tiistai 16. huhtikuuta 2013

KEVÄT ALKOI KASVIHUONEESSA


Kasvilava on täynnä uutta ehtaa multaa. Mietin, ehtisikö retiisi valmiiksi lavan suojissa ennen tomaattien istutusta. Nopeimmillaan retiisi ehtii satoon asti 35 vuorokaudessa, joten voisihan sitä kokeilla.
Japaninvaahteratkin pääsivät viimein varaston ankeudesta valoon. Tämän japaninverivaahteran lehdet ovat vielä kalvakan vihreitä, mutta muuttuvat punaisiksi vähitellen. Istutin dahlian juurakot ja tuoksumiekkaliljan sipulit sinkkisaaveihin. Dahliat ehkä siirrän sitten penkkiin kasvamaan, mutta tuoksumiekkaliljat saavat kasvaa ja kukkia astiassa.
Toinen automaattisista kattoluukunavaajista on paikallaan. Asennus vaati aivojumppaa, mutta vehje toimii! Toista ei mies vielä luvannut asentaa, koska muuten hetekalla palelee. Odotellaan siis lämpimämpiä kelejä.
Ostin jo tammikuussa Biltemasta pussillisen pitkiä puisia merkkaustikkuja. Näppäriä ja kivannäköisiä. Tuunari maalaisi nämä mustalla liitutaulumaalilla ja kirjoittaisi taimien nimet liidulla. 
Loppuun vielä japaninvaahtera 'Dissectum Viridis', joka näyttää ihanan herkältä orastavassa lehtipuvussaan. Taustalla myös havaintokuva tämän hetkisestä maisemasta, joka on upean lumeton mutta ankean harmaa. Puutarhassakaan ei ole lunta enää nimeksikään, nyt odotan innolla maan kuivumista. Se tietää haravointia, perennapenkkien kuntoon laittoa ja istutusalueiden kanttausta. 

21 kommenttia:

  1. Haravointia <3 Samoin ajatuksin täällä tuijottelen takapihalle. Viikonloppureissun aikana oli pahimmat vallihauta-lätäköt kadonneet ja nyt saisi vähän vielä kuivua...

    VastaaPoista
  2. Oi, japaninvaahterasi ovat päässeet ulkoilemaan. Se tietää varmasti kevättä! :D Eipä ole teilläkään enää lunta, hyvä niin! Oikein puuhakasta puutarhaviikkoa, Maria :)

    VastaaPoista
  3. Sinun japaninvaahteroissasi onkin jo komeat lehden alut!
    Tänään hain omat vaahterat kasvihuoneeseen varastosta. Pidettiin varasto tänä talvena niin viileänä, että vaahteroissa on silmut vasta vähän paisuneet.
    Kylläpä on hurmaavan houkutteleva tuo kasvilava multineen!
    On se kevät nyt!

    VastaaPoista
  4. Kasvihuoneesi on unelmainen paikka, siellä jo kasvua pukkaa. Olet päässyt lempipuuhiisi :)

    VastaaPoista
  5. Kukkahattuneiti - lumien sulamisnopeus yllättää joka vuosi.

    Tiina - kiitos samoin! Taas huomaa, miten leipätyö alkaa haitata harrastustoimintaa! Pian sitä haluaisi olla ihan pihalla aamusta iltaan!

    Marja - joo, ne puskevat lehdet vimmalla tuolla hieman liian lämpimässä varastossa. Uusi tuore multa on vastustamattoman ihanaa, täytyy varmaan kokeilla kylvää lavaan retiisiä ja miksei salaattiakin.

    VastaaPoista
  6. Cheri - toden totta, en kyllä keksi mukavampaa tapaa viettää aikaa! Vihreyttä odotellen...

    VastaaPoista
  7. Oi kun lupaavasti on maa näkyvissä! Ihanaa, ihanaa.
    Ja vaahterat ovat niin suloiset <3

    VastaaPoista
  8. Minusta on ihanaa seurata kevään etenemistä tässä vaiheessa. Rapa ja mädänneet lehdet tuoksuu niin hyväälle, antavat lupausta tulevasta ja kuinka harmaus vähitellen muuttuu vihreydeksi :) Samalla kun saisi hetekalla makoilla, katsella maiseman muuttumista ja haaveilla kesästä. Sun heteka ja koko kasvihuone on ihanat.

    VastaaPoista
  9. Eilen vetäisin jo ekat haravanvedot! Lunta on silti vielä pihalla,mutta toivottavasti huomisen sateet vievät loputkin mennessään.
    Harmaata on, mutta ikinä ennen en ole sateita odotellut näin paljon!
    Ihana tuo sinun kasvihuoneesi.

    VastaaPoista
  10. Kasvihuone olisi ihana, mutta pelkään että alkuinnostukseni lopahtaisi aika pian ja lopulta kasvihuoneesta olisi tullut huvimaja! Vaikka ei paha sekään :)

    VastaaPoista
  11. Oih olen ihan kateudesta vihreä (hih jotakin vihreää tälläkin tontilla:) tuosta teidän lumitilanteesta! Kynnöspelto jo ihan paljaana!! Meillä vasta vähän mullan harjakohdat pilkistelee sieltä täältä. Vaahterat ovat ihania<3

    VastaaPoista
  12. Oletpa jo päässyyt tositoimiin! Täällä vielä sulatellaan lunta ja suunnitellaan kasvihuoneen rakentamista.

    VastaaPoista
  13. Ihanan näköistä :) Tunnelmanluojia ja japsivaahteroita...minäkin odottelen kuivumista kuin hullu puuroa!

    VastaaPoista
  14. Ihana katsella kaunista ja siistiä kasvihuonetta. Meillä on sen vastakohta http://puutarhailmioita.blogspot.fi/2013/04/lumitalvet-kasvihuoneen-surma.html

    Siellä kuitenkin ensimmäiset tarhasuolaheinän versot kohoavat. Ehkä siitä saa vielä pikakorjauksella taimien koulimishuoneen.

    VastaaPoista
  15. Suloinen on vaahterasi ja kasvihuone niin viimeisen päälle siisti ja jo täydessä toiminnassa!

    VastaaPoista
  16. Saila - hiiohoi, maata näkyvissä!

    Mari - totta! Joku pitää kevättä ennen vihreyytä rumana, mutta tämä vaihe muuttuu niin nopeasti. Ja maan tuoksua ei voita mikään!

    Eeviregina - Ne ensimmäiset haravanvedot ovatkin hauskimmat eikä haittaa vaikka saakin rakot käsiin!

    Krisse - huvimajakasvihuone on todella jees! Sellainen tämä meidänkin oma on osaksi.

    Minna - kiva että vihreää edes jossain muodossa, se kun on väreistä ihanin!

    Tillikan Tupa - pian ne teilläkin sulavat! Täälläkin menivät ihan parissa päivässä.

    Sametti Hortensia - pieniähän nämä ilot ovat mutta sitäkin tärkeämpiä!

    Leena K - voi toivottavasti saatte omanne kuntoon!

    Pirkko - mä vähän huijasin, tuo nurkka on siisti, mutta toinen ei!


    VastaaPoista
  17. Oi, jestas sulla on jo kevät"kylvöt" pitkällä. Muuten miten tuo tuoksumiekkalilja- tilasin sen sipuleita nyt keväällä, sulla on varmaan kokemusta, laitaanko ne suoraan maahan vai esikasvatanko?
    Aurinkoista viikonloppua sinulle toivottelee...Tuija

    VastaaPoista
  18. Lähes lumetonta täälläkin, mutta niin harmahtavaa. Mutta ehkä jo piakoin vihertää.
    Ihania nuo sinun japaninvaahterasi, jo nytkin.

    VastaaPoista
  19. Eksyin sattumalta blogiisi. mukavua juttuja ja lukijaksesi jäin.

    Päivitän minäkin oman ympäristöni tilasta. Haravat ovat saaneet vielä turvallisesti odotella varastossa.

    Melko märkä maa eteläisimmässä osassa maata ja vielä sitkeästi varjopaikoilla isohkoja kasoja lunta. Mutta avointa merta on on rentouttavaa katsella pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
  20. Voi miten ihania kevätpuuhia !
    Teillä on tosi vähän lunta, verrattuna tänne vähän etelämpään. Saas nähdä miten kevät on edennyt viikon kuluttua : )

    VastaaPoista
  21. Tuija - no pientähän tämä vielä on ;)
    Kokeilen itsekin noita tuoksumiekkaliljoja ensimmäistä kertaa. Luulisin, että voit tehdä jommin kummin. Esikasvatus varmasti nopeuttaa. Kokeilen noita nyt tuolla kasvihuoneessa ja siirrän kesäksi sitten astiassa ulos. Aurinkoa myös sulle Tuija!

    Pioni - lumet sulivat uskomattoman nopeasti, varmasti pian vihertää!

    Willa Tammisto - kiva, tervetuloa! Tänään vähän jo haravoin kuivilta alueilta :)

    Sariw - täälläkin oli jäätä ja hankea vielä viikko sitten ja yhtäkkiä humps vain, ne sulivat!



    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.