sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

KASVIHUONE=OLOHUONE NRO 1

Kasvihuoneen kiveykselle on kerääntynyt puolivahingossa mehitähtikokoelma. Erilaisia astioita pyörii nurkissa, mukavampi antaa niille käyttötarkoitus ja koota kaikki yhteen. Japaninverivaahtera toistaa hauskasti punaisten mehikasvien sävyä.
Tomaatit, muutama chili ja paprika ovat olleet jo toista viikkoa kasvihuoneessa. Kurkut ovat vielä sisällä, mutta totesin juuri, että ovat kamalan valjuja ja honteloita, joten siirrän ne huomenna kasvihuoneeseen. Tomaatit ainakin vantteroituivat nopeasti päästyään pois sisätiloista.
Kasvihuoneessa olevat puusaavit eivät ole oikein toimineet vesiastioina. Nyt ne pääsivät tomaattien ja kurkkujen altaiksi. Pojan ikkunaverhot antavat nyt hieman suojaa auringon jatkuvalta paahteelta. Kiva kun tavarat saavat uusia käyttötarkoituksia.
Luumu kukkii ensimmäistä kertaa ja ihan yhdellä kokonaisella kukalla. Mukava niin, olenkin odotellut, kehittyykö tästä piiskataimena saadusta puun alusta mitään. Jossain vaiheessa laajennan puun ympärystää perennoille siten, että alue ulottuu tuon kiveyksen eteen. 

17 kommenttia:

  1. Upean näköistä! Minunkin pitäisi virittää jonkinlaiset verhot kasvihuoneeseen, ajattelin vähän samantyyppistä ratkaisua ohuesta kankaasta. Miten verhot ovat ylhäältä kiinni? Saatko vedettyä ne helposti sivuun?

    VastaaPoista
  2. Ihana kasvihuone sinulla ja mukava blogi!♥

    VastaaPoista
  3. Ihan oli pakko husbendille esitellä kasvihuonekuviasi ja selittää kateellisuuttani ;) On se vaan niin hieno, sekä sisältä että tuosta ulkopuolelta tuo ympäristö!

    VastaaPoista
  4. Kaunista on ♥ :) ja tarpeeksi tilava kasvihuonekin.

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuolla on varmasti mukavaa viettää aikaansa, kun olet sen noin mukavaksi sisutanutkin. Mulla on kasvihuone vielä vähän kesken tälle kesälle, pitäsi vielä saada ne kurkut sinne, niin voisi virittää kastelujärjestelmän ja sisustaa huonetta hieman.

    VastaaPoista
  6. Ihan valtavan hieno tuo vaahtera tuossa! Ja nuo mehitähdet täydentävät koko komeuden. Sulla on ehkä Suomen upein kasvihuone :)

    VastaaPoista
  7. Upea kasvihuone, juuri tuommoisesta haaveilen :)
    Tuolla on varmasti ihanaa viettää aikaa.

    VastaaPoista
  8. Hieno kasvihuone sinulla ja tuo kiviedusta sopii siihen kuin nenä päähän =). Yritin etsiä vanhoista postauksistasi mikä ja kenen malli se on, mutta en löytänyt?

    VastaaPoista
  9. Täällä on hurjasti kommentteja, kiitos kaikille! Kasvihuone on yksinkertaiseti niin yliveto paikka niin ihmisille kuin siellä viihtyville kasveillekin. Itse koen rentoutuvani silmän räpäyksessä sen kosteassa, maalta ja kanankakalta tuksuvassa lämmössä.

    Verhot on ripustettu kovin yksinkertaisesti bambukepeillä yläkujasta ja sitten samaisilla kepeillä tuosta lappeen kohdalta. Kasvihuoneen malli on Juliana Universal 10, jota ei tiettävästi ole enää juuri samaisena saatavilla. Mutta esimerkiksi Julianalla on melkein vastaava malli jollain toisella nimellä.

    VastaaPoista
  10. Onko kasvihuone kokonaan lasia vai onko myös kennolevyä? Minkä kokoinen tuo on neliöissä? Kasvihuoneet on kyllä niin ihania, itsellä hankintaprojekti tulossa myös.

    VastaaPoista
  11. Kaunista Maria :) Nuo paljut onkin ihan lempparini, itse olin ajatellut samanlaisia omaan kasvishuoneeseeni (jos se valmistuu ever). Luumu on erittäin kiva tuossa!

    VastaaPoista
  12. Komea kasvihuone, varsinkin tuo tiiliperustus viehättää silmää! Vaahtera ja luumu sopivat mainiosti tiilten viereen. Kiva blogi, lisäsin omaan listaani :)

    VastaaPoista
  13. Kyllä on hieno. Puuhasi vaikuttivat muutenkin mielenkiintoiselta, joten jään lukijaksi.

    VastaaPoista
  14. Peppilotta - kasvihuone on kokonaan lasia ja kooltaa 10 neliötä. Kasvihuone on hankinta, jota ei kadu:)

    Hortensia - kyllä se valmistuu ja haluan ehdottamasti nähdä sen! Paljuihin mahtuu reilusti multaa, mikä onkin tärkeä juttu.

    Tarja ja Keittäjä, kivaa, tervetuloa lukijoiksi!!!

    VastaaPoista
  15. Moikka! Ensimmäikseksi täytyy sanoa kiitos, olen saanut paljon inspiraatiota blogistasi! Haluaisitko auttaa ensimmäistä kesää ja pihaa kokevaa puutarhurin alkua? Ihastuin japaninvaahteraasi joka kuvissa on peltisoikossa. Meinasin samanlaista omalle pihalle, nimen omaan ruukkuun. Mutta oletko istuttanut sen jonnekin talveksi vai miten olet saanut sen talvehtimaan?

    VastaaPoista
  16. Hei Maria,

    Onnellista uutta vuotta. Seurailen puutarhatouhujasi ja olen saanut sieltä hyviä vinkkejä. Kasvihuoneesta tuli mieleeni, että minulla on aikalailla samanlainen lasikasvihuone juuri tuollaisella punatiiliperustuskella. Niin sitä, että jätän oven talveksi noin 50 cm auki, jotta pääsee talvellakin kulkemaan siitä. Ei ole tullut lunta sisälle pahemmin vaikka ovi sen verran avoinna, että siitä mahtuu talvellakin sisälle. Ja toinen juttu, otan pitkävartisella lattialastalla aina lumet katolta, se onnistuu mainiosti. Asun Itä-Suomessa hyvin lumisella alueella, joten puhdistan katon useasti talven aikana. Tällaita nyt ja kevättä kohti mennään jo.

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.