sunnuntai 13. joulukuuta 2015

AINA MIELESSÄ

Tuleva kevään ja kesän odotus elää jo vahvana ajatuksissa. Huomaan kaipaavani ruumiillista työskentelyä ja kokonaisvaltaisia aistikokemuksia puutarhassa. Talvisaikaan haaveille ja suunnitelmille on aikaa ja nautin siitä, mutta vaatii kärsivällisyyttä pitää puutarha-asiat pelkästään pään sisällä ilman kosketusta multaan. Silmiini osui houkutteleva tarjous liuskekivierästä ja puntaroin, tarttuisinko siihen vai en. Kasvihuoneen kulmalla kulkeva polku olisi kiva kattaa niillä. Haaveilen myös kevätatsaleoista metsäpuutarhaan ja tarhajouluruusuista sammakkolammen ja kasvihuoneen välimaastoon. Pienen puutarhavajankin olen rakentanut mielessäni jo moneen kertaan ja istuttanut köynnöshortensian sen seinustalle. Odotan hartaana tulevaa kahden viikon lomaa, aikomuksena on kahlata läpi taas kerran kaikki rakkaat englantilaiset puutarhalehdet ja antaa haaveille ja suunnitelmille lisää vauhtia.
 Puutarha tekee ihmisen onnelliseksi, talvellakin!

16 kommenttia:

  1. Niin se on, puutarha on aina mielessä. Kesällä ja talvella.

    VastaaPoista
  2. Onpa sinulla uusi, pirteä ulkoasu blogissasi. Ihan voisi jo kuulla hyönteisten pörinää ja aistia kesäpäivän tunnelmaa.

    VastaaPoista
  3. Joo, ihan samaan tapaan ajatukset kulkee täälläkin :)

    VastaaPoista
  4. Samankaltaisia mietteitä sitä on täälläkin. Kun alkaa sressata, huomaan, että paras tapa rentoutua on ottaa harava tai lapio käteen ja mennä ulos. Tuntuu niin hyvältä, kun saa aikaan jotakin konkreettista silloin kun muut asiat eivät etene tai mene oman mielen mukaisesti.
    Eilisen illan surffailin taas ihanissa kevätblogeissa - se on toinen keino.

    VastaaPoista
  5. Ihana kirjoitus! Minäkin kaipaan ihan sitä fyysistä tekemistä. Kauniita tunnelmapaloja puutarhastasi, pikku polku kasvihuoneen vierestä ja suloinen ruusu. Osta ihmeessä liuskekiviä, ne on niin kauniita ja ikuisia, sopivat minne vain. Minulla on myös tuo atsaleaunelma, etsin vielä sopivaa. Lomanodotus nyt kiivaimmillaan, kahden viikon (puutarha)loma on loistava ajatus :)

    VastaaPoista
  6. Käväisin mökillä. Suretti, kun siellä kevätsipulikukkien vihreät tiitit nököttivät oikein lehtien kera esillä. Niin on ollut lämmintä, että yksi ja toinen lajike ovat luulleet kevään koittaneen. No, kohtapa tulee pakkasukko ja puree ne kaikki maan tasalle, valitettavasti :( Haaveilen siis kevätkukkijoista, mutta tieto siitä, että niitä ei tämän episodin vuoksi kovin paljon tule, vetää vähän vakavaksi. Ymmärrät varmaan tunteen.

    VastaaPoista
  7. Hih, meillä on ihan samat asiat mielessä :-D Mikä ei yllätä!

    VastaaPoista
  8. Kuljin tänään tulevassa metsäpuutarhassa keräten sammalta jouluistutuksiin. Samalla tutustuin tähän pieneen alueeseen suunnitellen, mihin mitäkin istuttelen. Haaveet ovat jo lähes totta. Vaikkei aluetta ole vielä raivattu, joutopuita kaadettu niin silti olen ehtinyt istuttamaan monta puuta valeeseen.

    VastaaPoista
  9. Ihana usvakuva, nii kesää täynnä. En oo viäläkää päässy puutarhasta irti. Jokapäivä pitää tupa kiärtää, vaikkei pihalla mitää tapahrukkaa. Vaatii varmasti metrin lunta :) Osta ny hyvääne se liuskekivisatsi, jos son kerran maharollista! Kyllä se johonki uppoo.

    VastaaPoista
  10. Eipä aikaakaan, kun kuljetaan jo kovaa vauhtia kevättä kohden ja puutarhaa koskevat uudet suunnitelmat alkavat muhia mielessä.
    Mukavaa joulun odotusta.

    VastaaPoista
  11. Ihana uusi banneri, niin kesäinen;)
    Mullakin on jo vähän puutarhalehtikuume, mutta ennen kevättä pitää vielä ahkeroida 10 opintopistettä. onneksi työ pitää olla valmis huhtikuun alussa, sitten alkaa viimeistään malttamaton keväänodotus!

    VastaaPoista
  12. Jotenkin rauhoittavaa kohdata blogi, jossa ei ole joulusta sanaakaan saati kuvaa :). Taidan jäädä tänne...

    VastaaPoista
  13. Niin se on, aina mielessä.
    Päätin jättää uusimman Garden Illustratedin lukematta, kun se putkahti postilaatikkoon. Nautiskelen siitä myös joululomalla. Ja joulun jälkeen se ihanuus taas alkaa, nimittäin kevät! :)
    Todella upeat nämä kuvasi, voisivat olla vaikka jostain niistä ihanista englantilaisista lehdistä.

    VastaaPoista
  14. Ompas ihana tuo pörriäinen <3 Olisipa kiva vähän kohentaa omankin blogin ulkonäköä. Harmi vain kun olen niin onneton tietokoneen kanssa. Haaveilu on niin voimaannuttavaa ja saa innostumaan puutarhasta tämän synkimmänkin pimeyden keskellä. Vaan huomisen jälkeen on kaikki toisin, päivä pitenee ja kevät on pian täällä<3 Rentoa joulun aikaa!

    VastaaPoista
  15. Hyvää kevään haaveilua! Ja joulua☆

    VastaaPoista
  16. Kiitos kommenteista, joulunaika on virallista puutarhahaaveiluaikaa, nautitaan siitä!

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.