maanantai 9. kesäkuuta 2014

PLUMPS VAIN JA ALLAS TULI VALMIIKSI

Seulanpääkivet löytyivät ja sain sammakkolammen valmiiksi. Kuopus on jo kellunut altaassa ja kissat käyvät sammuttamassa janon ohi kulkiessaan. Vesi on kyllä kiva elementti puutarhassa ja odotan innolla, löytävätkö muutkin otukset altaan. Sain valtavat mättäät valkokirjavia kuunliljoja, joita jaoin ja istuttelin koko eilisen päivän muun muassa altaan reunalle. Omasta pihasta veden tuntumaan siirtelin siperiankurjenmiekkoja.
 Tarha-ajuruohopolku kukkii pian. Tästä on kiva tallustella 'Nöyryyden nurkkaukseen', kun varpaiden lomasta leviää huumaava tuoksu. Hassua, miten eri paikat puutarhassa saavat ihan vahingossa nimiä. Nöyryyden nurkkaus tuli siitä, kun mies joutuu kumartumaan raudoitusverkkokaaren alta kulkiessaan.
 Allas näkyy mukavasti, kun istuskelee nurkkauksessa ja varsinkin iltasella veden pinnan heijastuksia on kiva katsella auringon paistaessa matalalta.
 Kitkentää pitäisi harjoittaa nyt erityisen tehokkaasti. Rakennushommeleiden vuoksi perussiivo on jäänyt hunningolle puutarhassa (sisätiloista ei voi edes puhua). Yksi alue per ilta on ihan hyvä taktiikka, tänään sain valmiiksi puolitoista. Nämä valmiit perenna-alueet ovat helppoja kitkettäviä, mutta oi voi, uudet alueet sitten jotain ihan muuta. Onneksi kokemus on osoittanut, että parin vuoden sisällä uudet alueet ovat siinä mallissa, että pieni perään katsominen riittää.
Tässä illan makupalaksi vielä tämän hetken kuningatar, lehtoakileija 'Black Barlow', joka on saanut reunuksiinsa vaaleaa kuten sisarellaan 'Nora Barlow'lla.

24 kommenttia:

  1. Tosi kaunista!
    Aivan ihana toi allas ja sen seutu. Nöyryyden nurkkauksesta voitte kuitenkin ylpeänä katsella, mitä ootte saaneet aikaan.
    Akileijat on just parhaimmillaan, tosi kaunis tuo ´Black Barlow` (Taisi joutua hankintalistalle) Ootko ostanut taimena vai kasvattanut sen siemenestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Muistaakseni olen ostanut taimena, tilasinkohan Viherpeukaloilta?

      Poista
  2. Oijoi, kyllä silmät ja sielu lepää. Hurjan kaunista, niin seesteistä.

    VastaaPoista
  3. Voi miten upea! Kyllä kelpaa istuksia tuolla nöyristelyn jälkeen ;-D Parsaakin näyttää kasvavan siinä vieressä, nam nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D kyllä! Parsa se siinä tosiaan huitelee kohti taivasta, muistin jopa hyödyntää sitä tänä vuonna.

      Poista
  4. Vautsi miten hieno allas!! Kyllä teidän nyt kelpaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti en kyllästy altaan hoitamiseen aivan heti, sähköt uupuvat,joten vettä ei pääse kierrättämään.

      Poista
  5. Hitsit kun sää oot ollut ahkera, kesä on vasta alussa ja sinä olet saanut jo vaikka mitä kaunista aikaiseksi. Tuo allas sopii puutarhaan täydellisesti. Ehkä meidänkin puutarhassa on pikkuinen lampi joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhti on ollut tänä keväänä kova sattuneesta syystä ;)
      Vähän keskeneräistähän täällä on, mutta olen ihan tyytyväinen, että tein kerralla suunnitellut alueet ainakin pohjatöiltään valmiiksi, istutella voi sitten pikkuhiljaa kasveja lisää.

      Poista
  6. Upea vesielementti. Miten veden saa pysymään kirkkaana? Black Barlow on kaunotar, täytyykin lähteä katsomaan onko omani tallella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri ja hyvä kysymys :D
      Täytyy tarkkailla, miten käy, sähköjä ei altaalle asti ainakaan tänä kesänä tule, joten pumpun voi unohtaa. Ajattelin ottaa altaasta aina kasteluvettä ja täyttää raikasta tilalle, katsotaan auttaako.

      Poista
  7. Tuo nöyryyden nurkkaus on todella upean näköinen ja ajuruohot näyttävät tosi kivalta maanpeittona. Lampi kirkkaine vesineen on myös silmiä hivelevä. Tykkään tosi paljon.♥♥♥ Kaunista ja siistiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Ajuruoho on aivan voittamaton maanpeittäjä kuiville ja paahteisillekin paikoille ja leviää hienosti.

      Poista
  8. Tarha-ajuruohot polulla on upea ajatus. Tuoksu on varmasti voimakas kesäkuumalla. Ja nythän on vielä vilvoittelupaikka vieressä. Alueesta tulee hieno.

    VastaaPoista
  9. No niin hieno allas ja lapset & kisut ovat jo ottaneet altaan käyttöönsä :) Suloinen nimi tuo nöyryyden nurkkaus, tekee varmasti miehille ihan hyvää kumarrella välillä. Ihania kukkia Sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ja eläimet osaavat ottaa kaikesta ilon irti ja hyvä niin! Ja miesten on tosiaan hyvä välillä kumarrella ;D

      Poista
  10. Kivannäköinen ja -kokoinen lampi, kasvillisuus kruunaa sen, kun vähän kasvaa tuohon ympärille luonteavasti. Vesi on hieno elementti! Ja tuo Blac barlow, sellainen löytyy minultakin mökiltä, mutta kasvaa puiden kaadon jälkeen ihan liian aurinkoisessa paikassa. Pitäisi siirtää, mutta ei ole oikein sopivaa paikkaa vapaana enää missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kasveilla alue vasta saa todellisen muodon ja vesi korostuu, kunhan lehdet kaartuvat altaan reunoille rehevinä.

      Poista
  11. Voi, kuinka hieno vesiallas, ja tunnelma, joka huokuu kaikista kuvista! Huomasin, että puutarhasi on mukana Avoimissa puutarhoissa 29.6. Kunpa pääsisin vierailulle. Täytyy ottaa pieni retki puheeksi miehen kanssa.

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.