HAASTAVA TUNNUSTUS

Vianna muisti minua tunnustuksella, joka ei päästäkään ihan helpolla. Melko nopeasti sain kuitenkin ajatukseni näppäimille.

Tunnustukseen liittyy siis haaste, jonka säännöt ovat seuraavat:
1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi blogia jättämällä niihin kommentti.

NÄKÖ: Kyky nähdä maailma konkreettisesti omin silmin on suuremmoinen lahja, jota ilman on vaikea kuvitella elävänsä. Silti on suuri joukko ihmisiä, jotka elävät täyttä elämää sokeana tai heikkonäköisenä, monet yltäen moninkerroin suurempiin saavutuksiin kuin minä ikinä. Se saa miettimään, annanko näkemiselle sille kuuluvaa arvoa omassa elämässäni. Joka päivä näen kyllä ympärilläni kauneutta ja ihanuutta ja nautin siitä suuresti.

TUNTO: Tuntoaistille tulisi antaa enemmän luonnollisia ärsykkeitä. Pitäisi pysähtyä koskettamaan, sivelemään, tunnustelemaan. Lomalla on ihana hieroa jalanpohjia märkään hiekkaan ja keväällä upottaa kädet muhevaan multaan. Eläimiä on pakko koskettaa; niistä huokuva lämpö ja turkin pehmeys rauhoittavat. Toisen ihmisen kosketus on korvaamattoman tärkeää. En toivoisi kenellekään yksinäistä vanhuutta ilman läheisyyttä ja kosketusta.

KUULO: Kuuloon suhtaudun ristiriitaisesti. Rakastan musiikkia ja luonnon ääniä, mutta usein koen erilaiset äänet häiritsevinä. Väsyn ääniin, välillä jopa omaani. Olen kuitenkin hyvä kuuntelija, teen sitä myös työkseni. Sopivan tilaisuuden tullen vetäydyn kuitenkin hiljaisuuteen ja rauhaan, äänten ulottumattomiin. Koskettavinta on metsän tai erämaan täydellinen hiljaisuus.

MAKU: Ruoka on ihanaa. Olisin ahmatti, jos päästäisin itseni valloilleen. Aidot, yksinkertaiset maut ovat parhaimpia. Ruokaa laittaessani syön usein kuormasta ja makeaan sorrun liian usein. En suosi kevyttuotteita, koska niissä ei ole makua. Italialaiset jäätelöt ovat herkkusuun unelmia; loputtomasti aitoja makuja kätkettynä kermaiseen jäätelöön.

HAJU: Hajujen kanssa oppii pärjäämään, toisin sanoen nenä tottuu. Täällä lakeuksilla haisee välillä lanta, joka voi kaupungin kasvatille olla kauhistus, meille landepaukuille silkkaa arkea. Omistan melko herkän hajuaistin, kuten naiset yleensäkin. Vainuan helposti kaikenlaista nenälläni, milloin sukkahikeä, milloin palaneen käryä. Mutta jos en ole polttanut leipomuksiani, saattaa kotona leijailla ihana vastaleivottujen sämpylöiden tuoksu. Samalle ihanien tuksujen viivalle yltää ulkona kuivattu lakanapyykki.

Siinäpä oli asiaa kerrakseen. Nyt miettimään, ketä heitän samaisella urakalla...