lauantai 30. joulukuuta 2017

PUUTARHURIN TALVISIA ILOJA

 Muutaman päivän maisemat olivat näin kuorrutteiset, nyt lämpötilat ovat taas sahailleet ja lumipuuterit hävinneet oksilta. Flunssaisena on ollut aikaa ahmia puutarhatietoutta ja tehdä tulevan puutarhavuoden suunnitelmia. Tyhjäsin kameran muistikortilta viime kesän kuvasaldon ja teki mieli parahtaa, niin vähän olin puutarhaa kuvannut. No, uusi vuosi on aina uusi alku, ainakin minulla on enemmän aikaa intohimolleni tulevana vuonna kuin menneenä. 
 Minulla on aina pieni tutka päällä tietyn tyyppisten romujen suhteen. Vanhoja ompelukoneen jalkoja ei koskaan voi omistaa liikaa, joten olin valmis ajelemaan ensimmäisenä adventtina vähän edemmäs maakuntaan, kun somat jalat olivat taas myynnissä kelpo hintaan. Kipeäksi itseäni en näistä ihanuuksista suostu maksamaan, mutta vähän kauemmaksi saatan karauttaa, jos houkutus on kovin suuri. Pitäisi inventoida puuvarastoja, josko siellä olisi sopivaa kansivärkkiä ja pyytää isäntää kauniisti semmoisen nikkaroimaan. Taas yksi kaunis pöytä puutarhan esillepanoja varten... ja tutkailu jatkuu, näille pöydille kun olisi tarvetta ympäri puutarhaa.
Ja sitten seuraavaan löytöön, jonka nimeänkin löydöksi isolla alkukirjaimella. En oikeastaan ole edes haaveillut vanhasta ihmisen mentävästä sinkkiammeesta, koska olen olettanut näitä löytyvän lähinnä vain Ruotsin kultivoituneilta kirppari- ja antiikkimestoilta, mutta toisinaan iloisia yllätyksiä sattuu. Tuossa joulun pyhinä näin ammeen nettimarkkinoilla, mutta aijai, hinta oli liian kova. Mielessäni oli kipuraja, jonka olisin suostunut maksamaan. Sen verran houkutteleva amme kuitenkin oli, että pari iltaa sitten kävin vielä kuikuilemassa sen tilannetta ja kas, hinta oli tippunut vielä kipurajani alittaenkin, joten sormet täristen laitoin myyjälle viestin ja lupasin noutaa ammeen saman tien pois. Ja taas kotona ihmeteltiin mamman ostoksia ja ounasteltiin, oliko tuohon tarkoitus haudata joku. Ei, ei tälläkään kertaa; luulen, että istutusaltaaksi tulee tähän kasvihuoneen liepeille. Vedellä täytettynä olisi kiva myös, mutta ehkä hyötykasveja ryöppyen silti ihanin.

26 kommenttia:

  1. Harmi, että flunssa on sinua kiusannut!!! Upeat nuo ompelukoneen jalat, tosin tahtoisin koko komeuden koneineen päivineen ja vaneerisen matka-askin vielä lisäksi. Tuo sinkkinen amme on ihana, siihen saa vaikka mitä...vielä on aikaa haaveiluun ja suunnitteluun!

    Oikein ihanaa alkavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Kaunis kiitos Saila sympatiasta, onneksi ei mikään kova flunssa, semmoinen perustympeä olo vain. Tuntuu että noita koneella varustettuja onkin paremmin saatavilla, ne ovatkin hienoja. Itselläni on yksi sellainen tuossa eteisaulassa, askikin on tallessa, mutta koska kone on niin kaunis, en malta sitä laittaa askin suojiin. Haaveillaan nyt kun siihen on aikaa, ollaan sitten valmiina taas kun tosielämä puutarhassa alkaa ;)

    Oikein ihanaa uutta vuotta myös sinulle, kiva kun käväisit täällä!

    VastaaPoista
  3. Flunssaa on podettu joulunpyhät myös! Oikeastaan eka täysin terve päivä menossa. No, sitä on ollut liikkeellä monessa taloudessa. Juuri sain kuulla, että työkaverilla on se influenssa B. Sitä sitten odotellessa! Kovin vähän kuvasin itsekkin puutarhaaa viime kesänä ja se johtui kyllä tosi huonosta säästä! Kesällä oli niin kylmää ja jokainen päivä satoi vettä! Hienon löydön olet tehnyt. Mielenkiintoista nähdä, mitä siitä syntyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurjuus, toivottavasti influensat kiertävät toista reittiä eivätkä osu kohdalle. Totta tuo sää, aurinkoisia päiviä oli niin vähän. Silti tähän vuodenaikaan tuntuu, että keväisin ja kesäisin paitoi aina aurinko :)

      Mukavaa uutta vuotta Tillariina ja kiva kun kävit!

      Poista
  4. Mukavia talvisia iloa siellä :) Tosi siisti tuo amme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo, iloitsen tästä löydöstä kyllä!

      Poista
  5. IIK! Voi jestas mitä löytöjä oot taas teheny! Molemmat sopiivat torella hyvi teirän puutarhan tunnelmahan.
    Ihanat näkymät ja tunnelmat näkyy olevan reissukuviski.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos, rompetta on hauska metsästää nyt, kun kauheasti muuta ei voi puutarhaan liittyen värkkäillä!

      Poista
  6. Apua miten hienoja löytöjä💚 Kävin eilen kirpparilla ja taasen ihmettelin, että miten ihmeessä kaikki muut löytää aina vaikka mitä mahtavaa sieltä?? Vanhoja lumppuja ja kaatopaikalle sopivaa ryönää😞 Pitäisi vaan useammin varmaan käydä ja kyttäillä nettikirppiksiäkin enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tori.fi on hyvä, ainakin täällä päin on usein kivaa tavaraa myynnissä! Harvoin tulee enää fyysisesti kirppareita kierrettyä, mutta joskus tuurilla käy flaksi niissäkin!

      Poista
  7. Ihania löytöjä! Ompelukoneen jaloista minäkin haaveilen, tuollainen amme meillä on ollutkin jo vuosia puutarhassa. Ohjaan sinne katolta sadevesiä puutarhan kasteluun. Oikein ihanaa tulevaa vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina, amme kasteluveden keruuseen onkin mahtava, muistelen nähneeni sen jossain kuvissasi! Ihanaa uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
    2. Isoa ammetta en ala talveksi kuljettelemaan, vaan käännän sen nurin ettei sinne pääse vesi sisälle.

      Poista
    3. Minullakin on vedenkeräysastiana emalinen kylpyamme, jonka saan edes paikoillaan hädin tuskin kyljelleen ;)

      Poista
  8. Noilla löydöillä onkin kiva tuunata puutarhaa ensikesänä! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloitsen näistä kyllä kovasti. Oikein hyvää uutta vuotta Maria!

      Poista
  9. Nämä on kyllä tosi hienoja löytöjä, jotka sopivat ihanasti puutarhaan tunnelmaa tuomaan. Tosi hyvä idea amme istutusaltaana. Mitä meinaat istutella sinne? Toivottavasti flunssa paranee pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sametti Hortensia! Ehkä jotain salaatteja ainakin, täytyy ideoida sitten keväämpänä kun kylvöajat lähenevät... flunssavihulaisesta on vihdoin päästy. Oikein ihanaa uutta vuotta sinulle!

      Poista
  10. Sinkkiamme on jännittävä löytö. Innolla odotan, mitä sinne tuleekaan. Ethän päästä vettä talvella kerääntymään sen pohjalle ja jäätymään. Minun isolle pesusoikolleni kävi ohrasesti: pohja vääntyi jään voimasta irti seinämistään. Nyt se palvelee kukka-astiana, kun on reipas reikä veden mennä.
    Hyvää uutta vuotta sinulle, Maria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Riitta tuosta huomiosta, amme lojuu tuolla ulkona kun vähän mallailin sitä, pitääkin heti huomenissa siirtää se kasvarin suojiin odottelemaan! Harmillinen vahinko pesusoikollesi, minulla kävi samoin yhden nätin emaliämpärin kanssa. Oikein hyvää uutta vuotta sinulle myös!

      Poista
  11. Hyviä hankintoja, voin vain kuvitella tuon ilon tunteen, kun tekee itselleen mieluisan löydön ja vieläpä käypään hintaan. Noista ostoksista minä myös ilahtuisin! Mukavaa alkavaa vuotta, jään odottelemaan, miltä ostoksesi näyttävät kesäisessä puutarhassa:)

    VastaaPoista
  12. Se on aina niin kutkuvan mukava tunne;)
    Kiitos samoin hyvää uutta vuotta, palaillaan näissä merkeissä tuonnempana!

    VastaaPoista
  13. Mä en kestä, miten ihana toi amme on!!!! Kuolasin jo sun aiempaakin ammetta, mut tuo on THE löytö!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä aivan ihmelöytö ja kuten tuossa totesin, en uskonut näitä Suomen kamaralta edes löytyvän!

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.