lauantai 29. marraskuuta 2014

KÖÖKISSÄ

 En ole kuvannut kotimme köökkiä koskaan laajemmin tänne blogiin. Tiinalta tuli toive, joten nappasin muutaman kuvan ennen pimeän tuloa. Ensimmäsessä kuvassa keittiö näkyy eteisestä päin, olohuone jää oikealle puolelle. Etualan klaffipiironki on täysin raasku kirpparilöytö, jonka entisöin joitakin vuosia sitten. Piironkiin kuuluu siis klaffikansikin, mutta tällä hetkellä se ei ole paikoillaan.
 
Tässä sitten keittiötä toiselta suunnalta. Toinen kirpparilöytö nököttää etummaisena. Ostin keinutuolin joskus toistakymmentä vuotta sitten ja jotenkin en saanut aikaiseksi hioa sen karmivaa paksua kakanväristä maalia pois kuin vasta pari kesää sitten. Istuinosan haperon vanerin vaihdoin kuluneena kesänä ja leikkautin paksun superlonin pehmukkeeksi aikaisemman lumpputoppauksen tilalle. Nyt on mukava kiikutella. Olohuoneessa onkin sitten oikein kunnon soutulavitta, kirpparilta sekin aikoinaan hankittu. Varaston ylisillä on vielä kolmas keinutuoli, semmoinen siro ja kevyt versio, joka sekin odottaa uutta tulemistaan. Mutta niin, keittiö siis näyttää tältä. Kaapistot oireilevat jo kymmenen käyttövuoden jälkeen, halpaa ja hyvää ei vain saa, paitsi ehkä Ikeasta. Mutta muuten keittiö on ihan kiva. Laitetaan kaapistot sitten joskus vaihtoon.

12 kommenttia:

  1. Kiitos köökkikuvista :) Ihana löytö tuo klaffipiironki. Keinutuoleja ei voi oikein olla liikaa, ne ovat useimmiten kaikkein suosituimpia istuinpaikkoja oman väen ja vieraidenkin kesken. Harmi, ettei tänne väliaikaiskotiin ole saatu sellaista mahtumaan. Uuteen tupakeittiöön sitten pääsee kiikuttelemaan toivottavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, keinutuolit vallataan aina ensimmäisenä. Toivottavasti löydät tulevaan tupakeittiöösi oikein kauniin yksilön!

      Poista
  2. Kaunis kiikkutuoli ja klaffipiironki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näissä vanhoissa huonekaluissa on charmia.

      Poista
  3. Viihtyisä keittiö. Meillä on melkein samanlainen keinutuoli, jonka olen entisöinyt. Hauskaa, että meillä on samat harrastukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, taidamme tykkäillä samanmoisista jutuista :)

      Poista
  4. Keittiö on kodin sydän, teillä on viihtyisää ja toimivaa. Minullakin on kaksi kiikkustuolia, mutta siirsin ne pois kun kissanpennut tulivat, pelkäsin, että tassu tai häntä voi jäädä alle. Nyt voisi ehkä yhden ainakin tuoda käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jalakset ovat vaaralliset pienille tassuille ja hännille.

      Poista
  5. Todella kaunis keittiö. Repsottavia kaappeja en kyllä huomannut. Itse haaveilen kunnon retrokeittiöstä hulluna. Keinutuolit ovat mulle vähän vieraita. Sain niistä hieman kammon hetkeksi synnytyssalista. Mutta ovat kyllä kauniita kapistuksia. Mummolassa yritettiin serkkujen kanssa keinua aina ympäri, pappa ärähti joskus pahasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D synnärillä on siis tullut kiikuteltua! Keinutuoli on huonekaluna kauniskin, mutta erityisen mukava ja rentouttava istuin. Minäkin olen joskus lapsena keinunut ympäri!

      Poista
  6. Kodikas ja kaunis keittiö! Voisin kuvitella, että tuolla voi istuskella perheen ja ystävien kanssa, jakamassa ilot ja surut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä keittiö on paikka, jossa tulee istuttua, toisinaan kaipaan vähän fiininpää ruokailutilaa pehmustettuine istuimineen, mutta keittiössä on mutkattoman leppoisaa.

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.