maanantai 10. lokakuuta 2016

TUNNEPUUTARHURI

 Uuden puutarhavuoden odotus on alkanut! Mieli askartelee jo varkain tulevassa keväässä ja ajatukset saavat aikaan mielihyvän kuplintaa rinnan seutuvilla. Huomaan olevani tunnepuutarhuri. Olisihan se tehokasta ja aikaansaavaa vain tarttua kulloinkin tarvittavaan työkaluun ja laittaa puutarhassa hihat heilumaan sitä mukaa kun tekemättömät työt eteen tupsahtavat. Puutarha on elämässäni suuri mielihyvän ja ilon lähde, en vain pysty pakottamaan itseäni sen orjaksi, en ainakaan usein. Sanat täytyy ja pakko on pidettävä minimissään mitä tulee puutarhatöihin, muutoin käy niin että alan inhota koko hommaa. Tarvitsen tunnetta, että puutarhan yllä leijuu ripaus taikapölyä ja että siellä puuhaillessa aina vähän se mielihyvä kuplii. Olen siis tyytynyt siihen, että tarpeelliset työt ovat ylimalkaisena kirjoittamattomana listana pääni sisällä, mutta jätän tunteelle viimeisen sanan sanottavaksi mihin milloinkin tartun.
Eilen tein vielä viimeisiä tämän vuoden taimistokierroksia ja löysin kolmen euron köynnöshortensioita. Ostin kaksi ja istutin ne ylimmässä kuvassa oikealla näkyvän raudoitusverkon juureen. Rakastan tuota nurkkausta mutta se tarvitsee ehdottomasti näkösuojaa naapuriin päin. Täytyy vielä peitellä taimien juuristot talveksi, juurtumisesta kun ei enää voi mennä takuuseen. Sen verran tuleva kevät kutkutti muutenkin, että hain vielä muutaman pussin ihastuttavia 'Minnow' narsisseja ja helmihyasinttejä kevään ruukkuistutuksia varten. Keväällä voi sitten onnellisena nostaa ruukut esiin, huomattavasti edullisempaa ja ihanampaa kuin kantaa kaupasta valmiita istutuksia. Viikon kuluttua onkin odotettu syysloma, joten silloin on aikaa jatkaa tulevan kevään valmisteluita. Äsken kotimatkalla jarrutin vielä yhden taimiston kohdalla ja ostin 70 prosentin alennuksella rautatienomenapuun. Tarjous osui silmääni jo viime viikolla mutta nukuin muutaman yön yli ja päätin sitten hakea puupoloisen huomaani kun ajatus ei jättänyt minua rauhaan. Tämä puu vain tietää uuden istutusalueen muotoutumista, mutta se onkin sitten ensi kevään juttu se. Nyt lähden ruohonleikkuuseen ja omenapuun istutukseen ennen kuin ihana auringossa kimmeltävä taikapöly haihtuu ja innostunut puutarhuri muuttuu sohvalla makaavaksi makkaraksi!

26 kommenttia:

  1. Hauskasti sanottu... vaan eiköhän se makkarakin ole edelleen hitusen taikapölyn kuorruttama, unelmoidessaan sohvalla jo ensi keväänä omenapuun alla kukkivista narsisseista <3 Voisiko uusi istutusalue olla vain sellainen, että istuttaisi omppupuun latvuksen alle sipulikukkia, loppukesällä ajaisi nurmikkoa siitä? Tosin riippaoksaisen puun alla se on aina hankalaa. Hmm. No sitten joku kiva maanpeittokasvi? Ne on vain niin kivan näköisiä ne puiden alla olevat istutuspyörylät, mun täytyy selvästi alkaa suunnitella niitä omalle pihalle kun tässä niin intoilen :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Joo, niin taitaa olla! Kääk, puu on vieläkin istuttamatta, huomenna hoidan homman. Täytyy tosissaan miettiä tuota puun alustaa, ympyriäinen olisi kiva!

      Poista
  2. Mulla on ihan sama juttu: teen (paperilla tai päässäni) mahdollisimman vähän "täytyy"-listoja, mieluummin "tuon voin tehdä"-listoja :) Nytkin on monta hommaa, jotka voin tehdä vasta keväällä, ne jaksavat kyllä odottaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas lohduttavaa kuulla! En vain viitsi kiusata itseäni kun tiedän ettei millään pysty kaikkea suunnittelemaansa kuitekaan toteuttamaan toivotussa aikataulussa.

      Poista
  3. Mukava lukea, että jollain toisella on saman suuntaisia ajatuksia puutarhanhoidosta. Päässä muhii paljon, mutta kaikki ei siirry toteutukseen. Puutarhanhoidon pitää rentouttaa ei aiheuttaa stressiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen todella pyrin, varsinkin nykyään kun on vain joutunut muutenkin elämässä toteamaan että voimavarat ovat rajalliset.

      Poista
  4. Joskus meinaa tulla sitä pakko-osastoa, mutta aika rennolla meiningillä täälläkin mennään. Kesällä en ehdi oikeestaan mitään, nyt syksymmällä olen uudistellut perennapenkkejä ja istutellut aletaimia viime talven tuhojen paikoille. Eilen minäkin istutin vielä viimeisiä, tekisi mieli kyllä hakea vielä muutamat sipulipussit... Talvella on aikaa suunnitella ja ideoida ensi kesää ja keväällä sitten uudella innolla aloitellaan! Ihanaa syksyn jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Eeviregina! Talven lepo on tärkeää, luonto on viisas sen järjestäessään.

      Poista
  5. Voi hitsi miten ihanaa, siellä alkaa selvästi taas vihreää peukaloa syyhyttää ;) Minä en ole nyt uskaltautunut taimistoille, osa viime syksynkin alelöydöistä etsii vielä paikkaansa ;D Sipuleita tosin tuntuisi uppoavan puutarhaan vaikka kuinka paljon<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän vielä oli kutinaa, nyt alan painua talvilevolle :)

      Poista
  6. Puutarhasta ei pidä ottaa stressiä, muuten hommasta menee ilo, vaikka tykkäänkin tehdä to do- listoja, siksi että osaisin priorisoida työt parhaiten. Kyllä se ensi kevät on jo väkisin mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuden kevään odotus on aina niin ihanaa, nyt ainakin itse tarvitsen levon aikaa, sitten taas uusin voimin.

      Poista
  7. Niinhän se on, että puutarhan hoidosta ei saisi tulla mitään pakkopullaa. Välillä kuitenkin se saattaa unohtua ja pieni tressi iskee pintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asian kun oppii tiedostamaan, pääsee jo helpommalla ja oppii olemaan itselleen armollinen.

      Poista
  8. Minäkin istutin kesän lopulla yhden omenapuun ja kaivoin sen ympärille hirveästi narsissin ja helmililjan sipuleita. Toivon oikeaa keväistä narsissimattoa siihen paikkaan. Saapa nähdä miten käy... Tänään vielä myös taimistolla ja eurolla iso ruukku koristesalviaa mukaan. Ihania onnilöytöjä nämä tällaiset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta, nyt on mukava odottaa uutta kevättä! Alelöydöistä tulee aina hyvä mieli.

      Poista
  9. Ihanaa, puutarhakuumetta ilmassa siellä! Kun hetki on oikea niin hommat sujuu. Hienoja löytöjä teit! Uskon, että heille käypi ihan hyvin, paljon vaan kastelua. Rautsikan alle saat vielä tehtyä kukkapenkin, oi onnea. Kyllä tuo teidän Siiri on sitten suloinen, onko hänellä päivystyspaikka vajan katolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä oireilua juu ;)
      Täytyy tosiaan kuulostella oikeaa hetkeä oikeaan hommaan, mielekkyys on tärkeää näissä hommissa. Siiri on söpö, joskus se kiipeää tuonne vajan katolle, sieltä ei naapurin ilkeä koira saa kiinni!

      Poista
  10. Mä jaan mielessäni hommat pihatöiksi ja puutarhanhoidoksi. Ensimmäiseen kuuluu räystäiden putsaamiset sekä muu tympeä pakollinen ja toiseen kaikki työläs mutta kiva. Mä ajattelen aika samoin kuin sä tuosta pakosta. En vaan voi sille mitään se pakko hiipii mieleeni joissain hommissa. Ne kyllä yleensä muistuttavat vähiten puutarhahomia.

    Syksy on ollut niin leuto, että nyt on hyvää aikaa istutella vielä. Nyt toivotaan paksua lumikerrosta, että aarteet talvehtivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkeät hommat ovat mieleeni, semmoiset joilla on alku ja loppu. Venyvät projektit usein väsyttävät. Itse tykkään kyllä siksi noista 'pihatöistäkin' :) Hommien venyminen on toisinaan kyllä ihan omaakin syytä eli peiliin saa silloin katsoa! Joo lumivaippa olisi kovin tervetullutta ennen pakkasten saapumista.

      Poista
  11. Puutarha on useemmiten rentoutumisen paikka, mutta täytyy myäntää että heittäytyy joskus sinne toisellekki suunnalle. Mulla on tiätysti vähä toisellaaset olosuhteet, ku teen töitä kotona ja talsin pihaa ristihi rastihi päivittäin. Jotaki tuloo tehtyä melekee joka päivä. Jos ei huvita, nii teen joskus toiste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin varmasti iso etu, saa paremmin tehtyä usein mutta vähän kerrallaan. Hyvä kikka on aloittaa aina siitä mukavimmasta työstä, siinä into kasvaa ja ne vähemmän kivatkin usein hoituu samassa rytäkässä!

      Poista
  12. Mullakin listoja vain päässä, jos sielläkään:)
    En tykkää pakko tehdä tai täytyy jutuista sisällä enkä ulkona, ja sen kyllä usein huomaa;)
    Hyvää tulevaa syyslomaa, meikäläinen lomailee juuri nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun kiva kuulla! Tärkeintä on säilyttää hyvä mieli ja tekemisen ilo, kisameininki ei minusta sovi näihin hommiin sitten yhtään.

      Poista
  13. Listoja on hyvä tehdä, mutta toteutuksen ajankohdan voi jättää päättämättä :) Kivoja hankintoja olet tehnyt taimistojen syysaleista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen ehkä liian spontaani ja vapaudenkaipuinen että listat jotenkin ahdistavat, siksi tyydyn haahuilemaan ;D

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.