torstai 14. toukokuuta 2009

TUKHOLMAN TULIAISIA




Olemme muutama kesänä lomailleet Tukholmassa, tarkemmin sanottuna sen yhdessä kaupunginosassa Djurgårdenissa. Djurgården on kunikaallinen puistoalue, jossa sijaitsevat kaikki lasten kanssa Tukholmassa lomailevien ykköskohteet; Gröna Lund, Skansen ja Junibacken. Lisäksi alueelta löytyy hienoja museoita, esimerkkinä Vasamuseo. Itse olen menettänyt sydämeni Skansenin ulkoilmamuseolle, josta kaikki yllä olevat kuvatkin ovat. Skansenilla pääsee tutustumaan historialliseen Ruotsiin vanhojen rakennusten, pihapiirien ja puutarhojen muodossa. Lisäksi alueella on paljon eläimiä.
***
Ehdoton paikka majoittua on Djurgårdenilla sijaitseva hotelli Hasselbacken; upea historiallinen rakennus, joka henkii arvokasta ja samalla välitöntä tunnelmaa. Alueelta löytyy myös Rosendalsin puutarha, jota ei voi jättää väliin. Upean puutarhan lisäksi siellä voi nauttia kahvilan ja leipomon tuotteita sekä tehdä ihastuttavia puutarhaostoksia. Djurgårdenin antiin kuuluvat myös vanhat upeat puutalot, joita voisi katsella iltakävelyllään loputtomiin. Vaikka alue täyttyy kesäisin matkailijoista, tunnelma on viehättävä ja rento... ja niin ruotsalainen! Tekisi mieli taas käydä!

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta! Tuo Djurgårdenissa asuminen voisi olla hyvä vaihtoehto tuleville vierailuille. Minä tykkään kanssa Tukholmasta, olenpa siellä muutamaan otteeseen asunutkin. Pitäisi taas lähteä käymään, lapsetkin kyselevät koko ajan koska mennään Silja-laivalle :-)

    VastaaPoista
  2. No sattupas sopivasti!Tuonne hilpasen ens viikolla,ihana alue tosissaan ja hotelli on kaunis ja rauhallinen.Mukava lomakohde kaikinpuolin!Söpöjä taloja,kauniita istutuksia...oooh.

    VastaaPoista
  3. Pistän korvan taakse tämän ensi kesää varten. Jos vaikka Hasselbackeniin päästäisiin yöpymään.

    VastaaPoista
  4. Olipa hyvä vihje. Täytyy ehdottomasti toteuttaa. Olen kyllä käynyt Skansenilla nuorempana mutta silloin en hoksannut innostua sellaisista asioista niinkuin nykyään. Vois nyt perheellisenä tehdä uusi yritys. Kuvat sieltä on tosi kauniita!

    VastaaPoista
  5. Olipas kiva, jos saitte vinkistä kiinni! Ehdoton kesäkohde, ette tule pettymään! Skansenin joulumarkkinoille haluaisin myös joskus päästä.

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.