sunnuntai 25. toukokuuta 2014

PÄIVÄ KUKKEIMMILLAAN

Jep, hyvä kyltti. Nyt on pakko olla puutarhassa kokoa ajan ja silloin kun en voi, olen siellä jotenkin henkisesti kuitenkin. Tämä kuumuus kiihdyttää kukintaa nyt aivan liian nopeasti, hyvä kun ehtii kameran kanssa paikalle!
Alppikärhö 'Tage Lundell' ehtii köynnöksistä kukkaan aina ensimmäisenä.
Nämä tulppanit ovat kadottaneet nimikylttinsä, osaako joku auttaa? Näiden viereen olin tietämättäni pistellyt myös aivan kirkuvan punaisia lajitovereita. Huh, ne ovat minulle vähän liikaa, mutta isäntä kehuu niitä puutarhan kauneimmiksi...
Tammikin availee lehtiänsä ja oksalla keikkuu kiva häkkyrä.
 Purppuratuomen kukintakin meinasi mennä sivu suun. Sirotuomipihlaja on jo ehtinyt kukkia, muistinkohan kuvata sitä ollenkaan?
 Tänään avautuivat myös omenankukat...
 ja kadunpuoleisella päädyllä ovat norjanangervot hunnutettuina kuin morsiot ikään. Tämän keväinen hankinta on purppuraomenapuu 'Royalty'. Aika mahtavaa, että nämä kukkivat samaan aikaan, hih, taidan nimetä tämän alueen morsiusrinteeksi. Syksyllä muokkaan pensaiden alustaa ja istuttelen etualalle kauniita perennoja ja valkoisia narsisseja ohikulkijoiden iloksi.
Tähän kauneuteen on hyvä päättää tämä päivä.

17 kommenttia:

  1. Miten kauniita nuo nimettömät tulput, sopivat ympäristöönsä upeasti! Se on totta, nyt ei meinaa perässä pysyä. Rakastan tätä lämpöä, mutta kukinnan kannalta se on vähän huono juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaahan tämä lämpö on, onneksi välillä viilenee ja toivottavasti taas vähän sataakin.

      Poista
  2. Niin kauniita kaikki kukat! Kaikki kasvaa nyt kohisten, rikkaruohot myös.
    Eilen olin aamusta muutaman tunnin töissä ja sen jälkeen syöksyin pihahommiin. Siellä kuluikin sitten 9 tuntia, voi ihanuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, meiiläkin voikukat ovat kauneimmillaan! Päivä puutarhassa on parhautta.

      Poista
  3. Kauniita kuvia. Huomasin tässä juuri, että osa kukista on ehtinyt kukkia nyt parissa päivässä.... ja en edes huomannut niitä. Ensi vuonna sitten uudelleen ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei haluaisi hukata yhtäkään kukintaa, ensi vuoteen on niin pitkä matka!

      Poista
  4. niin kaunista että pökrään..
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanan näköistä! Hieno tuo Roalty, hyvä valinta! Täytyy vielä tutkailla noita tulppaaneita, muistaakseni mulla on jossain puutarhakirjassa tuollainen..palaan asiaan. Hih miehet, mikä siinä on, että punainen vetoaa heihin :) Olen huomannut saman. Hyvä tuo "olen puutarhassa" -kyltti, kertoo kaiken...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin, miten kauniin väriset lehdet ja kukat puussa todella on. Nuo punavalkoiset tulput kukkivat aina vaan, harmi kun nimi katosi.

      Poista
  6. Purppuratuomi tulee todennäköisesti metsäpuutarhaani, kun vain pääsis/ehtis puutarhamyymälään.
    Ja sirotuomipihlajaan olen ihastunut, luin vain jostain ettei menis näin pohjoisessa.
    Ja meilläkin mies sanoo, että kirkkaanväriset tulppaanit on kauneimpia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis puu, omani on vain tosi harva vielä. Sirotuomipihlaja on täällä kolmosella pärjännyt hyvin, on vielä pohjoisen puolella, toki aika suojassa kylmiltä tuulilta.

      Poista
  7. Kaunista ja kiihkeää, nyt onneksi viileys vähän jarruttelee kasvien vauhtia!

    VastaaPoista
  8. Olin minäkin huolissani kukinnan hurjasta etenemisestä. onneksi viileys jarruttaa. Avoimet puutarhat on 29.6. ja normaalisti se on paras pioniaika. Alkoi kuitenkin huolestuttavasti vaikuttaa siltä, että pionit ovat taas aikaisessa. Nyt on vielä toiveita. Sinulla on niin kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mietin, pionit ovat kasvaneet hurjasti ja toivon samaa, että ne kukkisivat Avoimissa.

      Poista
  9. It's impressive that you are getting thoughts from
    this article as well as from our discussion made at this time.


    Here is my site; miesnie

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.