perjantai 18. tammikuuta 2013

TAVATAAN HELSINGISSÄ

Else ja Vesa Leivon Tulppaanitarhan lumo on kirja, joka kannattaa ehdottomasti hankkia hyllyynsä. Jo kansi lupaa kauneudellaan paljon eikä lukijan tarvitse totisesti pettyä. Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa on jo parina keväänä järjestetty Leivojen toimesta näyttely Tulppaanien lumo. Tänä keväänä näyttely on avoinna 16.-24.3. välisenä aikana. Olemme suunnitelleet yhdessä puutarhabloggareiden kanssa tapaamista näyttelyn merkeissä avajaispäivänä 16.3. Kaikki innokkaat osallistujat voivat ilmoittautua Tiinalle.

Blogiini on ryöpsähtänyt haasteita viikon aikana kolmin kappalein, kiitokset niistä Karolinalle, Tiinalle ja Sailalle. Palaan Karoliinan haasteeseen myöhemmin, seuraavassa Tiinan ja Sailan 11 puutarha-aiheista kysymystä, näihin olikin kiva vastailla.

1. Mikä on puutarhasi lempipaikka?
Metsäpuutarha sekä kasvihuone.
2. Miten hankit puutarhaasi kasveja? (ostamalla/jakamalla/kylvämällä/taimivaihdosta?)
Vuosien saatossa olen tehnyt hankintoja eniten ostamalla, mutta myös ystävät ovat jakaneet auliisti omistaan. Nyt ollaan siinä pisteessä, että kasveja jopa jo täytyy jakaa, joten lähitulevaisuudessa voin olla omavaraisempi. Siemenestä olen onnistunut lisäämään ainakin ritarinkannusta, lupiineja, koreakärsämöä ja etelänruusuruohoa. Tällä hetkellä kylmäkäsittelyssä on uusia monivuotisten perennojen siemeniä ja toiveet ovat korkealla.
3. Ostatko taimet useimmiten puutarhamyymälästä, taimistolta, netistä?
Kaikkia näitä vaihtoehtoja olen suosinut, mutta mieluiten teen ostokset tutulla lähitaimistolla tai hyödynnän pyytarhamyymälän alennuksia.
4. Mitä työkaluja käytät eniten puutarhassasi?
Lapiota.
5. Millaisia jalkineita käytät puutarhahommissa?
Säästä riippuen kumisaappaita tai vanhoja nahkapistokkaita.
6. Millainen on paras puutarhapäiväsi?
Työntäyteinen kevään tai alkukesän päivä, joka on muista velvollisuuksista vapaa. Pää puskee ideoita enemmän kuin kädet ehtivät toteuttaa, luonto on täynnä uuden alun huumaa ja koko ihana kasvukausi on vielä edessäpäin.
7. Kuinka monta tuntia viikossa käytät aikaa puutarhanhoitoon  parhaimpana puutarha-aikana?
Vaikea sanoa, kello ei kuulu puutarhapäivän varusteisiin. Joka tapauksessa lähes kaikki vapautuva aika kuluu pääasiassa puutarhatöitä tehden.
8. Mikä on seuraava projekti puutarhassasi?
Kasvimaata varjostavien kuusten kaato keväthangille.
9. Kuvaile kolmella adjektiivilla millainen puutarhuri olet.
Innostunut, onnellinen ja ahkera.
10. Käytkö puutarhamessuilla?
En voi sanoa viihtyväni messuilla, mutta Nordiska Trädgårdar- messut haluaisin kokea.
11. Montako puutarhakirjaa kirjahyllystäsi löytyy?
Pikaisella laskutoimituksella 44.

1. Mikä puutarhakohde on jäänyt mieleesi maailmalta?
Chelsea Physic Garden Lontoossa ja Rosendalsin puutarha Tukholman Djurgårdenilla.
2. Entä kotimaasta?
Aspegrenin puutarha Pietarsaaressa.
3. Millaisen istutuksen haluaisit tänä vuonna toteuttaa?
Runsaan, tuoksuvan ja perhosia houkuttelevan perenna-alueen kasvihuoneen edustalle.
4. Mistä kasvista olet tällä hetkellä innostunut?
Juuri tällä mielessä pyörivät simenkylvöt. Toivon onnistuvani jättiverbenan kanssa, olisi ihana saada sitä tulevana vuonna puutarhaan. 
5. Onko kukkapenkeissäsi luonnonkasveja?
Ainakin puna-ailakkia, metsäkieloa, kyläkurjenpolvea ja ahomansikkaa löytyy.
6. Tilaatko puutarhalehtiä (kotimaisia tai ulkomaisia)?
Tällä hetkellä kotimaiset ovat tauolla, mutta huikea The English Garden tulee hartaasti odotettuna joka kuukausi.
7. Montako hyllymetriä sinulla on puutarhakirjoja – onko siellä suosikkia, johon palaat yhä uudestaan?
Olen saanut kasaan vasta ensimmäisen metrin. Suosikkeja on useampia, joista ahkerimmin olen viime aikoina selannut Robin Williamsin (ymmärtääkseni kyseessä ei ole Mrs. Doubtfire -Robin Williams!) kirjaa The Garden Planner.
8. Voisitko toteuttaa symmetrisen muotopuutarhan pihallesi vai pidätkö kaarevista luonnonmuodoista?
Periaatteessa kyllä. Pidän kuitenkin enemmän kaarevista muodoista, jotka myötäilevät pihan olemassa olevia elementtejä. Muotopuutarhan symmetriaa löytyy lähinnä hyötykasvimaaltani.
9. Onko pihallasi kasviyhdistelmää, johon olet erityisen tyytyväinen?
Metsäpuutarhan keväinen kelta-pinkki ilotulitus yllätti viime keväänä. Yhdistelmä koostui keltaisista ja pinkeistä tulppaaneista, puna-ailakeista ja vaaleanpunaisesta särkyneestäsydämestä.
10. Millaisia hyötykasveja kasvatat mieluiten?
Varmoja ja satoisia. Omenat, viinimarjat, raparperi ja ruohosipuli eivät tuota pettymystä. Lisäksi kasvihuone on tuonut mukanaan tomaatit, chilit ja kurkut.
11. Mikä on paras hetki puutarhassasi?
Evästauko edellä kuvatun parhaan puutarhapäivän lomassa.

Haaste on kiertänyt vauhdilla ainakin omien suosikkipuutarhablogien läpi, joten jätän tällä kertaa haastamatta ketään.

15 kommenttia:

  1. Oijoijoi, tulppaanit ovat lempikukkiani, olen iiihan tulppaanihullu, melkein joka vuosi olen istuttanut pari sataa tulppaania :)) Kivat kysymykset ja vastaukset! JA sulla oli kissakin, jess! Mutta kylläpäs nousi ihokarvat pystyyn, kissaasi näytti ihan meidän edesmenneeltä Misulta noin takaapäin. Edestä en ole vielä nähnyt. Mutta tervetuloa jolloinkin tsekkaamaan meidän kissat ja puutarhat :))
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
  2. Kivoja vastauksia! Katselin tota kirjaa just alkuviikolla Suomalaisessa, mutta se jäi toistaiseksi vielä odottelemaan mua ja pulleampaa lompakkoa. Se on kyllä ihan must have!

    VastaaPoista
  3. Alwaro Black winner - tulppaanit tuovat keväiseen puutarhaan erityisen hohdon, niitä ei siis voi olla rakastamatta!

    Tiina - ihania puutarhakirjoja ei vain voi vastustaa. Minäkin haaveilin tästä tovin, kunnes Plantagenilla oli alessa, tosin Villiniityn omasta puodista olisi saanut vielä edullisemmin :/

    VastaaPoista
  4. Voi harmi, että bloggareiden tapaamnen on heti näyttelyn akussa. Palaan pitkältä matkalta vasta muutama päivä sen jälkeen. Leena / puutarhailmioita.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Leena K - no voi HARMI! Minulle sopisi muutkin lauantait, voisit laittaa Tiinalle sähköpostia. Jos muille ilmoitautuneille sopisi, päivää varmasti voisi siirtää. Olisi niin kiva nähdä mahdollisimman monia!

    VastaaPoista
  6. Oho, kävin jo lukemassa postauksesi, mutta en näköjään jättänyt kommenttia.
    Mustakin tuntuu, että vastaisin lapion tuohon kysymykseen käytetyimmästä työkalusta! Kun aina on kaivamassa niin sen täytyy se olla :-D Tuo kuvauksesi alkukesän puutarhapäivän innosta on niin hyvä, juuri tuollaista se on täydellisimmillään.

    VastaaPoista
  7. Saila - joo, mietin itsekin työkalua tovin, mutta kyllä se ainakin tähän asti on ollut lapio!

    VastaaPoista
  8. Pitääpä käydä tulppaanit katsastamassa. Asun ihan lähellä kasvitieteellistä.

    VastaaPoista
  9. Jee nähdään, toivottavasti! Minun täytyy vaan ehkä anoa kahtena kappaleena, että saisin ottaa kaksi villiä poikaa mukaan :O

    Ostin myös tuon kirjan sieltä näyttelystä ja se on aina valmiina yöpöydällä selailua varten. Kiva, että sait sen itsellesi :)

    Ihania vastauksia, oi voi tuota perhospuutarhaa kasvihuoneen edustalle!

    VastaaPoista
  10. My life - jos aikatauluusi sopii, ajoita vierailusi tuohon blogitapaamisen yhteyteen!

    Sametti Hortensia - voi kuinka kivaa! Pienet vilkkaat pojat mahtuvat aina mukaan, ei mitään hätää. Kevään odotus tuntuukin nyt vielä hauskemmalta, kun voi odottaa yhteistä tapaamista!

    VastaaPoista
  11. Mun piti Tulppaanien Lumo ostaa Lowiisasta, mutta huomasin kotona tehneeni hankinnan sekatööreistä ja kirja oli siinä nahkakahvojen sivelyssä vallan unohtunut. Mutta ostan vielä, se on päätetty.
    Olispa kiva nähdä teidät kaikki, mutta saattaapi olla etten Hesaan siinä välissä ehdi. Näyttelykin kiinnostaisi ja kasvit.puutarha. Onneksi kuvasatoa on ainakin luvassa!

    VastaaPoista
  12. Harmi, minäkin taidan olla "muilla mailla vierahilla" juuri tapaamisen aikaan!
    Toivottavasti sitä tulisi perinne ja pääsisin joskus mukaan.
    Ainakin kuvia on varmaan tulossa meille tapaamisesta poisjääneille...
    Sinun metsäpuutarhasi on ollut minun takapihan projektini innoittajana!

    VastaaPoista
  13. Mä Kävin jättään Tiinalle viestin tapaamisesta. Mä nyt en ole sellanen viherpeukalo ko te muut ja enkä tiedä mitään lajinimikkeitä mutta ei kai siellä nimikekoetta ole ni ei sen väliä:) Toivottavasti saan järjestettyä töistä vapaata siihen niin pääsis tapaamaan ihan naamakkain uusia ihmisiä.

    VastaaPoista
  14. Ai niin unohdin mainita että hauska banneri vai onko se ollut jo puoli vuotta mutta minä olen ollut niin silmät kiinni etten ole huomannut mitään:)

    VastaaPoista
  15. Pirkko - sekatöörit ei voi koskaan olla huono hankinta, mäkin haaveilen nahkakahvoista!

    Eeviregina - ihana kuulla, että metsäpuutarhani on innoittanut! Blogitapaaminen olisi tosi kiva perinne, saattaa tästä semmoinen syntyäkin.

    Henrietta - :) banneri on aika uusi, joululomalla oli aikaa värkätä! Tosi kivaa, jos pääset mukaan tapaamiseen äläkä ollenkaan aliarvioi viherpeukaloasi! Toivottavasti nähdään siellä!

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.