltään Finnish whistler!

10 kommenttia:

  1. Patakakkosta katsottiin meidänkin perheessä niin, että tunnuspiiparoinnin muistaa tosiaan ihan itsestään :-)
    Ihana, juhlava köynnös!

    VastaaPoista
  2. Voi mikä säkä kun satuin kattomaan tänne juuri nyt. Ehdin fiilistelemään tuon ohjelman pariin!!
    Hieno on tuo olkikoriste ja voin kuvitella sen värinän ja hohdon. Noh, nyt telkun äärelle! Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
  3. Voi vitsit; Kolmonen ja veli-Vanamo ylittivät kyllä odotukset huikeasti :D

    Perinnetietoutta, kaskuja ja reseptejä tuli tuutin täydeltä! Pojatkin liimautui ruudun ääreen ja siinä vaiheessa, kun velikullat laskivat housunsa nilkkoihin ja rupesivat reiden päällä ruiskakkusia pyörittämään, meni isännälläkin pulla väärään kurkkuun. Hauskaa oli... ja nostalgista.

    VastaaPoista
  4. Se "reisileivonta" oli kyllä liikaa... Voisi kyllä Jamie Oliverin katsojaluvut lähteä räjähdysmäiseen nousuun, jos hän toteuttaisi saman.

    VastaaPoista
  5. Äläs! Tuota kohtausta en kyllä lapsuuden joulusta muistanut, onneksi :D

    VastaaPoista
  6. Sara La Fountain saisi vielä enemmän nousua katsojaluvuissa reisileivonnalla... ;)
    Venla

    VastaaPoista
  7. Joo, ja uhkea Nigella Lawson vois kans koittaa!

    VastaaPoista
  8. Hohoo mitä kommentointia! :-D Mulla meni valitettavasti ohjelma reisineen kumminkin ohi kun katsoin Cranfordin naisia, en voinut vastustaa kun olin katsonut ekan osan niin tämä tokakin oli pakko nähdä, earl grey -teen ja voileipien siivittämänä.

    VastaaPoista
  9. Voi harmi, mutta voit ehkä kuvitella reidet ja riisikakkuset...

    VastaaPoista
  10. Onnistuin näkemään jälkimmäisestä lopun, mutta mitään reisileipomista en kyllä nähnyt.

    Molemmat näkee kyllä Elävästä arkistosta ja esim tuo Tahvanan leivän leipominen reidellä löytyy tästä klipistä noin 23 minuutin jälkeen
    http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=5&ag=72&t=341&a=2717
    Mahtoikohan noissa leivissä olla karvoja mausteena ;D

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.