lauantai 13. tammikuuta 2018

UUTEEN PUUTARHAKAUTEEN VARUSTAUTUMISTA

Tässä toinen satsi kesää kameran muistikortilta. Siemenestä kasvattamani etelänruusuruoho Knautia macedonica on viehättävä mutta kuriton.
Ihailen perennan kukintoa, väritystä sekä kaartuvaa kasvutapaa, mutta jossain vaiheessa rentoilu käy melko mahdottomaksi ja on tartuttava saksiin. Siementaimia on putkahdellut mukavasti, mutta ei ollenkaan riesaksi asti. Oikein ihastuttava perenna kaiken kaikkiaan ja saakin sen vuoksi anteeksi pienet rönsyilyt.
Tein juuri siementilausta ystävän kanssa, eihän sitä ilman siemeniä vain pääse uuden puutarhavuoden alkuun. Nyt aion kokeilla monivuotista ruusunätkelmää ja kaksivuotista harmaakäenkukkaa. Hyötypuolelta ostoskoriin kilahti itselleni vielä kokeilematta jäänyt mustajuuri.  
Vapaa-ajalla tulee työstettyä puutarhasuunnitelmia nyt ahkerasti, kohtahan ollaan jo maaliskuussa ja  silloin on ainakin periaatteessa mahdollisuus jo aloittaa monenlaista puutarhapuuhaa. Vauhdikkaan työviikon ja pienen flunssan nahistamana lähdin eilen iltapäivällä vielä kirpputorille. Pieni kutiseva aavistus antoi ymmärtää, että tulevan puutarhavajan ikkunat saattaisivat odotella minua. Kutina ei pettänyt, sillä löysin vanhat ja erinomaisen hyväkuntoiset, kaksiruutuiset ikkunat oikein sopuisaan hintaan. Sekä puuosat että lasit olivat ehjiä ja ikkunoiden paino kertoi, että aikanaan käytetty puu oli tiivistä laatutavaraa.

27 kommenttia:

  1. Täällä vielä siementilaus tekemättä, suunnitelmia kyllä on riittävästi;)

    VastaaPoista
  2. Onneksi vielä ehtii! Luulen että löydän itsenikin vielä siemenhyllyiltä useamman kerran kevään aikana ;D

    VastaaPoista
  3. Kiva kun olet ajoissa siementilausten kanssa. Täällä nämä asiat ovat vasta ajatustasolla. Kauniita kuvia. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama pussi nyt tilattuna, ihan vain että olisi jo jotain suunnitteilla;)
      Oikein mukavaa sunnuntaita Anneli!

      Poista
  4. Mitäpä olisi kevät ilman siemen hankintoja ja aina pitää tietenkin kokeilla jotain uutta. Aivan ihastuttava ruusuruoho, upea väri! Toivottavasti onnistut yhtä hyvin ruusunätkelmän kanssa, se on myös aivan ihana kukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, en ole mikään himoesikasvattelija, mutta kyllä siemenet kuuluvat olennaisesti kevään odotukseen ja kiva kokeilla aina jotain uutta! Muutkin ovat kehuneet ruusunätkelmää ihanaksi, saas nähdä vain onnistunko saamaan sitä siemenestä kasvamaan... Mukavaa sunnuntaita Mari!

      Poista
  5. Vasta heräilen ajatukseen, että kevät tulee. On se kutkuttava tieto. Tällä kertaa suunnitelmatkin alkutekijöissään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutkuttavaa tosiaan! Minä herään kevääseen aina joulunpyhinä, sen verran höperö olen ja sen seurauksena saan kärsiäkin sitten tuhottoman pitkästä kevään odottelusta ;D
      Onneksi aikaa suunnitelmille ja haaveille on vielä riittämiin!

      Poista
  6. Ohhoh, millaista kutinaa.. olet velho. Ei mulla vaan ikinä mikään kutise, tai ainakan tuon takia :-D
    Etelänruusuruoho on aivan mielettömän ihana, tuo värikin. Mutta mäkin istutin ensimmäisen lian lähelle penkin etureunaa, siitä se sitten kaatuu. Onneksi on siementaimia, niin sen ekankin uskaltaa jo siirtää.
    Oi että kun ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D! En tiedä mikä se etiäinen aina on, mutta joku vainu toisinaan tulee jotain vanhaa ja tarpeellista metsästäessä...
      En muista missä etetelänruusuruohoon ihastuin, mutta se on kyllä viehättävä. Munkin täytyy keväällä vähän siirtää taimia ja levitellä kasvia vähän muuallekin.

      Poista
  7. Voi miten kauniin värinen tuo ruusuruoho. Minä vasta kartoitin jo olemassa olevia siemenpusseja. Itse kylvöihin paneudun sitten vasta maaliskuun puolella.
    Minulla on tuota harmaakäenkukkaa ja se on kyllä kaunis. Kylväytyy myös itsestään hyvin runsaasti ja taimia putkahtelee esiin milloin mistäkin.
    Mukavaa tammikuun jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri on mustakin niin kaunis! Kiva kuulla, että sinulla on hyviä kokemuksia harmaakäenkukasta, jostain luin, että saattaa olla arka talvehtimaan, riippuu varmasti vain paikasta. Minäkin aloitan kylvöt vasta maaliskuussa, kokemuksista viisastuneena.

      Poista
  8. Ruusuruoho on tosiaan suloinen kasvi, eikä tosiaan mahdoton kurissapidettävä! Minulla kaikki siementilaukset vielä tekemättä, enkä vielä ole kauheasti niitä ajatellutkaan, tuntuu, että olin viime vuonna vähän liiankin aikaisessa omien kasvatuksieni kanssa. Mukavaa, kun sait mieleisesi ikkunat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ikkunoiden kanssa oikeaan aikaan oikeassa paikassa, nyt sitten oven metsästystä. Minäkin odotan ensimmäisiä kylvöjä maaliskuulle, mutta nyt on kiva jo vähän tehdä hankintoja ja perata vanhoja siemenvarastoja. Kiva kuulla, että ruusuruohoa löytyy muiltakin, aikanaan sitä metsästin ja kun en löytänyt, oli kasvatettava taimet itse.

      Poista
  9. Ruusuruoho on todella kaunis. Itse en ole sitä vielä koskaan kokeillut, mutta nyt se alkoi kutkuttamaan...
    Ja mahtava kutina sulla oli kirpparille mennessä. En malta odottaa, mitä ihanaa ikkunoiden ympärille kehkeytyy.
    Leppoisaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Ruusuruoholla on jotenkin omintakeinen ja vähän erottuva tyyli, siksi kai niin kiva! Toivon vain että saan oman remonttireiskani täysillä vajasuunnitelmiini mukaan, nyt pientä neuvottelua vajan sijoittamisesta, minä kun tahtoisin sen keskelle puutarhaa tilaa jakamaan ja hän tietenkin puutarhan perimmäiseen nurkkaan ;D

      Poista
  10. Ihania värejä ja rehevyyttä puutarhassasi! Meillä etelänruusuruoho kumartelee aidan vieressä ja olenkin miettinyt että pitäiskö sitä sitoa aitaan... Ihanaa terapiaa nuo kesäkuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeeviregina! Aitaan sen saiskin näppärästi tuettua. Minäkin olen joutunut laittamaan tueksi metallisia perennatukia, keväällä ehkä jaan ja siirtelen taimia vähäsen. Kesäkuvat auttavat juuri nyt jaksamaan, siksi harmittaakin kun otin viime vuonna aivan tajuttoman vähän kuvia...

      Poista
  11. Ihanat kuvat! On tosi hyvän färine kukka.
    On sulla ihimeelline kirpparivainu :) Puutarhavajaki on sitte jo hyvällä aluulla, ku klasit o jo valamihia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Tykkään tästä färistä kans! En tiedä, toisinaan saan kyllä ihan jonkun vainun ja sitten on lähdettävä perään ;D
      Nyt vain pientä vääntöä vielä isännän kans, jotta vaja oikeasti nytkähtää käyntiin...

      Poista
  12. Oi miten kauniita kuvia :) Kiva, että löysit vajan lasit :) Ihanaa, kun kevät lähestyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatiaiskana ja sanos muuta, nyt mennään sitä ihaninta vuodenaikaa kohti!

      Poista
  13. Ihanan värinen tuo etelänruusuruoho!
    Kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana ja aurinko saa kuvissa värin vielä oikein hehkumaan!

      Poista
  14. Ihana perenna!
    Kirpiksellä voi kyllä tehdä löytöjä.
    Hyvää tammikuu sinulle.
    /Kitty

    VastaaPoista
  15. Kiitos samoin Kitty! Nyt on hauska etsiä kirppareilta puutarharekvisiittaa, pian puutarhatöiltä ei kirppareille ehdi :D

    VastaaPoista
  16. Etelänruusuruoho on niin kaunis ja upean värinen, että se meni oitis hankintalistalle.
    Blogissani on sinulle haaste.

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.