keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

ODOTUKSEN TUNTUA

 Valkoiset 'Miss Vain' sahramit ovat valmiina avautumaan, mutta aurinkoisesta paikasta huolimatta ilma on liian kylmää; supussa tarkenee paremmin.
 Taikinatiinu on tuore kirpputorilöytö, jonka nostin tiilien varaan. Kasvihuoneen kivetty edusta on kaivannut jotain särmää, tässä sitä kyllä on. Nyt on mietinnässä, mitä tiinuun istutaisin, tuoksuherne voisi näyttää tässä somalta oksista tehtyjä tukia pitkin kasvaessaan.
 Pakkasista huolimatta sipulikukat pärjäilevät kasvihuoneessa mukavasti. Tulppaanit ja helmililjat ovat nupuillaan...
 ja idänsinililjat kukkivat täyttä päätä. Olen kerännyt jo kuihtuneet sipulikukat kannelliseen peltisaaviin odottamaan istutuskelejä ja joulusta selvinnyt jouluruusukin odottaa kasvihuoneessa ihan kelpo kunnossa maahan pääsyä.
Ilmassa on siis odotuksen tuntua; kaikki puutarhassa on valmiina seuraavaan lämpöaaltoon eikä kosteuskaan ei olisi pahitteeksi. Minäkin odotan ja maalailen iltaisin aikani kuluksi olohuoneen, keittiön ja eteisen seiniä.

34 kommenttia:

  1. Upea löytö tuo tiinu! Nyt olisi eräässä rautakauppaketjussa narsissit 1,25€ / kimppu. Niistä saisi upean pääsiäisasetelman tiinuun tai ihan kotiin vain.
    Kaktus-Kullervo

    VastaaPoista
  2. ;D kiitti vinkistä Kullervo, taas kerran!

    VastaaPoista
  3. Tänään harmittaa silmät, kun näen ja lumen kummallisuuksia. Luin taikatiinu ja ajattelin, että onpa ihana nimi vanhalle astialla. Taika- tai taikinatiinu, oivallinen ja kaunis istutusastia kesäkukille. Vaikkapa tuoksuherneelle...

    VastaaPoista
  4. ...taas tabletti viisastelee... Siis silmät harittaa ja luen ja näen kummallisuuksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikatiinu tästä voipi tullakin, kun pistän taikinan sijaan mullat ja siemenet muhimaan!

      Poista
  5. Hieno taikinatiinu! Siinä riittää multatilaa vähän isommillekin kasveille.
    Odottavalla kannalla ollaan täälläkin, kukat pysyttelevät ulkona nupulla ja lehtiensä suojassa.
    Kasvarissa tosiaan kukat kukkivat ja säilyvät pitkään ja on siellä mukava itsekin iltapäivän lämmössä käydä päiväkahvilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mansikoitakin tähän voisi istuttaa tai vaikka salaattia...
      Kasvari auttaa jonkin verran kevään tunnelmoinnissa, mutta ulos oikeisiin puutarhatöihin olisi jo niin ikävä!

      Poista
  6. Hianon löyrön oot taas teheny. Joskus sitä ihimettelöö että kuinka joku voi luapua tuallaasesta vanahasta esinehestä. Jos tua olis mun, nii pitääsin kynsin ja hampahin kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Samaisella kirpparilla oli hyväkuntoisia vanhoja lapioita ja talikoitakin, jäivät vähän kaivelemaan...

      Poista
  7. Kivoja kuvia. Ihana tuo taikinatiinu. Hienoja tällaiset kirpparilöydöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Tälläiset löydöt kirppareilla saavat aina sydämen lyömään yhden kerran ylimääräistä, ainakin jos hinta on kohdillaan.

      Poista
  8. On kyllä hieno tiinu. Siihen saa ihanasti vaikka kaikenlaista kesäkukan siementä paaaljon. Olet laittanut kasvihuoneen tosi nätiksi ja kukkivaksi. Söpöt "neiti vain"-krookukset. Odotan kiinnostuksella millainen sisus niissä on. Kullervon vinkki oli oiva, hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo aika 'krouvin' näköinen, mutta kasvit varmaankin pehmentävät rujoutta! Kasvihuoneessa on parasta tuulensuoja ja siellä jo vähän uskaltaa irrotella. Nostelin mehikasvitkin sinne toipumaan varaston uumenista.

      Poista
  9. Joo IHAN kohta saa maalushommat unohtaa ja päästään.. hm.. tositoimiin :)
    Meilläkin tomaatit pinnalla, vaikkei vielä krookuksia näykään.
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo maalataan äkkiä sisähommat alta pois! HYvä hyvä, tomaatit ovat jo vauhdissa, minäkin sain omani itämään onnistuneesti.

      Poista
  10. Tänään on ainakin meillä tuullut niin kylmästi, että olen suosiolla pysytellyt sisällä. Ikävöin kyllä kovasti niitä yli +10 asteen päiviä.

    VastaaPoista
  11. Wautsi mikä löytö! :D Onnittelut siitä, se on aina mahtava tunne kun jonkun mieluisen aarteen saa metsästettyä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tulee kyllä ihmeen iloiseksi!

      Poista
  12. Valtava taikinatiinu, on emäntä tehnyt suuren taikinan. Se on oikea löytö.
    Monenlaista on jo kukassa kasvihuoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on entisajan emännillä ollut eri meininki, itse en meinaa selvitä edes litran pullataikinasta!

      Poista
  13. Komea löytö tuo taikinatiinu. Mietin, ettei ole hullumman näköinen malli, vaikka laudasta vääntäsi ihan uudenkin. Vanhaa kuluneisuuttahan siinä ei olisi, mutta puutarhakäytössä menee ja ajan mittaan harmaantuisikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tämä olikin tosi kulunut, vähän on punamultaakin kylkeen roiskahtanut!

      Poista
  14. Voi, kuinka ihanan keväistä teillä on! Aivan kuin siellä ei olisi pakkasta lainkaan kun lumi puuttuu.
    Tuohon tiinuun kävisi korkean lisäksi myös ainakin osalle matkaa joku, joka ryöpsähtäisi kiveykselle saakka. Kaunis löytö!

    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumista ei ole ollut enää hetkeen tietoakaan ja onneksi saatiin sitä sadettakin. Olet oikeassa, aloin itsekin miettimään, että joku reunojen yli ryöppyävä voisi olla vielä ihanampi ja ostinkin vaaleakukkaisen krassin siemeniä tiinua silmällä pitäen!

      Poista
  15. Sitä lämpöä odotellaan;) ja kosteutta saadaan tänään, ennusteen mukaan koko päivä. Aamulla satoi vettä, sitten räntää, nyt lunta...
    Voi että munkin tekis mieli repiä tapetit pois keittiöstä ja olohuoneesta ja saada jotain uutta tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Märkää on tosiaan ollut ja lisää saadaan, mutta se on vain hyvä juttu! Kevät saa aikaan kaikenlaisia innostuksia, jopa sisätiloissa :)

      Poista
  16. Upean tiinun löysitkin. Täällä meillä sataa vettä ja sehän tietää vain sitä, että kevään tulo edistyy.

    Hyvää viikonloppua ja tulevaa palmusunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin iloitsen sateista! Oikein hyvää palmusunnuntaita!

      Poista
  17. Kaunis taikinatiinu ja sopivalla paikalla. Onneksi ostit pois. :) Jään jännittämään minkä näköinen se on kesällä istutuksineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetken mietin, mutta 20 euron hinta oli kohtuullinen joten pelastin parempaan talteen :)

      Poista
  18. Oi vautsi miten paljon ja miten ihania sipulikukkia sulla siellä! Ja mistä ehtymättömästä kaivosta sä teetkään noita löytöjä! Ihan mieletön toi tiinu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä syksyn istutteluista on nyt kyllä kovasti iloa. Olen tosiaan löytänyt taas yhden kelpo kirpparin, sinne jäin jotain muutakin kaivelemaan, täytyy pian käydä uudelleen...

      Poista
  19. Upea taikinatiinu, se on erinomainen elementti puutarhaasi.

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.