maanantai 1. tammikuuta 2018

MENNYTTÄ JA TULEVAA

 Olikohan tämä viime kesän ainut säiden puolesta täydellinen päivä, en nimittäin ottanut kunnon kameralla kuvia kuin tänä ainoana... nyt harmittaa. Mutta ihaillen katson kasvihuoneen seutua, joka ihan todella henkii tavoittelemaani cottage garden -tunnelmaa. Nyt kun katson ikkunasta ulos samaa maisemaa, näky on ankea. Ensi kesänä istutan lisää jotain talvivihreää myös tähän osaan puutarhaa, ehkä lisää kääpiöserbiankuusia ja kartiovalkokuusia. Joka vuodenaikaan ilostuttava puutarha on elämänpituinen tavoite, mutta joka vuosi voi tehdä jotain sen edistämiseksi. Tuossa kasvihuoneen takana onkin nyt kasvamassa syksyllä istutettu kuusiaita, toiveissa on saada puutarhalle matalahko huonemainen rajaus peltoa vasten ja sitä talvivihreyttä myös.
 Uusi sinkkiamme pitäisi saada jotenkin mahtumaan tuohon kasvihuoneen liepeille. Ilmassa on myös pientä lupausta puutarhavajan rakentamisesta; se helpottaisi kovasti varsinkin talviajan säilytystä, nyt kaikki ylimääräinen on pinottuna jälleen kasvihuoneeseen. Haaveissa siintää köynnöksillä ja kasveilla maisemoitu pieni tupanen, leikkimökki jota lapsuudessa en omistanut. Nyt tutkailen rompemarkkinoiden tarjontaa vanhoista ovista ja ikkunoista, olisi hyvä löytää ne ennen lopullisten piirustusten muotoutumista. En tainnut viime keväänä kylvää lainkaan pioniunikon siemeniä ja silti noita ihanuuksia nousi pitkin kesää sieltä täältä. Syksyllä en myöskään jaksanut kerätä siemenkotia pois, joten sama villi meno jatkuu tulevanakin vuonna
 Rucola ja japaninkaali 'Mizuna' kasvoivat vallattomasti vanhassa puukaukalossa. Perunamaa oli suuri, koska purin kasvimaalta maatuneet kasvilavat ja istutin ihan perinteiseen tyyliin ja näin maksimoin käytettävän pinta-alan. Uusi lajike 'Colomba' oli aivan huikea, valtava sato ja niin tasalaatuisia ja terveitä pottuja, sama lajike menee istutukseen tänäkin vuonna. Lapin puikulaperunan sen sijaan jätän väliin, maukkaudestaan huolimatta haasteellinen lajike keittiön näkökulmasta, niin pikkuruisia ja keitettäessä helposti hajoavia olivat.
 Saaripalstan Sailalta saamani alppipiikkiputki kasvoi ensimmäistä kertaa täyteen mittaansa, tämäkin tuossa kasvihuoneen liepeillä. Aivan ihana teräksensininen sävy ja samaan aikaan ankarat ja kauniit muodot. Tämä on hieno perenna pehmeiden pastillisten punaisten kaveriksi.
Juuri nyt tekee mieli listailla tulevan vuoden puutarhatöitä. Osa jää joka tapauksessa aina toteutumatta syystä tai toisesta, mutta lista selkiyttää omia haaveita ja tavoitteita ja ilman listoja kevään odotus vain olisi liian tylsää. Tässä joitain ajatuksia, joita mielessä on herännyt:

1. Etupihan suurten kuusten alustalla olevan maan muokkaus keittiöjätekompostin ja kunnon mullan avulla sieltä täältä istutuksille sopivista kohdista - viime kesänä vähän jo aloittelin ja nyt kuusten varjossa kasvaa pieniä lämpäreitä viiruhelpeä, taikinamarjaa, yksi siirretty alppiruusu, kaksi köynnöshortensian tainta isoja kiviä vasten ja alesta löytynyt sinivaleunikko. Paikka on haastava, mutta syvempiin koloihin kuusten juuria kiertäen mahdollisuus ainakin joillekin kasveille on olemassa, täytyy vain kokeilla.

2. Cottage garden eli talon takana sijaitseva puutarha kaipaa edelleen suurten perenna-alueiden istutusten selkiyttämistä - keväällä on tartuttava lapioon ja rohkeasti nosteltava perennoja ylös. Samalla alueet ehkä jälleen laajenevat. Keväällä on tehtävä heti maan kuivuttua kunnon kanttaukset. Niitä pieniä tyyliin sopivia havuja sekä katseen vangitsevia kukkivia pensaita aion lisäillä istutusten joukkoon.

3. Pohdinnassa on myös edelleen cottage gardenin pyöreähkön ja melko laajan nurmialueen rikkominen suurella saarimaisella istutusalueella. Se muuttaisi ratkaisevasti tunnelmaa ja mahdollistaisi isommatkin istutukset. Tahtoisin lisää koristeellisia keväällä kukkivia puita, huonemaisuutta ja polveilevuutta.

4. Sitten se mahdollinen puutarvajan rakentaminen, ainakin alkuun laittamisesta on ollut puhetta. Lipputangostakin olemme haaveilleet jo pitkään, sille olisi myös paikka katsottuna etupihan puolelle. Katsotaan vain kuinka kukkaronnyörit antavat periksi.

5. Tänä vuonna olen myös suunnitellut avaavani puutarhan Avoimet puutarhat-päivänä 1.7.2018.

21 kommenttia:

  1. Pistää ihan huokailuttamaan, kun kattoo noita ihania kuvia <3 Niin käsittämättömän kaunista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatiaiskana! Kesä on vain niin ihana vallankin näin talven keskeltä tarkasteltuna!

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia! ja todellakin se ihana cottage garden-meiniki. Tähän minäkin yritän pyrkiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Hissukseen puutarha muovautuu juuri siihen suuntaan, mihin toivookin ja se on niin palkitsevaa se!

      Poista
  3. Aivan ihanaa tunnelmaa kuvissasi! Voi kuinka kaunista kesällä onkaan... vaikka viime kesästä jäikin hieman huonot muistot. Rehevää ja vihreää oli kuitenkin. Haaveita pitää olla aina ja minä olen onnellinen jos jonkunkaan saan toteutettua. Mielenkiintoista seurata sinun puutarhasi elämää! Kaikkea hyvää tulevalle kesälle ja koko vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! Todellakin, miten paratiisimaiselta kaikki näyttääkään näin talven vasta alkaessa, edes huonot muistot säästä eivät sitä himmennä. Haaveet ovat mielen ravintoa, niitä pitää aina olla. Kiitos jos nämä jutut jaksavat innostaa. Ihanaa uutta vuotta sinulle myös!

      Poista
  4. Happy New Garden Year. Fantastic romantic atmosphere in your garden. Nice plans for 2018. We always need to have some prosjects. Some come true and some stay as dreams:)
    Regards, Jannicke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, thanks Jannibele, very happy new garden year to you too! I'm so happy if my garden brings that feeling. Dreams and projects are the salt of garden life... keep dreaming and enjoy of every new projects!

      Poista
  5. Ihanalta kuulostavia haaveita! Varmasti jotkut niistä toteutuvat tulevana vuonna!
    Avoimena puutarhapäivänä ollaankin sillä suunnalla rippijuhlissa, joten saattaa olla että pääsen ihailemaan puutarhaasi jälleen ihan livenäkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Olisipa taas kiva nähdä puutarhavierailun merkeissä, toivotaan että aikataulunne antaa myöden visiitille!

      Poista
  6. Tekeepä hyvää nähdä heti vuoden alkajaisiksi noin ihania kuvia. ♥ Pioniunikot ovat kyllä ihan parhaita - etenkin kun sinulla on kaikki harmonisesti samaa sävyä - täydellinen cottage garden -meininki. Hyvää unelmientäyteistä uutta puutarhavuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Linda, uusia puutarhaunelmia kohti! Voi kun olisi tullut kuvattua enemmän,siinä yksi tavoite tulevalle puutarhavuodelle...

      Poista
  7. Nämä kuvat ainaki jätti hyvän muiston kesästä :) Oot tainnu teherä jo palio muutoksia puutarhahan ja listas o lisää hyviä ireoota. Osallistu vaa avoomiihi. Puutarhassas on nii palio kivoja oivalluksia. Ny taas pääsenki muiren puutarhoja kiärtämähän. Kattothan mihinkäpäi tällä kertaa.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! En tiedä onko täällä hirveästi tapahtunut uutta, nyt kyllä taas ajatuksissa kytee, kaipaisin taas isompaa projektia! Toivottavasti myös sinä avaat puutarhasi jonain vuonna uudelleen, jotta pääsisin vastavierailulle.

      Poista
  8. Ihanat kasvihuonekuvat! Iloa uuteen puutarhavuoteen ja suunnitelmien toteuttamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Virve, iloa myös sinun uuteen puutarhavuoteen!

      Poista
  9. Oi hyvänen aika miten ihanan näköistä on puutarhassasi! Ihanat runsaskukkaiset kukkapenkit! Hyvä idea se kuusiaita tuonne taakse, suojaa puutarhaa tuuleltakin ja parantaa vyöhykekestävyyttä. Todella kiva lukea suunnitelmistasi. Tottakai tarvitset oman romanttisen vajan, jossa nauttia teekupin puutarhatouhujen lomassa :) Oliko tuo perunalajike muuten Colomba vai Colombo? Me ihastuimme joulunpyhinä valtavasti ostoperunaan nimeltään Colomba, niin herkullinen lajike. Kummankin nimistä vissiin on. Onnellista puutarhavuotta sinulle toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sametti Hortensia! Voi kun vain saisi kuusiaidan vähän nopeamin kasvamaan, taas vaaditaan malttia ja kärsivällisyyttä. Hyvä kun otit puheeksi tuon pottulajikkeen, muistin nimittäin väärin. Tarkistin ja kyseessä olikin juuri tuo mainitsemasi Colomba, kiitos!!! Korjaan tekstiini nimen. Oli kyllä kaikin puolin hieno peruna! Oikein onnellista uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  10. Ihanan kuuloisia suunnitelmia ja unelmaisen kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  11. Ooh, monta ihanaa postausta oletkin jo tänä vuonna blogiisi kirjoittanut <3 Olipa ihanaa ahmia ne kaikki kerrallaan nyt kun kerrankin ehdin tänne Bloggeriin lueskelemaan. Ihan huikeita suunnitelmia siellä sinulla meneillään, olen täällä hengessä mukana. Itsellänikin pää pursuilee kaikenlaista vaikka entisetkin on vielä kesken :) Voi kun osaisi joskus vähän toppuutella itseään ja tehdä entiset valmiiksi asti. Vaan se ei kohdallani onnistu, aina pitää olla suuna päänä kaiken uuden suhteen. Peukutan lipputangolle! Minusta on ihanaa kun voi itselle tärkeinä juhlina vetää lipun salkoon ja kuunnella viirin kolistelua lopun aikaa. Tuo kolistelu kuuluu jo kiinteästi meidän tontin äänimaailmaan :) Ihanaa kevättä sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.