perjantai 26. heinäkuuta 2013

NINAN EDENISSÄ

Puutarhavierailut jatkuvat. Eilen pistäydyin toisessa paratiisissa, Min Eden-blogisti Ninan ihanassa puutarhassa. Ihania näkymiä ja paljon paljon hauskoja ja nerokkaita yksityiskohtia.
Puutarhasta näki, että sitä on tehty rakkaudella. Nämä valtoimenaan kasvavat pioniunikot olivat erityisen ihastuttavia ja peltiämpärin sininen sävy oli prikulleen oikea väripari unikoille ja korallikeijunkukille.
Taiteellisuus ja omin käsin luodut elementit tekivät tästä puutarhasta erityislaatuisen. Sain Ninan puutarhasta hurjan paljon inspiraatiota, kuten Paulankin puutarhasta ja hetken kadoksissa ollut into oman puutarhan laittoon tuntuu heränneen jälleen näiden vierailujen myötä.
Puutarhan perällä oleva kompostialue oli sekin lumoava pikkuinen soppi. Käytännöllisyyden ja kauneuden yhdistäminen vetoaa minuun aina ja ehkä sen vuoksi ihastuin erityisesti tähän alueeseen.
Päällimmäisenä ajatuksena nousi, että minun täytyy itsekin heittäytyä rohkeammin uusien puutarhaideoiden vietäväksi. Huomaan viime aikoina luoneeni puutarhaa turhan sovinnaisesti ja unohtaneeni, että suurimman ilon puutarhasta saan, kun lähden toteuttamaan niitä hulvattomampiakin ideoita. Ninan puutarhasta ei iloa ja hulvattomuutta puuttunut.
Puutarhassakin kokonaisuus syntyy pienistä yksityiskohdista ja toisaalta pienille yksityiskohdille on osattava luoda toimivat raamit, joissa on sopivassa suhteessa villejä ja hallittuja elementtejä. Tässä puutarhassa oli tätä kaikkea. 
Kiitokset Nina puutarhasi avaamisesta, innoitit minua kovasti ja tulen mielelläni joskus uudelleenkin ihastelemaan upeaa Edeniäsi!

12 kommenttia:

  1. Ninan puutarha on ihana ja nyt vielä varmaan paljon ihanampi kuin silloin pari vuotta sitten, kun pääsin siellä käymään!
    Kivan paljon puutarhakohteita sinulla ohjelmassa tänä kesänä, ja juuri sellaisia oikeita PUUTARHAkohteita, sanan parhaassa merkityksessä :-)

    VastaaPoista
  2. Kivan näköistä! Toivottavasti pääsisin käymään siellä Avoimen puutarhan päivänä.
    Samoin sinun pihasi on kaunis, tosi mielenkiintoinen! Helteistä viikonloppua teillekin!

    VastaaPoista
  3. Kauniita nuo pioniunikot! Ja olen samoilla linjoilla - ihailen kaikkea hyödyllistä ja kaunista. Näiden kahden ominaisuuden yhdistäminen vaatii erityistä taitoa ja kekseliäisyyttä :)

    VastaaPoista
  4. Nina's garden is just beautiful. I love all the poppies.

    VastaaPoista
  5. Mullakin tuo kohde mielessä elokuun alussa;)

    VastaaPoista
  6. Olet löytänyt jälleen persoonallisen puutarhan. Iloisen ja rennon tekemisen meininki näkyy puutarhassa.

    VastaaPoista
  7. Ihana puutarha, oletpa onnekas kun olet päässyt noin hienoihin paikkoihin!

    VastaaPoista
  8. Kiitokset teille! Toden totta, olen päässyt tänä kesänä jo kahteen ihanaan puutarhaan, joista olen saanut uutta intoa omankin puutarhan laittoon :)

    VastaaPoista
  9. Varmasti kiva päästä livenä näkemään tuollainen jo melkolailla kuuluisaksikin muodostunut puutarha. Ja onhan sielä nättiä,joten ei ole maine ihan turhasta tullut :)

    VastaaPoista
  10. Kivasti kirjoitettu! Sinulla oli kuva yhdestä patsasta joka en itse hoksasin. Pitää tarkista mun kuvat jos sain sen mukaan... :)

    T. Kitty

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.