perjantai 9. toukokuuta 2014

SADE VIRKISTI

 Vesisade ja viikonloppu tekevät hyvää, raato puutarhuri virkistyi ja ilta kului takamus pystyssä perennapenkeissä. Kostea maa mahdollisti kasvien siirtelyn ja kitkeminen oli melkeinpä nautinnollista. Tänä vuonna sormustinkukat kukkivat runsaina ja siirtelin niiden siementaimia paremmille paikoille sekä uusille istutusalueille. Loistoesikko 'Silver Lace Black' kukkii söpönä...
ja tältä näyttää metsäpuutarhan kevät. Aluetta poikittain halkova seulanpääkivikäytävä on jäänne kiviympyrästä, jonka keskellä alunperin kasvoi suuri kuusi. Kuusi kaadettiin toissa talvena ja kiviympyrä alkoi näyttää hassulta. Nyt olen purkanut ympyrän ja täyttänyt kuopan mullalla. Kirpputorilta löytämäni kuparipata kököttää kannon päällä ja nyt sen kupeeseen saisi istuttaa kaikkea kivaa. Pienet kartiovalkokuuset ja alppiruusu ovat tämän kevään hankintoja ja äsken siirtelin alueelle kotkansiipisaniaisia ja kalliokieloja. Sirotuomipihlajan aion tähän myös istuttaa, toinen kasvaa jo tuossa taustalla, erottuu vain kuvassa huonosti männynoksia vasten. 

33 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat suihkunraikkaasta puutarhasta! Kyllä sade tekee hyvää, ja puutarhuri nauttii siitä ihan eri tavalla kuin ei-puutarhaihminen. Esikkosi on supersöpö! Sillä on tosiaan valkoiset terälehtien reunat, omissani on keltaiset, mikä vahvistaa epäilyjäni, että ne ovat Gold Lacea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade saa puutarhan kauniiksi ja virkistää kummasti mielen. Olen onnessasi, kaksi kolmesta esikontaimesta selviytyi!

      Poista
  2. Tosiaan "kaikkea kivaa" kuulostaa tulevan :)) Kyllä on siistin ja ihanan näköinen jo nyt!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tuntuu niin kaikelta kivalta, voisin ostaa peräkärryllisen taimia!!!

      Poista
  3. Voi kun näyttää hyvälle. Meillä ei vielä viherrä juuri muut, kuin mustaherukat (ei edes nurmi paljoa). Toivottavasti nämä parin päivän sateet toisivat muutosta asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sateet saivat vihreyden valloilleen, viljapeltokin vihertää jo tuossa taustalla!

      Poista
  4. Kivikäytävät näyttävät tosi kivoilta. Ja ihania kasveja.... sirotuomipihlaja on yksi lemppareistani : )
    Meilläkin on sadellut, kuin tilauksesta nurmikon kylvöksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade tuli kyllä niin tarpeeseen. Sirotuomipihlaja on kaunis pikkupuu ja pian se kukkii!

      Poista
  5. Voi miten suloinen tuo esikko! Toi Gold Lacea Englannista,mutta taitaa olla reppana kadonnut, nyyh.
    Tuo alueesi on hienon näköinen ja uudet hankinnat passelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, matkamuistokasvien menetys harmittaa vielä enemmän! Minäkin surkuttelin, kun talven aikana pelargonit menehtyivät ja Lontoosta tuomani 'Tommy' myös :/

      Poista
  6. Voi kuinka kaunista! Kivipolut korostavat hyvin penkkien muotoja. Ja valkoinen aita taustalla on kuin piste iin päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raksu! Aitaan olen itsekin kovin tyytyväinen, tänä kesänä jatkamme sitä vielä pienen pätkän.

      Poista
  7. Näyttää todella kauniilta. Mitä pensaita aiot istutella, utelen taas? Sirotuomipihlaja on kyllä tosi ihana, sopii tuonne loistavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aidan reunalle kaivoin viikonloppuna yhden pallohortensian, muita ajatuksia ei pensaisen suhteen ole tällä hetkellä, mitä sulla olisi ehdottaa? Lehtomaisia perennoja lisäilen ainakin...

      Poista
    2. Palasin tänne, íhanan inspiroivaa jos saan ehdotella. Tuli ainakin heti mieleen Selja (keltalehtinen) ja Jasmikkeet. Mahonia on minusta ihana! Puun ja pensaan välimaastosta hieno olisi Mongolianvaahtera, josta tulee siro ja monirunkoinen. Tuohon keskelle sopisi tosi hyvin joku riippapuu tai kaunismuotoinen puu. Puista ihana olisi Riippakoivu tai riippapihlaja/riippajalava, kirjavalehtinen ja suht pienenä pysyvä Kirjovaahtera olisi myös upea! Nyt en muista niitä vyöhykkeitä, heittelen vain ideoita ilmaan...harmi ettei Japaninvaahteraa pysty laittamaan, sopisi hienosti. Nyt lopetan ennenkuin hermostun listaani...

      Poista
    3. Voi kiitos ideoista! Mongolianvaahteraa itse asiassa haaveilin aikanaan tänne, mutta Saila ehdotti sirotuomipihlajaa. Olenkin tykännyt siitä hirnuisesti ja haaveissa olisi vielä toinen. Mahoniasta olen myös haaveillut, sen voisinkin hankkia. Selja kuulostaa myös hyvältä. Pikkujasmiketta kasvaakin yhden kiven kupeessa hieman aurinkoisemmalla paikalla. Ja kirjovaahtera, senkin voisin laittaa jonnekin...

      Poista
  8. Mä niin pidän tuosta sun metsäpuutarhasta seulanpääkivikäytävineen <3 Sirotuomipihlaja on valtavan suloinen, onko se säästynyt tuomenkehrääjäkoilta sulla?

    Vettä saatiin täälläkin eilen oikein kunnolla edellispäiävn tihkun sijaan. Illalla kävin Nikin kanssa lenkillä ja ilma oli niin ihana, tuuli leppeästi ja ilma oli pehmeän raikasta sateen jäljiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tuomenkehrääjäkoi ei toistaiseksi ole iskenyt ja toivon ettei jatkossakaan. Tuossa aidan vieressä kasvaa myös purppuratuomi. Sade on saanut kevään taas hyppäyksen eteenpäin, tuntuu tosi ihanalta.

      Poista
  9. Heissan! Löysin Glorian kodin kautta tänne kivaan blogiisi :) Näyttääpä hyvälle! Iloista kesän odotusta sinne! Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Sanna! Oikein iloista kevättä ja kasvukautta sinne Pikkutaloonkin!

      Poista
  10. Todellakin sade piristi nyt kovasti luontoa ja tarhuriakin, vaikka minusta nyt tuntuukin että tekemistä olisi niin paljon, eikä oikein tiedä mistä päästä sitä aloittaisi kun on vaan nämä viikonloput aikaa:( Nytkin ollaan sairastupana, joten hommat saa odottaa ainakin tämän päivän. Ihan pikkuisen yritän kohta käväistä kasvihuoneella, jos pienimmäinen vaikka kohta nukahtaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, toukokuu taitaa olla vuoden kiireisin kuukausi! Mutta pienikin aikaansaannos puutarhassa tuntuu niin mahtavalta ja vie hommia eteenpäin ainakin askeleen. Nautitaan niistä hetkistä!

      Poista
  11. Metsäpuutarha näyttää ihanalta jo nyt, ja paranee vain vuosien saatossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni. Vuosia sitä olenkin jo pakertanut ja nyt alkaa näyttää jo valmiilta. Kasvun myötä luonne toivon mukaan muodostuu metsäisemmäksi.

      Poista
  12. Sade tuli tarpeeseen ja nyt on taas ilo käydä maan kimppuun. Kauniit nuo kivikäytävät

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maata on todellakin ollut ilo myöhiä!

      Poista
  13. Kauniit kivipolut olet rakentanut metsäpuutarhaan. Sade teki niin hyvää. Nyt sitten kasvit voivat aloittaa kasvun ihan tosissaan.

    VastaaPoista
  14. Onpa kaunista! Kivet ovat aina ihania ja kyllä tuo pata tuo myös kivaa rytmiä pihaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Padan täytän vedellä, kunhan ehdin ostaa poistoputkeen sulkijan!

      Poista
  15. Todella kivat ja siistit kivikäytävät.

    Vesisade tekee välillä hyvää niin kasveille, kuin ihmisillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt alkaakin sitten lämpimät kelit, toivottavasti saadaan sadettakin sopivasti.

      Poista
  16. Voi kun haaveilen tuollaisesta varjoisasta paikasta. Koko päivän pihaamme porottaa aurinko ja varjosta ei ole tietoakaan. Ehkä vielä joskus, kun istuttamani pikkupuut alkavat luoda pieniä varjopaikkoja..

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.