maanantai 16. kesäkuuta 2014

KASVIHUONEESSA

Kasvihuoneessa tomaatit, kurkut, chilit ja yrtit kasvavat kohinalla. Yrttien kanssa oikaisin tuttuun tapaani ostamalla kaupan vihannestiskiltä ruukut timjamia, basilikaa ja thaibasilikaa, jotka jaoin kahtia ja istutin vanhaan pesuvatiin. 
'Zilga'-viiniköynnös on vihdoinkin kasvanut satoa tuottavaan ikään. Taimi on istutettu kasvihuoneen ulkopuolelle, josta se ohjautuu sokkelin pienestä aukosta kasvihuoneen sisään. Versot kiipeävät jo kohti kattoa ja haaveilen rakenteisiin kietoutuneesta paksusta viiniköynnöksen rungosta ja lehtevästä varjostuksesta. 

16 kommenttia:

  1. Ihanan puutarhaisen rehevä tunnelma!

    VastaaPoista
  2. Nyt kasvustot ovat vielä heleitä ja pysyvät aisoissa, heinäkuussa onkin sitten toinen meininki.

    VastaaPoista
  3. Hauska yrttimaa. Toivottavasti viiniköynnös innostuu kasvamaan varjoksi kasvihuoneeseen. Sain kerran ystäväni luona maistaa noita rypäleitä ja ne olivat herkullisia.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, voidaan yhdessä iloita Zilkojemme kasvamisesta satoikäisiksi;D Minullakin nimittäin nyt ensimmäistä kertaa on köynnös tehnyt hurjasti ainakin kukkia, yhtään raakiletta ei tosin vielä näy. Harmittaa kun en silloin istuttaessani tajunnut ujuttaa juuristoa ulkopuolelle, joten köynnöksellä on kestänyt tosi monta vuotta kasvatella juuriaan syvälle veden perään. Olen tuskin kastellut köynnöstä koskaan, sitkeä tyyppi;D Ostin Westersistä uuden rypäleen ulos istutettavaksi Gunan viereen. Sain hyviä neuvoja sen istutukseen, en tiennytkään, että sen voi istuttaa tomaatin lailla tosi syvälle ja se tekee juuria varteensa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, sinullakin satoa tiedossa! Minullekin tuli yllätyksenä, että Zilga pitää happamasta maasta. Onnea uuden lajikkeen kasvatukseen!

      Poista
  5. Varmaan jännä maistaa ekaa kertaa noita rypäleitä. Voisin kuvitella että maistuvat ihan erille kuin tuontikama.

    VastaaPoista
  6. Ihana tunnelma! Upea tuo pöytä, onko sekin miehesi käsialaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Singerin jalat on pelastettu roskalavalta ja mies vain pätkäisi kaksi lankkua kanneksi.

      Poista
  7. Kyllä kasvihuoneessa on mukavaa! Ja kiva, että puutarhasi on avoinna kesäkuun lopulla. Jos vain masun kanssa jaksan, tulen vaappuen paikalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä ainakin tarkenee, kun muuten on nyt niin kylmä! Hurjan hauskaa jos tulet!

      Poista
  8. Tosi kiva kun viiniköynnös tekee ekan kerran satoa :) Olen siitäkin haaveillut, saas nähdä million ennätän sen hankinnan tekemään. Viiniköynnös tuntuu niin eksoottiselle näinkin kaukana pohjoisessa, kuin Suomi on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, viiniköynnös taitaa olla tämänkin puutarhan eksoottisin laji!

      Poista
  9. Vau, mun Zilga kasvaa pihalla omppupuun runkoa pitkin kiiveten, eikä ole vielä tuottanut koskaan muuta kuin iloa siitä, että on mennyt talven yli:) taisi olla kolmas talvi tuo edellinen...
    Ehkä munkin täytyy laittaa toinen kasvihuoneeseen kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta olet saanut sen pysymään hengissä ihan ulkosalla! Laitat sitten toisen kasvariin :)

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.