maanantai 7. tammikuuta 2013

TUNTUU KEVÄÄLTÄ

Lähtölaskenta uuteen kasvukauteen on alkanut, se on selvä. Onhan tässä muutama kuukausi lusittavana ennen tositoimia, mutta minä olen ainakin saanut postista ensimmäisen siementoimituksen, hyödyntänyt vihertavaratalon etusetelin ostamalla Fiskarsin voimasakset sekä kylvänyt jättiverbenat ja vienyt kylvökset lumen alle kylmäkäsittelyyn. Lisäksi olen kuluttanut pari iltaa luomalla uutta ulkoasua blogiini. Ensimmäiset tulppaanit ilostuttavat keväisellä olemuksellaan ja tyynyt ovat saaneet takaisin heleänvihreät päälliset. Talvesta huolimatta tuntuu keväältä eikä muulla nyt olekaan niin väliä.

18 kommenttia:

  1. Upea uusi ulkoasu, tosi hauska ja raikas, tuntuu keväältä! Olet siis päässyt jo kylvöpuuhiin, onneksi olkoon. Valo on jo selvästi lisääntynyt, kevättä kohti kovaa vauhtia!

    VastaaPoista
  2. Kiva uusi blogiasu, vaikka ainahan sulla on ollut ihanan selkeä, jollaiseen en itse kykene :-D Mäkin mietin kylvöjä, mutta ajattelin nyt odottaa ensin jos jo aiemmin kylvetyistä syklaaminsiemenistä tulee mitään, enempää en uskalla laittaa kun jos tuleekin vielä parinkin viikon kaupunkireissu tässä talven mittaan, sitten elämä itujen kanssa alkaa olla hankalaa. Toisaalta tuo lumen alle laittaminen voisi toimia... ai niin, ei voisikaan, kun lunta ei täällä ole niin paljoa, että pientäkään kasaa saisi aikaan. Tai no, ehkä pienenpienen, mutta silläkin on riski sulaa.
    Mutta on lumettomuus ihanaakin, pari päivää sitten huomasin syyssahramien lähteneen kasvuun ja tänään huomasin ekat keväisten krookusten piipot! Ne menikin aika varhain maahan, jo syyskuun puolella. Toivottavasti ne nyt pärjäävät sitten, mutta kyllä ne pärjäävät :-) Ihanaa!

    VastaaPoista
  3. Pari nippua tulppaaneita nyt jostain tännehetikiitos! Sä olet ollut reipas :) Oksasakset oiskin nyt hyvä vaikka teroitella aikansa kuluksi niin pääsee sitten terävillä aseilla kevätleikkuita tekemään :)

    VastaaPoista
  4. Cheri - kiitos! Tein aika monta viritelmää, ehkä tyydyn tuohon. Nämä verbenat laitoin odottamaan tosiaan lumen alle valoisampia aikoja sisätiloissa, muut kylvöt saavat kyllä vielä olla. Valon lisääntymisen huomaa, kun oikein pinnistää ;)

    Saila - kiitos! Lumet ovat siis sieltä sulaneet, oho! Arvaan, että olet kiertänyt pihasi huolella ja tarkastanut piipot, niin mäkin tekisin, ehdottomasti.

    Tiina - jotain pientä puhdetta pitää asian tiimoilta kehittää koko ajan, muuten tämä odotus on yhtä tuskaa. Ajatukset ovat niin uuden kevään ja kasvukauden odotuksessa, no, sähän tiedät :D

    VastaaPoista
  5. Ajattelin kokeilla jättiverbenaa, Edible Gardenin innostamana :) Pitääkö se kylmäkäsitellä?

    Jipii tulppaaniaika alkaa! Kauniita nuo sinun. Vastustin kiusausta tänään kaupassa, kun on vielä kaikki joulukamat esillä.

    VastaaPoista
  6. Odotan niin että sormet syyhyää, odotellessa voi sitten suorittaa kuntoharjoittelua, että on voimaa lapionvarteen :) Olen myös katsellut siemenvalikoimia ja tilauksia pitäisi tehdä, häränsilmätomaatti on listalla ykkösenä.

    VastaaPoista
  7. Lunta tupruttaa täällä tällä hetkellä mutta ei se tunnukaan enää niin pahalta, jotenkin...johtuu varmaan siitä, että on päästy jo joulun ja uuden vuoden ohi, jolloin ajatukset kääntyy mukavasti tulevaan kevääseen...jee, jee..ei mene kauaa enää kun saa ostaa ekat helmililjat....tulppaaneja on onkin ollut mukavasti.
    Hieno on uusi blogisi asu, tykkää kovasti noista isoista kuvista. Tallensitko vanhan blogin johonkin, ihan varmuuden vuoksi.?Itsekin olen miettinyt blogin ulkoasun uudistamista, tahtoisin myös isommat kuvat ja selkeämmän kirjaisimen.
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  8. Hurjan kaunis ulkoasu, tykkään tosi paljon kokonaisuudesta :)

    VastaaPoista
  9. Lumipyry - jättiverbena ilmeisesti hyötyy kylmäkäsittelystä, siemenpussin ohjeessa ei tosin varsinaisesti neuvottu niin tekemään, mainittiin vain, että vaatii pitkän esikasvatuksen ja kylväytyy epätasaisesti. Tulppaanit ovat leikkokukkina ihan ehdottomia tähän vuodenaikaan!

    Sarppu - häränsilätomaatti kuulostaakin jännältä!

    Tuija - kyllä tämä pahin aika alkaa olla selätettynä, kevääseen ollaan kuitenkin jo menossa, onneksi!

    Muokkasin vain bannerin, blogipohja on ennallaan. Silloin tällöin on kiva piristää ulkoasua omaksi ja muiden iloksi.

    VastaaPoista
  10. Pirkko - kiitos, kiva kuulla! Itsekin tykkään ja tein aika monta versiota bannerista ennen kuin päädyin tähän.

    VastaaPoista
  11. Ja kuvasi näyttääkin mukavan keväiseltä!

    VastaaPoista
  12. Pioni- kiitos, keksin just, että kevät on muutakin kuin vuodenaika, se on mielentila! Mukavaa kevään odotusta.

    VastaaPoista
  13. Monta ihanaa juttua oletkin kirjoittanut sitten viime blogivierailuni, kiitos! Kyllä nämä suojasäät nostavat kevät fiilikset kattoon, kasvivalo loistaa punertavaa valoaan ja odottaa mullasta nousevia pienen pieniä alkuja <3 t.Minna

    VastaaPoista
  14. Minna - kiva kuulla! Uusi vuosi on myös uuden kasvukauden alku, talvesta huolimatta. Oi, sulla on jo kylvökset lampun alla, mulla ensimmäiset vasta lumen alla :)

    VastaaPoista
  15. Kyllä se kevät sieltä tulee. Hitaasti, mutta varmasti!

    VastaaPoista
  16. My life - hitaasti, niin hitaasti. Tänään tuli ensimmäistä kertaa tunne, etten jaksa odottaa. Mutta viikossakin ehtii taas päivä pidentyä, paukkupakkasia vain luvattu, yöks!

    VastaaPoista
  17. Mulle on käynyt niin ikävästi etten enää raaski ostaa tulppaaneja joten kiitos kun sain ihastella kuvia täällä. Jee ekoille kylvöille!

    VastaaPoista
  18. Sametti Hortensia - leikkokukat kyllä ovat kalliita. Ostan aina marketista, kun myyvät edullisesti.

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.