maanantai 27. kesäkuuta 2011

HYVÄÄ FIILISTÄ JA TÄRKEÄ UUTINEN

Kasvihuoneessa lämpö kipuaa päivisin trooppisiin lukemiin. Lorottelen vettä ruukkuihin ja kasvilavaan vähän väliä, istahdan toviksi ja imen itseeni kasvihuoneen ihanaa atmosfääriä.
Rucola iti muutamassa päivässä, salaattia ja tilliä odotellaan pintaan. Kirsikkatomaateissa on vihreitä pompuloita, joiden pullistumista mittaillaan hartaudella päivittäin.
Visiitti kaupunkiin ja kurkistus Plantagenin tarjontaan poiki pitkään ostoslistalla olleen 'Mårbackan'. Suloinenhan se on, ei voi kieltää ja täydentää mukavasti olemuksellaan viereistä enkelipelargonia.
Betonisen buddha-patsaan nappasin ostoskoriin, kun oli mokoma puoleen hintaan. Tuota kivikkoista pihlajan juurta katsellessani olen kuvitellut juuri kyseisen tyypin mietiskelemään ja levittämään rentoutta ja hyvää fiilistä ympärilleen. Siinä se nyt istuu kuin olisi aina ollut paikallaan. Täytyy myös kertoa tärkeä uutinen. Eilen tuli soitto, joka loi uutta toivoa Olgan löytymiseksi. Tuntomerkit tuntuisivat täsmäävän ja kyseinen kissa on hyvässä kunnossa. Kissaloukku on viritetty uudelleen. Nyt toivotaan parasta.

13 kommenttia:

  1. Tunnelmallisia kuvia!

    Mutta voi. Olin kyllä ymmärtänyt, että Olga oli lähtenyt karkuteille, mutta en ollut tajunnut, että on siellä vieläkin. Minäkin toivon parasta, peukut pystyyn!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jenni! Olga on tosiaan edelleen löytymättä. Surua on ollut asian vuoksi paljon, mutta toivo on herännyt uudelleen ja se on jo paljon se. Pystyssä olevat peukut lämmittävät mieltä kovasti, kiitos niistä!

    VastaaPoista
  3. Nyt on mullakin peukut ja varpaat pystyssä Olgan löytymisen puolesta!Mulla oli lapsuudessa juuri samanvärinen Hissu, joka seikkaili yhden kesän poissa kotoa. Hyvin oli sitä joku ruokkinut, kun se hyväkuntoisena palasi elokuussa kotiin!

    VastaaPoista
  4. Ihana Hissu-muisto, ja erittäinkin toiveikkuutta herättävä, tuossa Inkalla. Meillä oli muten Hissu-hamsteri silloin kun olin pieni :-D Kun se oli niin hiljainen kaveri, siitä nimi.
    Kuulostaa ihanalta vihjeeltä, voi että! Nostan omat ja poikienkin peukut pystyyn...
    Kasvihuoneen atmosfääri on kyllä vertaansa vailla! Ooh ja aah. Voiko ihanampaa olla! Et varmaan muuta teekään nyt lomalla kuin imet itseesi ko. atmosfääriä :-D Ja Buddha kalliolla on kuin kotonaan pihlajan alla!

    VastaaPoista
  5. Inka ja Saila - voi että, nämä onnellisesti päättyvät kissojen seikkailukertomukset valavat totta totisesti uskoa omaankin tilanteeseen, kiitos niistä!

    Kissat ovat selviytyjiä, mutta kyllähän niitä ikäviäkin kohtaloita on. Kovasti olen tänäänkin niitä miettinyt, kun kävimme hakemassa kissatalolta loukun lainaksi. Siellä niitä oli, enemmän ja vähemmän kovia kokeneita kissoja, toiset uteliaina, toiset arkoina. Muutama kaveri teki kovasti tuttavuutta ja kaipasi rapsutusta. Kumpa eläimistä pidettäisiin niin hyvää huolta, ettei kissataloja ja muita löytöeläinkoteja tarvittaisi. En tarkoita, että eläimillä on siellä asiat huonosti, päin vastoin. Ihmiset näissä paikoissa tekevät äärimmäisem tärkeää työtä vaivoja säästämättä. Jokainen lemmikki tarvitsisi vain huolehtivan ja rakastavan kodin... niinkuin jokainen ihminenkin.

    Sailalle vielä tiedoksi, että en tosiaan ole malttanut paljon muuta tehdä kuin nauttia atmosfääristä!

    VastaaPoista
  6. Oi, miten ihana kasvihuoneestasi tulikaan! Eikö olekin mahtavaa se siellä istuskelu ja tunnelmointi. Toivon, että Olga löytyy. Huoli eläimestä on ikävää.

    VastaaPoista
  7. Voi, toivottavasti loukutus tuottaisi iloisen lopputuloksen! Peukut! lääh puuh tuota buddha -patsasta, olen myös heikkona niihin, mistä tämä ihanuus löytyi??? Kasvihuoneessasi on niin kaunis tunnelma, sinkkiä ja söpöjä pelaquitakin :) Koska aloitatte esittelykäynnit, innolla mukana :D Näen jo mielessäni sellaisen blogisteista koostuvan pitkän jonon kiemurtelevan ovensuussa, hihi..

    VastaaPoista
  8. Buddha-patsas sopiikin loistavasti tuohon paikkaan.
    Oi kiva kuulla, että Olga on mahdollisesti löytymäisillään, on se vaan sinulle suuri helpotus.Oliko hän kauaskin kerennyt taivaltaa?
    Toivotaan että saatte kiinni, sitten onkin loppukesä pelastettu, eikö vain.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Sanni; kasvihuone on täyttänyt kaikki odotukset ja tainnut ylittääkin ne ;)

    Huomenta Hortensia! Kiitos peukuista, tänään oli loukku tyhjä, mutta olen valmistautunut pitkäänkin operaatioon, toivotaan parasta lopputulosta. Tuo buddha-patsas löytyi Plantagenista, siellä oli kaikki patsaat puoleen hintaan... kipitä katsomaan, joskos olisi sama tarjous! Puutarhablogistien vastavuoroiset vierailut olisivat ihania, tulisin mielelläni sinne sinunkin puutarhaan!

    Kiitos Tuija! Olga on ollut nyt kuukauden poissa kotoa...

    VastaaPoista
  10. Nyt vaan toivotaan hartaasti parasta!

    Voi, tuo sun kasvihuone on niin ihana... :) En malta olla ihastelematta sitä joka kerta.

    VastaaPoista
  11. Hei, näyttää niin ihanalta!! Mutta näyttäisikö siltä, että Buddhalta puuttuu "ponnari" - ehkä siksi puoleen hintaan, hih? ;)

    Lisäsin raparperikakun ohjeen postauksen loppuun. Nyt vain testaamaan ja herkuttelemaan!

    VastaaPoista
  12. Kiitos Maria, pitääköhän sitä lähteä buddhaa hakemaan :) Tää olikin tosiaan takatukka-buddha :D

    VastaaPoista
  13. Voi miten ihanaa kuulla Olgan löytymisestä! Toivon tosiaan että se ressukka pääsisi pian kodin turvaan. Päivän paras uutinen!

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.