Takapihallamme on kivi, jota verhoaa vanha käkkyräinen katajakasvusto. Kiven pinta on vuosikymmenten saatossa saanut pintaansa humuskerroksen, jossa nyt kasvaa laajasti ahomansikkaa. Varjoisalla puolella mansikalle pitää seuraa metsäimarre. Kun puutarha on intohimo, ei voi olla pitämättä myöskään luonnonkasveista. Selasin vanhaa piirroksin kuvitettua kasvikirjaa Suomen luonnonkasveista ja hämmästyin, miten sieltä löytyi suuri joukko kukkivia kasveja, jotka ovat itselleni tuttuja ainoastaan puutarhakasveina. Luonnonvaraiset kasvit vaativat usein tarkempaa tutkiskelua; on kumarruttava ja katsottava läheltä, ihmeteltävä ja ihasteltava. Samanlaista herkkyyttä ei välttämättä löydy puutarharhan upeimmista kukkijoista. Jokaisella kasvilla on kuitenkin sijansa, niin luonnossa kuin puutarhassakin.
Luonnonkasvit ovat kyllä kauniita, juuri olimme nuorimmaisen kanssa iltakävelyllä ja ihastelimme tienvierustan mesimarjan vaaleanpunaisia kukkia, metsätähtiä ja pian avautuvia oravanmarjoja...
VastaaPoistaSamoja ajatuksia minullakin. Olenkin toivonut, että voisin tehdä jonkin osan puutarhasta sellaiseksi, jossa on vain luonnonkasveja. Niitä vois siirtääkin sinne. Metsäimarretta, ahomansikkaa ja kieloa olen josiirtänyt varjoisaan paikkaan kuusen alle. Kielo ei vaan kuki, muuten kyllä tykkää siellä levitä.
VastaaPoistaIhanan vehreä blogi!
VastaaPoistaTäytyy tulla uudelleen.
Ihana kuva. Minäkin pidän luonnonkasveista ja sammalesta kovin.
VastaaPoistaHei kiitos teille ja anteeksi, kun olen täällä päässä aivan mykkänä! Kiirettä, kiirettä, pihalla ja sisällä, lupaan palata pian!
VastaaPoista