sunnuntai 15. tammikuuta 2012

SIIVEKKÄÄT PIHAKAVERIT

Lintulaudalla ja sen ympäristössä riittää seurattavaa. Pihapiirissämme talitiaiset ovat ahkerimpia, mutta viime päivinä myös punatulkut ovat löytäneet tiensä meille. Maahan pudonneita siemieniä riittää myös harakoille ja fasaaneille. 
Olettehan muuten panneet merkille, miten päivä pitenee!

8 kommenttia:

  1. Onko noilla fasaaniukoilla aina kaksi akkaa!! Meidän pihalla kans yleensä ukolla kaks naikkosta mukana.

    VastaaPoista
  2. No kyllä, todellakin! Ihanaa kun on valoa vähän enemmän ja lumi kimmeltää (vaikka ensi viikolla se kevät saisi jo tulla ;-D)

    VastaaPoista
  3. Juuri tänään sanoin pojalle, joka odotti kaveriaan kylään neljän kieppeillä, että pihallahan ei ole vielä pimeää!
    Ihania siivekkäitä teillä. Meillä tintit ovat kanssa yleisimpiä ja punatulkkujakin on näkynyt. Tänään meitä ilahdutti myös närhi.

    VastaaPoista
  4. Ihan selvästi huomaa, että päivä on jo pidempi, jee!
    Meilläkin on noita fasaaneja, ja sen ihan kuulee sisälle asti ; ) Punatulkkuja näkee tosi harvoin. Sen sijaan meillä on paljon naakkoja... isoina laumoina.

    VastaaPoista
  5. Mikseiköhän meillä ole fasaaneja. Ne ovat ihania! Päivä tosiaan pitee ja se on kyllä parasta!

    VastaaPoista
  6. Meillä on myös fasaaneja jonkun verran ja säikyttelevät piiloutumalla isojen puiden alle, yks päivä oli Väinö ottanut kunnon spurtit, kun fasaani lähti puunalta juoksemaan.
    Ihania kuitenkin ovat, vaikka joskus keväämmällä kaivelevat kukkasipuleita..mrr.mrr..siitä en tykkää.
    Meillä oli eilen illalla myöhään ollut peuroja meidän tiellä, poika tuli lätkämatsista ja näki useamman peuran seisoskelevan tiellä, on niistä tullut pelottomia, kun ei kuitenkaan ihan maalla asuta.
    Päivä onneksi pitenee, ja luonto näytää kuuraisine puineen oikien kauniilta, mutta kevät saisi jo koittaa.
    Mukavaa viikon jatkoa Marialle.

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, punamulkkuja :D Kätevä tuollainen ruokintapiste jossa fasaanit voivat tepastella alla. Kiitos kun muistutit päivän pitenemisestä...

    VastaaPoista
  8. Ihanaa,että kevät tekee lujaa vauhtia tuloaan.

    Meiltä ovat punatulkut kadonneet jonnekin,ei ole koko talvena näkynyt :c

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.