tiistai 3. marraskuuta 2009

PIMEÄ, PIMEÄMPI, PIMEIN

Nyt jos koskaan on pimeää ja kohti pimeämpää mennään vielä monta viikkoa. Valokuvaaminen ei oikein onnistu ja sen myötä blogikin päivittyy hitaammin. Pihapuuhat ovat nyt taakse jäänyttä aikaa ja pikku hiljaa olen alkanut krapsia kaappeja ja komeroita. Joulua ei kaapeissa vietetä, ei, mutta kyllä ne kaapit on hyvä siistiä silloin tällöin ja kyllähän sille joululle on kiva tehdä tilaa niihin kaappeihinkin! Keittiöstä perkautui aika iso kasa tarpeetonta tavaraa kirpputorille lahjoitetavaksi ja lisää ei ole tarkoitus ostaa. Heti tänään löysin kuitenkin jotain pientä ihanuutta paikallisesta halppiskaupasta eli tuon kuvassa näkyvän pikkusiivilän kohdalla oli pakko tehdä poikkeus. Lisäksi oli ostettava muutama uusi murokulho. Nekin olivat niin söpöjä ja hinta 1,75 kpl.
Pimeydestä huolimatta tässäkin vuodenajassa on hohtoa. Joulu on jo melko lähellä ja edessä kauneimmat joululaulut, lasten joulujuhla ja monet muut odotusta värittävät jutut. Nyt voi keskittyä moneen sellaiseen puuhaan, mitkä jäävät valoisien aikojen jalkoihin. Itse olen aloittanut neulomisen monen vuoden tauon jälkeen ja uimahalliin on päästävä vähintään kaksi kertaa viikossa. Kyllä tämä tästä. Vuoden vaihteen jälkeen alkaakin kevään odotus, joka tosin on melkoisen pitkä niin aikaisin aloitettuna! Nyt pakkaamaankin ne uimakamppeet ja hallille koko konkkaronkka...

4 kommenttia:

  1. No mutta oletpa söpön lävikön löytänyt!!

    VastaaPoista
  2. Positiivisella asenteella pimeydestä ja harmaudesta löytyy kauniita sävyjä. Talvella luonto ottaa aikaa levätäkseen ja niin olisi ehkä meidän ihmistenkin syytä tehdä. Jos tuntuu, että virtaa on vähemmän voi hyvin antaa itselle lepoaikaa ja suorittaa sitten taas enemmän kun voimat palautuvat. Olkaamme kilttejä myös itsellemme...
    Nadja

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihanan reipasta ja positiivista! Toimit suorastaan esimerkkinä meille karhuköntyksille joiden tekisi mieli kömpiä pesään viltin alle pariksi kuukaudeksi.
    Itse asiassa ensilumi viime yönä on kylläkin aika piristävää. parkkipaikoilla voi vedellä käsijarrukäännöksiä ja muuta mukavaa!

    VastaaPoista
  4. Iltaa naiset ja kiitos kommenteistanne! Pimeys toisalta musertaa tähän vuodenaikaan, mutta on myös armeliainen. Vähempi riittää ja saa lymyillä kotikolossa tunnelmoimassa. Älkäähän luulkokaan, että touhotan jotain koko ajan, ehei!!! Suuri osa päivästä kuluu tuumailussa ja vetelehtimisessä varsinkin arki-iltoina työpäivän jälkeen. Niillä tunnelmilla en teitä vain viitsi vaivata! Nyt on täälläkin lunta ja tunnelma on aivan ihana! Nyt pitää mennä taas touhottamaan isänpäiväkakkua uuniin! Kuulumisiin!

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.