sunnuntai 21. tammikuuta 2018

HENGÄSTYTTÄVÄ, HEKTINEN, IHANA HUHTIKUU

Rikkaruohoelämää-blogin Between ojensi minulle huhtikuisen haasteen keväänodotustunnelmaa kohottamaan. Haasteen tarkoituksena on listata viisi itselle tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat omaa sielua voimakkaimmin. Huhtikuu onkin mahtava kuukausi, jolloin ainakin minulla on jo täysi tohina päällä. Pitkä odotus suorastaan purkautuu sielusta ulos vimmaisella tarmolla. Valoa on jo niin paljon ja vaikka säät vielä oikuttelevat ja puutarhassa työskentely vaatii paneutumista lämpimään pukeutumiseen, meno on jo hurjaa! Ensimmäinen kevään virstanpylväs on kasvihuoneen kuntoon laittaminen. Talvisin säilön siellä kaikenlaista puutarhatavaraa, joten ensin kasvihuone on tyhjättävä ja nosteltava sieltä työkalut ja istututusastiat paikoilleen. Seuraavaksi kunnon pesu painepesurilla sekä sisä- että ulkopuolelta. Sitten se mukavin vaihe eli kaiken kauniiksi laittaminen. Varastosta saan vihdoin kantaa ulos siellä talvehtineet kasvit, joista osa pääsee aloittelemaan ulkoilmaelämää kasvihuoneen suojissa.
Toinen virstanpylväs on tietenkin ensimmäisten kevätkukkien avautuminen. Jo versojen maastanousu on niin hienoa, kukinta on jo sitten lähes maagista! Joka kevät vain harmittaa, ettei syksyllä ymmärtänyt upottaa maahan satoja tai tuhansia pienen pieniä sipuleita, sillä niitähän puutarhaan mahtuisi ihan loputtomasti. Ja ne kaikki ovat niin ihania, kuten tässä tämä talventähti ja hieman alempana olevat krookukset, lumikellot ja sitten tietenkin kevätkurjenmiekat, idänsinililjat ja kasvitieteelliset tulppaanit.
Kolmas varma huhtikuinen kevään merkki ovat kaikenlaiset huoltotoimenpiteet, kuten puutarhakalusteiden pesu ja esillenosto ja tarpeen tullen maalaushommatkin. Muutama vuosi sitten piristin ruskeat kovapuukalusteet maalaamalla ne talon ulkomaalauksesta ylijääneellä maalilla. Kunnon pesu painepesurilla ja sitten vain kaksi kerrosta maalia pintaan. Voin kertoa, että hyvin on maali pysynyt ja kalusteet jotenkin paljon raikkaammat ja puutarhan tunnelmaan sopivammat.
Neljänneksi virtaanpylväksi nimeän talven ajan mielessä hautuneiden suunnitelmien alkuun saattamisen. Maa muuttuu huhtikuussa muokattavaksi ja lempipuuhaani onkin uusien istutusaluieden muotoilu. Vähän mittailua, kaarevien linjojen hahmottelua ja sitten vain nurmikon kääntöä hartiavoimin. Toisinaan poistan nurmikerroksen kokonaan ja tuon puutarhakompostikasasta tilalle uutta multaa, toisinaan vain käännän nurmipaakut maahan nurinpäin ja kokoan pintaan kohopenkin samaisen kompostikasan muhevasta mullasta. 
Tätä kirjoittaessani alan melkein päästä kiinni huhtikuun hengästyttävään, hektiseen ja ihanaan tunnelmaan. Keväällä elämä isolla Eellä alkaa eikä silloin haluaisi tuhrata aikaansa esimerkiksi tylsiin sisätöihin. Minulla onkin tänä vuonna tavoitteena perata huusholli ennen näitä ihania päiviä siihen malliin, ettei sitten tarvitse potea tunnontuskia tursuilevasta talosta.
Viides ihana huhtikuinen kevään merkki on vielä melko paljaan puutarhan siistiytyminen. Joinakin keväinä olen pystynyt siistimään metsäpuutarhaa jo maaliskuussa. Suuret kuuset roskaavat tuhottomasti ja ensimmäisenä aloitan aina käpyjen, oksien ja havunneulasten keruun. Kivetyiltä poluilta on nautinto haravoida roskia, kuulen melkein metalliset raapaisut jo korvissani! Kasvihuoneesta esille nostetut puutarhatyökalut pääsevät taas käyttöön ja osaltaan myös luomaan puutarhaan elossa olevaa tunnelmaa.
Huhtikuu on siitäkin ihana, että kaikki on vielä edessäpäin. Tuntuu, että aikaa on loputtomasti ja onnelliseksi tekevää puuhaa riittää ja riittää. Tässä vaIheessa vuotta ei voi kuvitellakaan, että jossain kohtaa on jälleen valmis taukoon ja lepoon.
Huhtikuun odotus on jo alkanut, oikeastaan odotan jo maaliskuutakin, sillä monena keväänä  se on ollut jo ihanan lämmin ja lupaava. On ollut myös tuskallisia keväitä, jolloin kylmyys vain jatkuu ja jatkuu, mutta puutarhurin mieli on aina pohjimmiltaan positiivinen eli en ainakaan lähtökohtaisesti ala uskomaan toisintoa viime keväälle. Kiitos Between haasteesta ja Maatiaskananen myös, hän nimittäin haasteen alunperin laittoi kiertämään! Ja pahoittelut, jos tekstini oli jotenkin ryöpsähtelevää, huomaan suoltavani ajatuksia sen suuremmin miettimättä. Se on kai seurausta samanlaisen rennomman otteen valtaamasta minästä, en vain enää jaksa enkä halua kuormittaa itseäni liiallisella suorittamisella ja liian korkeille nostetuilla rimoilla, ne ajat ovat takana päin ja se tie nähty. Ja huomaan itsekin nauttivani ihmisistä ja asioista, jotka ovat rentoja ja välittömiä ja joissa ei ole mitään pakotettua tai päälleliimatun oloista. Eikös me puutarhaihmiset vähän semmoisia pruukaa ollakin! Iloisin ja rennoin mielin kohti huhtikuuta!

25 kommenttia:

  1. Ihana ryöpsähdys ♥ ! Ihanaa, tuo kaikki on edessä - ihan kohta! Niin keväinen fiilis nousi tästä pintaan, hurjista pakkaslukemista huolimatta. Mulla on ihan mahdottomat odotukset ensi torstain +5-kelille. Lumikellot kukkikoot jne :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, vastaus sulle pompsahti tuonne vähän alemmas, kone tai bloggeri hidastelevat!

      Poista
  2. Ihan ensimmäisenä on pakko ihailla ekan kuvan upeaa ruukkua. Sitä vasemmanpuoleista, kurpitsaa muistuttavaa. Ihana!
    Ja ihana on tämä ryöpsähdyskin. Lukiessani sitä pääsin luultavasti samaan innostuneeseen tunnelmaan, joka sinutkin valtasi. Kevät vaan on niin upeaa aikaa ja parasta, että se on jo tosi lähellä.
    Kiitos, että otit haasteen vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä nätti ruukku, löytö viime keväänä Multasormesta! Painava kunnon betoniruukku ja vielä reikäkin pohjassa! Ihana kuulla että tunnelmna tavoitti sinutkin ;D! Haasteet ja blogit yleensä pitävät nyt tukalimman odotuksen ajan kivaa pöhinää yllä, kyllä me kohta ollaan keväässä!

      Poista
  3. ;D! Parasta odotuksessa on juuri tämä, että mitään ei ole vielä hukattu, kaikki ihanat hetket ovat vielä koettavana, sen voimin oikeastaan jaksaakin odottaa. Pakkaset ovat olleet liikaa, ihan jännityksellä odotan minäkin plussapäiviä!

    VastaaPoista
  4. Kiva katsaus huhtikuisiin kevään merkkeihin. Huhtikuussa ollaan jo niin lähellä kesää, mutta toisaalta on töiden osalta vielä runsaasti aikaa siihen valmistautua. Tuo lause, että huhtikuussa kaikki on vielä edessäpäin, on niin totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, että kaikki on vielä edessäpäin, on parasta! Kohta ollaan jo helmikuussa ja silloin päivänvalo lisäänty merkittävästi, ihanaa!

      Poista
  5. Ai että, huhtikuu on jo kevättä!
    Odotus on jo kova:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja maaliskuukin alkaa jo olla eikä siihen ole enää pitkä aika!

      Poista
  6. Toivottavasti ny on sen varhaasemman kevään vuaro. Päästääs taas toteuttamahan kaikki ihanat suunnitelmat.
    Hianot kevätkuvat! Ollappa jo huhtikuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Mutta tammikuusta ollaan jo lähes selvitty ja se on jo iso askel kohti kevättä!

      Poista
  7. Oi oi, ihanasti pääsi fiilikseen upeiden kuviesi myötä! Huhtikuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Huhtikuu ja kaikki kevätkuukaudet <3

      Poista
  8. Ihana keväinen ryöpsähdys! Huhtikuu on täynnä toiveita, uutta elämää ja ihastuksen huokauksia, kuten kerroitkin. Erityisesti kolahti postauksen viimeiset lauseet, samanlaisia ajatuksia itsekin olen pyöritellyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari, kiva kuulla! Oikein rentoa ja ihanaa kevään dotusta sinulle!

      Poista
  9. Pakahduttavan ihania kuvia ja tunnelmia! Oi huhtikuu, tule jo pian!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Helmikuu on jo paljon helpompi kuin tammikuu ja maaliskuussa pääsemme jo leikkaamaan havuja ja pensaita!

      Poista
  10. Ihania keväänmerkkejä ja kauniita kuvia! Onneksi huhtikuuhun on enää reilu pari kuukautta. Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Tästä se kevään tulo vauhdituu, aivan jännittää jo!

      Poista
  11. Todella upeita kevätkuvia! Kevättä odotellessa lähdin käymään Lontoossa ja täälläpä jo narsissit pukkaavat vartta pintaan. Oi ihme sentään. Vielä kun ehtisin Kew Gardensiin!
    No onhan tuo Hyde Park myös ihastuttava meille luontoihmisille. Mukavaa kevätsäiden odotusta sinulle ystäväni! Ensi kuun jälkeen on jo maaliskuu ja silloin alkaa tapahtua kummia meillä Pohjolassakin.
    Tulen muuten ehdottomasti käymään Avoimessa puutarhassasi...
    Kaktus-Kullervo ystäväsi ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinustakin Kullervo! Ihanat Lontoon terveiset, kiitos! Olet kovasti tervetullut puutarhavierailulle...

      Poista
  12. Taidanpa olla blogissasi ensivierailulla. Täällä myös sadat ja tuhannet sipulit ovat tavoitteena. Tuhansiin on kuitenkin vielä matkaa. Ihana saada puutarhaan vähän väriä ja kukkaloistoa jo ennen muiden kasvien kasvuun lähtöä. Ei siihen enää kauaa mene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kun vierailit! Keväänodotus muuttuu päivä päivältä kiihkeämmäksi, kaikki ihanat sipulikukat jo lumen alla odottelevat vuoroaan varmasti yhtä kuumeisesti kuin puutarhuritkin!

      Poista
  13. Olipas ihana huhtikuun postaus ❤ ei enää kuin pari viikkoa ja sitten ollaankin jo huhtikuussa. Mahtavaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatiaiskananen, kohta tosiaan alkaa jo huhtikuu, niin ihanaa! Nyt lunta vain tupruaa lisää, mutta kyllä se puutarhan kevät on ihan nurkan takana jo...

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.